Lempäälä, Näkökulma, Suomi

SATU KOSOLA     

25.2.2019 klo 08:42

Varhaiskasvatukseen lisää aikuisia eikä valvontaa

Koulukadun päiväkodin Tampereelta kuvasi Cai Melakoski.
Satu Kosola (Kuva: Valokuvaamo Luova.)

Opetus- ja kulttuuriministeriön helmikuun alun tiedotteen mukaan ministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.)aikoo esittää lisäresursseja päiväkotien valvontaan. Siis mitä? Valvontaa, sillä ministeri on huolissaan esiin tulleista varhaiskasvatuksen laiminlyönneistä. Mahtaakohan opetusministeri nähdä tilanteessa mitään yhteyttä syksyllä 2016 voimaan tulleeseen varhaiskasvatuksen lainsäädännön uudistukseen? Tuolloin päivähoidon järjestäjille annettiin muun muassa mahdollisuus kasvattaa 3–5‑vuotiaiden ryhmäkokoa seitsemästä lapsesta kahdeksaan yhtä aikuista kohden. Samassa yhteydessä säädettiin aikuisten määrästä päiväkodissa. Lain määräys täyttyy, jos päiväkodin tiloissa on riittävä määrä työntekijöitä lapsimäärään nähden, vaikka heitä ei olisi yksittäisessä ryhmässä lähelläkään tarvetta.

Kertaan vielä: Mitä järkeä on laittaa resursseja valvontaan, kun maalaisjärjelläkin laatu varmentuisi henkilökunnan määrää lisäämällä?

Myös alan palkkaukseen pitäisi kiinnittää huomiota. Tällä hetkellä vastuullista ja tärkeää työtä tehdään aivan liian pienellä palkalla. On hyvä, että alan opiskelupaikkoja lisätään, mutta myös alan houkuttelevuuteen täytyy nyt kiireesti kiinnittää huomiota. Nykyinen arkitodellisuus päiväkodeissa on niin raskasta, että pätevän, koulutetun henkilökunnan sitouttaminen työhön on yhä vaikeampaa.

Ministeri toteaan tiedotteessaan, että meillä on Suomessa erinomainen varhaiskasvatus, jossa työskentelee sitoutuneita, osaavia ammattilaisia lasten parhaaksi joka päivä. Varhaiskasvatus on suomalaisen koulutusjärjestelmän perusta ja tasa-arvon vahvistaja. Jokaisella lapsella on lain nojalla oikeus kehittävään, oppimista edistävään, terveelliseen ja turvalliseen varhaiskasvatukseen, ministeri sanoo. 

Tästä olen ministerin kanssa täysin samaa mieltä. Toivoisin vain, että ministeri olisi miettinyt asiaa jo aiemmin – eikä nyt uusien vaalien alla.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Lempäälästä ja  eduskuntavaaliehdokas.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *