Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

29.4.2017 klo 11:39

Terhon valinta – kulttuuripolitiikkaa vai suhmurointia?

NOORA TAPIO
Perussuomalaisten Sampo Terho sai puoliväliriihessä kulttuuri- ja liikuntaministerin salkun. Kulttuuriministerin salkun siirtäminen perussuomalaisille on jo herättänyt nikottelua kentällä, eikä ihme.

Puolue on aiemmin linjannut muun muassa pyrkivänsä nykytaiteen tukemisen lakkauttamiseen ja haluavansa ohjata varat sellaisen kulttuurin tukemiseen, joka “vahvistaa suomalaista identiteettiä”. Valtion tehtävä on antaa kulttuurille ja taiteelle alusta, mutta ei koskaan määrittää sen sisältöä. Nämä linjaukset vaikuttavatkin totalitaristisilta pyrkimyksiltä kohti yhtä ainutta oikeaa suomalaista tapaa luoda ja kokea taidetta.

En osaa nähdä Terhon nimittämistä kulttuuriministeriksi tai salkun antamista perussuomalaisille osaamiskysymyksenä, vaan uskon sen olevan suurelta osin poliittista kikkailua.

Perussuomalaisten sisällä kuohuu tulevan puheenjohtajavaalin vuoksi. Kesäkuun puoluekokouksen jälkeen Timo Soinin saappaisiin hyppää todennäköisesti joko Sampo Terho tai Jussi Halla-aho. On ilmiselvää, että hallitus ja merkittävin osa perussuomalaisten johtoa tahtovat Terhon perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Halla-ahon valinta voi hyvinkin merkitä hallituksen kaatumista ja näin poliittisesti tulenarassa tilanteessa rutkasti kuntavaaleissa kannatustaan menettäneenä hallitus ei tahdo riskeerata tulevaisuuttaan.

Terhon salkkuun kuuluu muun muassa taiteen sekä esimerkiksi yhdenvertaisuutta ja rasisminvastaisuutta edistävien järjestöjen tuet. Ne ovat herättäneet perussuomalaisissa yllättävänkin suuria tunteita ja lopultakin pieni viilaus ja muutama lausunto näistä kysymyksistä voi sataa Terhon laariin mittavana määränä poliittisia irtopisteitä.

Suuria muutoksia en usko Terhon saavan aikaiseksi, sillä korkeintaan kahdessa vuodessa ei lopultakin vakaata kulttuurikenttää keikauteta ympäri. Periaatteellisesti kyse on kuitenkin merkittävästä kysymyksestä. Se, että kulttuurista vastaavan ministerin salkku näkyy annettavan aivan muin kuin kulttuuripoliittisin perustein perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaalle, kertoo karua kieltään suomalaisen kulttuuripolitiikan alennustilasta.

 
Kirjoittaja on valittu Tampereen kaupunginvaltuustoon ja on Tampereen Vasemmistonuorten sekä Hämeen Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

 

Tanssitaiteilija Tuula Linnusmäki eduskuntavaalien 2015 kulttuuritapahtumassa vasemmistoliiton vaalimökillä Keskustorilla. Kuva: Pentti Hänninen.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *