Teksti: MARKKU UUSINIEMI
Tampereen taidemuseon näyttely kertoo, miten tavallinen kansa on näkynyt Suomen taiteessa. Teokset kuvaavat monipuolisesti rahvaan arkea ja työtä ja maamme viimeisten 150 vuoden muutosta.
Näyttely haluaa olla nimensä mukaisesti Kansan asialla. Sitä täydentää hienosti museon pohjakerroksessa ITE-taiteen tekijöiden, kansantaiteilijoiden, upeat teokset Miälentilat -näyttelyssä.
Kansan asialla -näyttely vyöryttää katsojille mittavan määrän arkisia tilanteita ja kansanelämän kuvauksia. Joukossa on kaikkien tuntemien suurten mestareiden töitä vain 30-vuotiaana keuhkotautiin kuolleesta Werner Holmbergista (1830–1860) ja Akseli Gallen-Kallelasta (1865–1931) alkaen.
Aitoa ja oikeaa kansaa etsimässä
Akseli Gallen-Kallela oli vaimonsa Maryn (1868–1947) kanssa tehnyt häämatkan Kuhmoon ja Vienan Karjalaan, Kalevalan laulumaille 1890.
Suomessa elettiin tuolloin karelianismin leimaamaa kansallisromantiikan alkuaikaa. Toiveissa siinsi Kalevalan runouden alkukoti ja alkuperäinen kansa, joka olisi ehkä vielä löydettävissä kaukaa Karjalasta.
Karjalan matkojen tuloksena syntyi joukko kansallisromantiikan merkkiteoksia. Mutta aidon ja oikean kalevalaisen kansan edustajat eivät usein vastanneet taitelijoiden romanttista kuvaa Kalevalan sankareista. Siitä huolimatta realistinen kansankuvaus oli voimissaan kansallisromantiikan taiteessa.
Valtiaskansa
Itsenäisyyden alkuaikoina taiteen kansaa etsivä katse kääntyi länteen, pois itärajan taakse Neuvosto-Venäjälle jääneestä Karjalasta. Historiassa useimmiten alistetussa asemassa olleiden suomalaisten itsetuntoa kohottamaan löydettiin pirkkalaiset suurtalonpojat, joiden toimintaan yhdistettiin myös Kalevalan tapahtumat.
Suomelle pyrittiin luomaan uusia ihanteita, valtiaskansa, jossa miehet olivat sankareita ja taistelijoita ja naiset äitejä ja miehiä innoittavia kaunottaria.
Näin kertoo Kansan asialla -näyttelyn näyttelyjulkaisun artikkelissa Pirkanmaan aluetaidemuseon amanuenssi Marja-Liisa Linder. Hän nimeää pirkkalaisaatteen keskeisiksi monumenteiksi Wäinö Aaltosen (1894-1966) Hämeensillan veistokset. Niiden kuvaohjelman loi kirjailija Jalmari Finne (1874–1938) historioitsija Jalmari Jaakkolan (1885–1864) pirkkalaistutkimuksen pohjalta. Mainitakoon, että jatkosodan kynnyksellä Jalmari Jaakkola sai toimeksiannon laatia muistio, jossa perusteltiin Itä-Karjalan heimoalueiden liittämistä Suur-Suomeen. Juuri nyt veistokset on siirretty pois ratikkatyömaan tieltä Ruskon kokoelmakeskukseen.
Traaginen kansa
Siellä missä Eino Leinon sanoin kuolema oli ainoa kunnanlääkäri elämä oli ankaraa köyhyyttä ja raadantaa, kuvailee Marja Liisa Linder 1800–1900 luvun vaihteen Suomea.
Suomi oli Euroopan köyhimpiä maita, kansantuote noin 40 prosenttia pienempi Euroopan keskitasoa. Nälkävuosina 1867–1868 väestöstä kuoli 10-12 prosenttia eli noin 200 000 ihmistä ravinnon puutteeseen ja tauteihin.
Tampereen taidemuseon näyttelyn seinällä on kirjailija Arvid Järnefeltin (1861–1932) paljon puhuva lausahdus hänen veljensä Eero Järnefeltin (1863–1937) Kaski eli raatajat rahanalaiset teoksesta: ”Jos jaksat niin raadat, jollet jaksa niin kuole pois!”
Kurjuutta kuvattiin taiteessa varovasti, aihe oli vaikea. Kovan elämän kuvauksista lienee juuri Eero Järnefeltin Kaski eli raatajat rahanalaiset tunnetuin.
Maaseudun köyhien tilanteen kurjistumisen tunnetuimpia tapahtumia olivat Laukon kartanon torpparihäädöt Pirkanmaalla, Vesilahdessa ja Tottijärvellä 1906–1907. Ne tapahtuivat Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien (1907) alla ja saivat paljon julkisuutta.
Tampereen taidemuseon näyttelyssä Traaginen kansa – salin vaikuttavimpia teoksia on Oscar Parviaisen (1880–1938) Häädetyt, jossa pakkaseen häädetyn perheen vetämän rekikuorman ohjaimissa on – kuolema.
Hupaisa kansa
Muotokuvia maalattiin yleensä ylhäisöstä tai varakkaista porvareista. Niissä esiinnyttiin hyvin pukeutuneina ja arvokkaina, tai hillitysti, neutraalein ilmein. Rahvasta sen sijaan kuvattiin vapaammin, nauravina, rentoina, leppoisina.
Kansa nähtiin myös taipuvaisena laiskuuteen, kommelluksiin ja pikku kepposiin. Aina huvittava aihe oli alkoholi, erityisesti rahvaan nauttimana, kuvailee Marja-Liisa Linder.
Esimerkkinä hupaisasta kansan kuvauksesta näyttelyssä on muun muassa tamperelaisen Hiekan taidemuseon kokoelmasta Kaarlo Vuoren (1863–1914) maalaus Ettei vain äite näkisi, jossa salaa tupakkaa polttava pikkupoika pälyilee kulmat kurtussa ympärilleen, huolissaan, ettei vain jäisi kiinni kolttosestaan.
Työväki taiteessa
1920- ja 30-luvulla tuli teollistuneesta Tampereesta paikka, jossa työväenluokkaa ei nähty uhkana vaan olennaisena osana yhteiskuntaa, kertoo Työväenmuseo Werstaan näyttelypäällikkö Ulla Jaskari Kansan asialla -näyttelyjulkaisun artikkelissa Taide työväen asialla.
Useat tamperelaiset taiteilijat tulivat työväenluokasta. Taidemaalari Allan Salo (1901–1978) oli seppä, Reino Viirilä (1901–1999) oli jalkinetyöntekijä. Allan Salon Työstä paluu viittaa joukkovoimaan, mutta siinä on Ulla Jaskarin mukaan myös tiettyä sivustakatsojan asennetta.
Ulla Jaskari kuvaa työväenluokkaa: ”Luokkayhteiskunnan olemassaolo on totisinta totta, vaikka työväenluokkainen kansanosa ei enää useinkaan määrittele itseään sellaiseksi. Työn puuttumisen kautta työväenluokka laajenee käsittämään köyhät, syrjäytyneet ja kaikin puolin huono-osaiset. Entisaikaan työläisyys tarjosi viitekehyksen työväenluokkaan kuuluville jonkinlaisen toimeentulonkin, mutta nykyajan työväenluokkaa määrittää myös työn puute.”
Kansa nyt
Nykyhetken kansa pakenee määritelmiä. Se on liian lähellä ja hajoaa moninaisiksi ryhmiksi ja yksilöiksi. Jos ihminen luonnehtii olevansa kansaa, hän tekee sen lähinnä ärsytettynä, kun haluaa kertoa olevansa jotakin muuta kuin vallanpitäjät tai nirppanokkainen kulttuurieliitti. Näin kuvaa Marja-Liisa Linder Kansan asialla – näyttelyjulkaisussa postmodernia ja moninaista kansaa.
Tavallinen ihminen ja arkiympäristö voi kuvataiteen aiheena nykyisin hyvin. Tamperelaisen Jenni Yppärilän (s. 1980) Alttarit -sarjassa on tuiki tavallisten kotien tuiki tavallisia huonekaluja ja koriste-esineitä, joita ei sisustuslehdissä näy: lähiöiden arki on läsnä tällaisessa nykytaiteessa.
Hämeenkyröläisen taiteilija Liisa Hietasen (s. 1981) harmaantunut, kauppareissulta palaava Matti on arkipäiväinen näky Suomessa niin kaupungissa kuin maaseudulla. Kansanmies Matti on myös aikaansaatu arkisimmalla, kansan, erityisesti sen naisten hallitsemalla tekniikalla: virkkaamalla ja neulomalla.
Näyttelyyn Matti on sijoitettu omimmalle paikalleen, nurkkaan. Viereiset teokset kuvaavat näkymiä vuosien takaa. Vasemmalla Nina Ahlstedtin (1853–1907) Tien vierellä vuodelta 1888 Fortumin taidesäätiön kokoelmasta. Oikealla taiteilijapuoliso Fredrik Ahlstedtin (1839–1901) Matti kaskella vuodelta 1893 Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseon Antellin kokoelmasta.
Liisa Hietasen Matti voisi olla tuo vasemman, Tien vierellä teoksen aidalta uteliaana ohikulkijaa tähyävä poika. Einettä lapselle tarjoava kaskenviertäjä-Matti puolestaan voisi olla Liisa Hietasen Matin isoisä.
Tamperelaisia taidekiistoja
Tampereen taidemuseon kokoelmapäällikkö Tapio Suominen on Kansan asialla -näyttelyjulkaisun artikkelissa Tamperelaisia taidekiistoja valottanut muutamia tunnettuja tamperelaisia julkisen taiteen kiistakysymyksiä. Vanhin niistä – ja nykyisin jo helpoin käsitellä – koskee Hugo Simbergin (1873–1917) maalauksia Tampereen tuomiokirkossa.
Simberg maalasi kirkkosalin kattoon käärmeen ja sekös keskustelutti puolesta ja vastaan aina toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin saakka. Kohua herättivät niin ikään alastomat köydenkantajapojat, aina siihen määrään, että maalausten valmistuttua utelias kansa mursi kirkon ovet päästäkseen niitä katsomaan, mutta ei onneksi aiheuttanut sisälle päästyään muuta vahinkoa.
Tapio Suominen avaa myös artikkelissaan Tampereen taidemuseon näkökulmaa niin Viktor Janssonin (1886–1958) Hämeenpuiston Vapaudenpatsaaseen kuin Evert Porilan (1887–1941) Vehmaisten Mannerheimin näköispatsaaseen ja niiden sijoitteluun.
Naurettavan moderni taide
Kari Suomalaisen (1920–1999) kuvaukset kansasta ja taiteesta riemastuttivat Helsingin Sanomien lukijoita 1950 –luvulta 1980-luvulle saakka ja myös osaltaan muokkasivat suomalaisten käsityksiä modernista taiteesta. Visavuoren museosäätiön museonjohtaja Pälvi Myllylä kirjoittaa Kansan asialla -näyttelyjulkaisun artikkelissaan, miten Kari Suomalainen oli ystävänsä, kirjailija Matti Kurjensaaren (1907–1988) sanoin ”konservatiivi monessa potenssissa”: Kari puolusti kaikkea tuttua ja turvallista kynsin hampain.
Kari Suomalaisen taiteeseen pääsee tutustumaan Valkeakosken Visavuoressa, jossa Karin isoisän Emil Wikströmin (1864-1942) ateljeemuseon lisäksi on Kari-paviljonki. Tampereen taidemuseon Kansan asialla -näyttelyssä on myös muutamia herkullisia otoksia Karin taiteesta.
Karin käsitys kansanmiehestä modernin taiteen äärellä on selkeä. Läänintaitelija Into Läiskeellä on Karin piirroksessa näyttely ’Rysänperän kulttuurikeskuksessa Seurojen talolla’. Piirrosten eräs vakiohahmo, suomalaisen maaseudun peruskansan edustaja Hiski Kutiainen katselee modernia taideteosta. Hän lohduttaa vieressään seisovaa taitelija Läiskettä sanoen: ”En minäkään osaa piirtää…”
Itse tehty elämä – ITE-taide
Tampereen taidemuseon pohjakerroksessa avautuu toinen näkökulma kansan asialle: ITE-taiteilijoiden työt täyttävät laajan salin.
ITE on lyhennys sanoista Itse Tehty Elämä. ITE-taiteilijat ovat itseoppineita, omaperäisiä, kekseliäitä. Heidän teostensa aiheet, tekniikat ja materiaalit ovat mitä moninaisimmat ja nämä nykykansantaitelijat ovat erittäin omistautuneita taiteelleen.
Tampereen taidemuseon ITE-taiteen Miälentilat -näyttelyssä pohditaan ITE-taiteen kasvualustaa: löytyykö se kansankulttuurista ja kätevyydestä vai yksilöllisistä mielen syvyyksistä.
ITE-taidetta on vuodesta 1998 alkaen kartoittanut Maaseudun Sivistysliitto. Käynnissä on par´aikaa Pirkanmaan ITE-taiteen kartoitusprojekti, jonka tuloksista Miälentilat-näyttelykin on pääosin koostettu.
Maaseudun sivistysliiton kulttuurijohtaja Helka Ketonen ideoi aikanaan ensimmäisen Museoiden yö tapahtuman. Hänen mukaansa: ”Itse Tehdyn Elämän ajatus tarkoittaa meille laajasti ihmisten erilaisuuden kunnioitusta sekä heidän kättensä tekojen ja työn jäljen arvostusta. Oman osaamisen ja luovuuden tunnistaminen on meille sydämen asia.”
|||
Vasen Kaistan lukijaopastus
Vasen Kaista järjestää lukijoilleen opastuksen Tampereen taidemuseon Kansan asialla näyttelyyn keskiviikkona 14. helmikuuta klo 15:00. Museon sisäänpääsymaksu tai museokortti. Opastaa Miikka Rauhala. Ryhmään voidaan ottaa 20 henkilöä, ilmoittautumisjärjestyksessä. Omatoimisesti voi samalla tutustua Miälentilat -näyttelyyn. Ilmoittautumiset 12.2. mennessä markku.uusiniemi[at]gmail.com, gsm 0400526931
Taidemuseon omat yleisöopastukset
Sunnuntaisin kello 15.00. Museon sisäänpääsymaksu tai museokortti.
Museo avoinna
ti-to 9–17, pe 9–18, la ja su 10–18.
Perjantai-iltapäivisin klo 15-18 on taidemuseoon vapaa pääsy.
*