Teksti: NINA SÖDERHOLM
Ehdin onnekseni pitkän työpäivän päätteeksi osallistua Vasemmistoliiton Sinä päätät-kiertueen ensimmäiseen etappiin Tampereen Laikun kulttuuritalossa yhdessä oman kunnallisjärjestömme eduskuntavaaliehdokkaan Satu Kosolan kanssa.
Sinä päätät -kiertue on Vasemmistoliiton järjestämä avointen yleisötilaisuuksien sarja eri kaupungeissa. Ilokseni paikalla olikin monipuolinen joukko ihmisiä, eri taustoista, eri ikäluokista, eri ammattiryhmistä, osa puolueaktiiveja ja osa muuten vain asioista kiinnostuneita henkilöitä.
Tässä tilaisuudessa ainakin kiertueen päätarkoitus, saada keskusteluun ääni muualtakin kuin puolueen nokkaväeltä maustettuna ihan oikeilla kokemuksilla tämän päivän arkielämästä, onnistui täydellisesti. On todella upea ajatus, että vaaliteemoja ja tärkeitä aiheita etsitään ihan ruohonjuuritasolta asti, ja annetaan ihmisille todellinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin.
Keskustelua tilaisuudessa vetivät niin kutsutut fasilitaattorit, jotka pitivät huolen, että keskustelu pysyi enimmäkseen aiheessa ja että kaikki halukkaat saivat puheenvuoron. Lopulta puheenvuoroja pyydettiinkin niin paljon, että aikaa olisi tarvittu vähintäänkin muutama tunti vielä lisää. Keskusteluilmapiiri oli avoin ja toista kunnioittava. Minä itse yleensä jännitän, kun tarvitsee puhua isommalle joukolle vieraita ihmisiä, mutta jälkikäteen oikein hämmästyin, etten lopulta nyt juurikaan jännittänyt.
Eriarvoistuminen huolestuttaa
Keskusteluissa nousi esiin isoja huolenaiheita tästä ajasta. Suurimpana ehkä eriarvoistumisen lisääntyminen lähes kaikilla elämän alueilla. Toisena tuli koulutuksen leikkaukset, jotka ovat omalta osaltaan ja suuressa määrin vielä lisänneet eriarvoistumista jo ihan varhaiskasvatuksesta alkaen. Eräs keskustelija muistutti meitä siitä, että meille on aikanaan rakennettu hyvinkin tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä ja sekin on silloin saatu aikaan poliittisin päätöksin – kyseessä on vain arvovalintakysymys. Tästä muutamia kymmeniä vuosia sitten rakennetusta, ja myös maailmalla paljon arvostusta keränneestä koulutusjärjestelmästä ovat saaneet maksuttomana nauttia kaikki tuloihin ja varallisuuteen katsomatta. Verovaroin on koulutettu nykyisistä ministereistäkin iso joukko ja nyt he kuitenkin ovat päätöksillään nakertaneet tästä pohjaa pois, useimmiten perusteluna vain, että ”on pakko”.
Pakkohan se ei ole, vaan arvovalintakysymys. Henkilökohtaisesti en ole koskaan ymmärtänyt sitä logiikkaa, että kun kaikista vähävaraisimmilta leikataan ja höylätään, niin kuinka se voisi kasvattaa valtion kassaa? Tämä toimintahan ajaa tähän joukkoon kuuluvat ihmiset aina vain heikompaan asemaan ja pakottavat hakemaan apua sitten toiselta luukulta. Olen toki kirjoittanut vain rimaa hipoen aikanaan pitkän matematiikan, mutta luulisin silti tällä ymmärrykselläni, että hiukan parempiin tuloksiin päästäisiin, jos otettaisiin vähän enemmän sieltä, missä sitä rahaa on. Nyt on pakko mennä jo muidenkin rahapussille.
Keskustelussa nousi esiin myös kunnan palveluiden tila, kuinka siellä nyt työskentelevät ovat olleet jo pidemmän aikaa epävarmuudessa tulevaisuudestaan sote-mylläyksen myötä ja kuinka sitä kunnioitusta heidän työtään kohtaan löytyy. Kyseessä on useimmiten ammatit, joita tehdään niin sanottuna kutsumustyönä. Itsekin kuntapolitiikassa nyt pienen hetken mukana olleena olen erittäin huolissani, että säilyykö meillä hyvä kunnallinen palvelu tulevaisuudessa. Palvelu, joka ei perustu voiton tavoitteluun, vaan ihmisten auttamiseen, hoivaan ja opetukseen tasa-arvoisesti. Miten kuntien mahdollisuudet sitten jatkossa näiden palvelujen tuottamiseen taataan, se onkin vielä varmasti kaikille vähän hämärän peitossa. Uskon että esimerkiksi sairaanhoitaja tai lääkäri on ihan yhtä ammattitaitoinen kunnan palveluksessa kuin jossakin yksityisessä yrityksessäkin, kunhan työn tekemiselle on kunnon puitteet.
Pitkään keskusteltiin ja mietittiin myös sitä, kuinka lokeroivasti yleensä puhutaan ihmisistä ja asetetaan jo sanavalinnoilla heidät eri asemaan. Syrjäytynyt, vähävarainen, köyhä, työtön, pitkäaikaistyötön, rikas, rakas, köyhä, varas.
Mietimme, millä tavoin tätä leimaamista voitaisiin vähentää ja onko jotain keinoa välttää näitä fraaseja. Oltaisiinko kaikki ihan vain ihmisiä tai kansalaisia? Rahallisesti vähävarainenhan ei välttämättä ole muuten elämässään köyhä; ihmisellä voi olla paljon muita rikkauksia, esim. perhe ja ystävät ja harrastuksiakin. Ne toki vaativat usein myös rahaa, mutta ei aina kuitenkaan kohtuuttomasti, ja joillekin vähemmän omistaminen on myös oma valinta.
Sekin vielä mainittiin, että meidät on kaikki tänä päivänä luokiteltu pelkästään kuluttajiksi, markkinoiden kohteeksi, mutta ilmastonmuutoksen aiheuttaman huolen huomioon ottaen tämä ajatus pitää pystyä muuttamaan pian, sillä kuluttaminen ei voi mitenkään jatkua enää entiseen tapaan.
Vasemmisto etenee positiivisen kautta
Esiin nousi myös se, millainen on yleinen kuva ulospäin vasemmistoliittolaisuudesta. Osalla oli omakohtaisia kokemuksia siitä, miten muut ihmiset suhtautuvat, kun olet itse vasemmistolainen: kuinka meidän ajatukset ja arvomaailma usein sysätään sivuun ”hörhötyksenä” eikä lopulta kunnolla edes kuunnella, mitä sanomme. Pidetään eräänlaisena marginaalina. Tähän mielestäni löytyi keskustelussa oikea oivalluskin: pitäisi keskittyä nostamaan esittämiämme asioita positiivisen kautta, eli keskiössä on se, mitä hyvää saadaan aikaan esimerkiksi veronkorotuksilla, sen sijaan että korostamme epäkohtia.
Tähän tarvitaan tietysti myös median myötävaikuttamista, aika paljonhan julkisuuteen tuodaan median kautta vain ne negatiiviset kommentit meiltä. ”Vasemmisto taas vastusti” ja niin edelleen. Nämä kaksi asiaa yhdessä luovat jo positiivisempaa mielikuvaa meistä. Aletaan puhua enemmän ihmisistä ilman määreitä ja esitetään omat tavoitteemme hyvin perusteltuina ja hyvä päämäärä etusijalla.
Mielettömän hienoa vaalitaistelua innolla odotellen!
Kirjoittaja on varavaltuutettu Lempäälän kunnanvaltuustossa.
Tilaisuudesta aikaisemmin Vasen Kaista verkkolehdessä:
Vasemmistoliiton Sinä päätät -kiertue starttasi Tampereelta (7.12.2018)
*