Teksti ja kuvat: OSKARI JOKINEN
Maallistumiskehityksestä huolimatta myös modernille ihmiselle hautausmaat ovat erityisiä paikkoja. Ne ovat ehkä harvoja yleisesti hyväksyttyjä pyhän sijoja, joita kunnioitetaan uskontokunnasta tai uskonnottomuudesta riippumatta. Vaikka kaupungit laajentuvat ja tonttien hinnat jatkavat kasvamistaan, suurtenkin kaupunkien keskustoista löytyy yhä tilaa kalmistoille.
Hautausmaat ovat keskeisiä muistin ja muistamisen paikkoja. Hautausmaat ovat paisi läheisten muistelupaikkoja myös yleisiä paikkoja erilaisille kuolemaan liittyville muistomerkeille.
Jokaisella vähänkin suuremmalla hautausmaalla, Suomessa ja maailmalla, lienee osionsa sankarihaudoille, etenkin toisessa maailmansodassa kaatuneille. Suomessa monella hautausmaalla myös muistellaan erikseen sisällissodassa menehtyneitä, tänä päivänä usein kunnioittavasti molempia puolia muistaen. Valkoisen Suomen muisto on vaihtunut kunnioitukseen “vakaumuksensa puolesta kaatuneille”.
Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla on lisäksi oma makaaberi ulottuvuutensa. Tampereen taisteluiden aikana hautausmaa toimi hyvin konkreettisena kuoleman kenttänä, kun hautakivien lomassa käytiin sotaa. Taisteluiden päätyttyä monet punaiset päätyivät ensin Kalevankankaalle valtaisaan ruumiskasaan, sitten nimeämättömään joukkohautaan. 1970-luvulta lähtien punaisten muistomerkkiin on vaadittu joukkohautaan haudattujen nimiä, mutta hankkeen eteneminen on ollut hidasta.
Pyhiinvaelluksista
Monet suurten kaupunkien hautausmaat houkuttelevat nykyajan pyhiinvaeltajia, julkkisten haudoilla vierailijoita. Esimerkiksi Peré Lachaisen hautausmaa Pariisissa ja Highgaten hautausmaa Lontoossa ovat suosittuja matkailukohteita. Ensimmäisessä viimeistä leposijaansa pitävät esimerkiksi Jim Morrison ja Oscar Wilde, jälkimmäisessä muun muassa Karl Marx. Jotkin hautausmaat, kuten juurikin Highgate, pyytävät jopa pääsymaksuja kävijöiltä.
Myös suomalaiset hautausmaat sisältävät omat julkkiksensa. Erityisesti Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin on haudattu monia suomalaisen kulttuurin ja politiikan merkkinimiä. Sama pätee Kalevankankaan hautausmaahan. Hautausmaat usein myös listaavat alueelleen haudatut merkkihenkilöt ja hautojen paikat, ilmiselvästi vierailijoita houkutellen.
Suomalaisten merkkihenkilöiden hautapaikoissa Hietaniemen hautausmaa vie ehdottoman ykkössijan. Pääkaupungin valtava hautausmaa on ymmärrettävistä syistä ottanut suojiinsa valtaosan kansakunnan eliitistä. Vasemmistolaiselta kantilta Helsingissä sijaitsee kuitenkin myös toinen mielenkiintoinen hautausmaa, Malmin hautausmaa.
Suomen suurin hautausmaa
Malmin hautausmaa on haudattujen määrässä Suomen suurin. 1900-luvun alussa hautausmaasta muodostui yleinen työväen hautausmaa, koska hautapaikkojen lunastaminen oli siellä halvempaa kuin esimerkiksi Hietaniemessä. Työväkisen luonteen vuoksi hautausmaalla järjestettiin myös useita mielenosoituksellisia ja näytösluonteisia hautajaisia, jotka loivat hautausmaalle vahvan poliittisen luonteen.
Malmille on haudattu lukuisa määrä tunnettuja suomalaisia, kuten ennustaja Aino Kassinen, “Marokon kauhu” Aarne Juutilainen ja seurapiirisensaatio Tabe Slioor. Erityisen Malmin hautausmaasta tekee se, että se on houkutellut huomaansa myös useita vasemmistolaisia merkkihenkilöitä.
Malmilla sijaitsee Suomen kommunistisen puolueen johtohahmojen yhteishauta. Aimo Aaltosen, Yrjö Ennen, Tuure Lehénin, Ville Pessin ja Armas Äikiän haudat sijaitsevat ringissä, kuin viimeiseen neuvonpitoon asettuneina. Heidän viereensä on haudattu Yrjö Sirola, jonka tuhkat tuotiin takaisin Suomeen Neuvostoliitosta 1950-luvulla. Heidän lisäkseen lukuisat muutkin työväen poliitikot ja ammattiyhdistysihmiset ovat löytäneet Mailta viimeisen leposijansa.
Samassa korttelissa ovat myös punaisten muistomerkki sekä erikoinen fasismin uhrien muistomerkki. Fasismin uhreilla tarkoitetaan talvi- ja jatkosodan aikana teloitettuja vakoojia, desantteja ja partisaaneja. Muistomerkin alle on haudattu muun muassa Martta Koskinen, Veikko Pöysti, Aatto Sallinen ja Risto Westerlund.
Sä elät sittenkin!
Malmin hautausmaalle on haudattu myös kaksi merkittävää rauhanaktivistia, Aarne Selinheimo ja Arndt Pekurinen. Molemmat joutuivat elinaikanaan useasti valtiovallan vainoamiksi aateensa vuoksi. Selinheimo ehti kuolla juuri ennen talvisotaa, mutta Pekurinen kohtasi loppunsa marraskuussa 1941 rintamalla Karjalassa, aseistakieltäytyjänä teloitettuna. Suomen aseistakieltäytyjäliitto järjestää edelleen vuosittain muistokäyntejä Pekurisen haudalle.
Poliittisiksi muistomerkeiksi muodostuvat hautapaikat muotoutuvat muistajiensa mielessä usein jotain yksittäisen ihmisen hautaa suuremmaksi. Aatteen puolesta kuollut ilmentää paitsi henkilökohtaista rohkeuttaan, mutta usein myös aatteen voimaa.
Marttyyrikuolema ei itsessään ole ihailtava tai tavoiteltava kohtalo. Kuoleman kuitenkin voi sovittaa se, ettei se ole ollut turha. Pekurisen traaginen elämä johti lopulta Suomessa nykyaikaisen siviilipalveluslain säätämiseen. Työväen marttyyrit ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että yhteiskunnasta on tullut ainakin jokseenkin oikeudenmukainen. Joskus oikeus on vaatinut uhrauksia.
*