Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

10.3.2017 klo 17:19

Tuija Hanhisalo: kapinakassa vauhdissa

Osa-aikatyötä 29 vuotta tehnyt Tuija Hanhisalo tunnetaan kapinakassana joka haastoi työnantajansa oikeuteen PAMin tukemana saamatta jääneistä lisätunneista. Hävisi oikeudenkäynnit mutta jatkaa taistoo puhumalla osa-aikatyön kiroista. (Kuva: Ilkka Porttikivi)

VASEN KAISTA
Minun Tampereeni on oikeudenmukainen kaupunki, jossa kaikki huomioidaan. Kaikki olemme samanarvoisia, oli titteli mikä tahansa. Tampereen pitää huomioida kaikki kuntalaiset.

Millainen päättäjä?

Olen oikeudenmukainen, ketään unohtamatta. Puolustan heikompiosaisia. Päättäjänä ajaisin juuri kaikkein huonoimmassa asemassa olevien asioita ja parantaisin heidän elämänlaatuaan.

Millainen Tampere?

On Tampereella hyvääkin, kuten  joukkoliikenne. Mutta parannettavaa olisi vielä. Tarvitaan asuntoja asunnottomille. Omalääkäriin täytyy päästä nopeammin. Länsi-Tampereelle tarvitaan oma ympärivuorokautinen päivystyspaikka.

Perheiden palveluissa moni asia voitaisiin tehdä paremmin. Esimerkiksi kaupunki voisi ottaa käyttöön unohduksissa olevan lapsiperheiden palvelun eli kodinhoitajia lapsiperheisiin. Kodinhoitajia tarvitaan, sillä kaikilla ei ole sukua tai kavereita lähellä auttamassa, jos perheessä tulee äkillinen sairaustapaus.  

Kapinakassa Tesomalta

Olen tämmöinen rehti ja reipas maatiaisnainen, jolle  joku antanut lempinimeksi ”kapinakassa”. Eipä juuri harrastuksia ole, kun päivät menevät töissä. Vapaalla olen lastenlasten kanssa. Olen ikäni asunut Länsi-Tampereella enkä täältä mihinkään muuta. Täällä on hyvä olla.

Pienipalkkaisten toimeentulo huolestuttaa

Olen kaupassa töissä ja ollut samalla työnantajalla 28 vuotta. Ennen tätä työtä olen ollut monessa hommassa ja töitä olen kaikkiaan tehnyt 40 vuotta. Olen työskennellyt bingossa, torilla myymässä laukkuja ja mattoja sekä mustaamakkaraa. Olen myös ollut töissä huoltoasemalla ja parissa grillikioskissa.

Työntekijöiden vaihtuvuus kaupan alalla on iso, koska ihmiset eivät tule toimeen palkallaan. Työtunteja ei saa tarpeeksi ja tuntipalkka on pieni. Mutta on niitäkin jotka ovat samassa työpaikassa olleet melkein 30 vuotta.

Työkaverit ovat mukavia, ja on hyvä, kun alalla on eri-ikäisiä ihmisiä. Onhan työ muuttunut siitä, kun työni aloitin 1988. Mutta hyvin olen muutoksiin sopeutunut.

Tuija Hanhisalo:

Ikä: 54 vuotta

Ammatti: Myyjä

Kaupunginosa: Tesoma

Kunnalliset luottamustehtävät: Lahjoitus- ja tukirahasto

Muut luottamustehtävät: PAM valtuuston varajäsen

Ota yhteyttä

Facebook-poliitikkosivu

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *