Rahalla saa ja lahjuksella pääsee
Oppikirjojen puutteelliset tiedot ja oppilaitosten monenkirjava taso eivät ole ainoita ongelmia. Vanhempien varallisuus on opinnoissa menestymisen ja niiden jatkamisen keskeinen ehto. Rikkaus kitkee ohdakkeet opintieltä. Raha tekee oppiarvojen saavuttamisen helpoksi niille, joilla on kunnianhimoa mutta ei lukuhaluja.
Yhdysvalloissa on liittovaltion ylläpitämiä korkeakouluja (esimerkiksi sotilasakatemiat), osavaltioiden tai alueiden pääasiallisesti julkisrahoitteisia yliopistoja ja valtavasti yksityisiä korkeakouluja.
Vuonna 2017 ilmestyneen tutkimuksen mukaan väestön rikkaimpaan 0,1 prosenttiin kuuluvien vanhempien lapsista neljä kymmenestä käy jonkin Ivy League– tai muun eliittiyliopiston. 38 collegea tarjoaa yliopisto-opiskelupaikan useammalle väestön rikkainta yhtä (1) prosenttia edustavalle nuorelle kuin pienituloisimpiin 60 prosenttiin kuuluvien tuloluokkien jälkeläisille yhteensä.
Vanhempien tai jonkun muun läheisen sukulaisen opiskelu määrätyssä yliopistossa auttaa nuorta ”perimään” opiskelupaikan. Tavallisen varakkaat voivat kustantaa lapsilleen valmennuskursseja ja matkat ja majoituksen tutustumaan yliopistoon (aktiivisen kiinnostuksen osoittaminen ja hakulistan kärkipäähän pääseminen lasketaan eduksi opiskelijoita valittaessa).
Tavan vauraita rikkaammilla ei ole vaikeuksia löytää jälkikasvulleen arvostettua yliopistoa. Antelias mieli ja avoin lompakko riittävät.
Edellisen presidentin monitoimivävy, Jared Kushner, pääsi nuoruudessaan opiskelemaan Ivy Leagueen kuuluvaan Harvardiin, vaikka koulumenestys ei sitä edellyttänyt. Isä oli lahjoittanut yliopistolle 2,5 miljoonaa dollaria vähän ennen pojan valitsemista opiskelijaksi.
Harvardin vuonna 1958 käynyt ja sittemmin kiinteistöbisneksessä rikastunut Peter Malkin lahjoitti vanhalle opinahjolleen niin runsaalla kädellä, että hänen kaikki kolme lastaankin pääsivät opiskelemaan Harvardiin, ja vuoteen 2009 mennessä samaan oli yltänyt jo kuusi lapsenlastakin.
Aina on tietysti niitä jotka vahvistavat todeksi, että äly ja vauraus eivät välttämättä ole puheväleissä. Operation Varsity Blues -poliisitutkimus selvitti pari vuotta sitten, kuinka suuri joukko rikkaita yhdysvaltalaisia vanhempia oli koettanut järjestää lapsilleen opiskelupaikan huippuoppilaitoksiin maksamalla lahjuksia William ”Rick” Singerille. Hänellä oli yliopisto-opiskelua koskevaa neuvontaa tarjoava yritys.
Maksuliikenteen hoiti Singerin toinen, yleishyödylliseksi rekisteröity yritys, jolloin Singer ei maksanut ”lahjoituksista” veroja. Isänmaan toivojen vanhemmat saivat puolestaan vähentää nämä ”lahjoituksensa” verotuksessa. Lahjuksia maksoivat muun muassa sarjafilmitähdet Lori Loughlin ja Felicity Huffman.
Singer lahjoi puolestaan yliopistojen urheiluvalmentajia jotta nämä antaisivat urheilijoille varattuja opiskelupaikkoja hänen asiakkaidensa lapsille. Tässä tarkoituksessa lavastettiin ja väärennettiin valokuvia, jotta nuoret saatiin näyttämään urheilullisilta. Myös yliopistoon tarvittavia valmiuksia mittaavien SAT- ja ACT-kokeiden tuloksia peukaloitiin.
Singer esimerkiksi siirrätti vanhempien avustuksella kokeet omassa valvonnassaan olevaan koekeskukseen tai hankki suojateilleen lisäaikaa kokeen tekemiseen väärennyttämällä psykologeilla lausuntoja, että kyseiset opiskelijat kärsivät oppimisvaikeuksista. Tai joku tarvitut tiedot ja taidot osaava meni kokeeseen opiskelijan nimissä.
George Mason -yliopiston taloustieteen professorin Bryan Caplanin mukaan yleisön reaktiot skandaalin paljastuessa ulottuivat raivosta kyynisyyteen: nuo rikkaat olisivat voineet ostaa jälkeläisilleen opiskelupaikan ihan laillisesti lahjoittamalla valitsemalleen oppilaitokselle uuden rakennuksen tai pari.
Caplan on kuitenkin oman kokemuksensa perusteella sitä mieltä, että huijaukseen syyllistyneet vanhemmat olivat ymmärtäneet järjestelmän luonteen ja tarkoituksen täsmälleen oikein.
”Ihmiset eivät petkuta siksi että haluaisivat oppia lisää. He petkuttavat saadakseen todistuksen Yalesta tai Stanfordista – modernin aikakaudella se on halutuin pääsylupa suurta urakehitystä ja huippuseurapiirejä varten”.
Jälkikasvun sijoittaminen huippuyliopistoon on myös statussymboli ihmisille, joiden lapsilla ei ole sinänsä mitään käyttöä akateemiselle tutkinnolle, koska he ovat niin rikkaita ettei lasten tarvitsisi koskaan tehdä työtä.
Tiikeriäidit ja veltot valkoiset
Yale Law Schoolin oikeustieteen professori Amy Chua julkaisi vuonna 2011 kirjan nimeltä Tiikeriäidin taistelulaulu. Hän kuvasi kurinalaisuutta jonka avulla menestynyt amerikankiinalainen äiti kasvatti kahdesta tyttärestään menestyjiä kovalla kädellä.
Onpa Chuan kasvatusmenetelmä amerikankiinalaisissa kodeissa yleinen tai ei, hänen menestysreseptinsä luulisi vetoavan vauraimpiin amerikkalaisiin ylempään keskiluokkaan asti – tämä ei tietenkään tarkoita mukuloitaan hikipäässä kaupunkimaasturilla harjoituksiin kuskaavaa keskivertokeskiluokkaista ”soccer momia”.
Tosirikkaat ja kohtalaisen varakkaatkin valkoiset yhdysvaltalaiset ovat aina korostaneet, että he ovat ansainneet vaurautensa ja yhteiskunnallisen asemansa ankarin ponnistuksin ja saavuttaneet oman amerikkalaisen unelmansa kovalla työllä. Niin he ovatkin tehneet, tosin kovin usein toisten kovalla työllä ja ponnistuksilla.
Ypöyksin, omin lahjoin ja ponnistuksin saavutetun yhteiskunnallisen aseman myytissä on jo pahoja lovia. ”Meritokratia” on samanlainen uskomus kuin äänestäjille sepitetty kertomus Donald Trumpista: kiinteistöbisneksen karaisema häikäilemätön self-made-man, joka on omin käsin raivannut esteet tieltään eikä ole kenellekään velkaa menestyksestään.
Todellisuudessa hän peri varallisuutensa perustan, satoja miljoonia dollareita, häikäilemättömältä isältään ja on ollut etevin tekemään konkursseja ja juontamaan keskivertoamerikkalaisen käsityskyvyn mukaiseksi sovitettua viihdeohjelmaa – viimeksi kuluneet neljä vuotta hän juonsi sirkustaan Valkoisesta talosta.
Minnesotalaisen Carleton Collegen politiikantutkimuksen professori Richard Keiser kuvaa, kuinka näitä ”omia ansioitaan” hanakasti korostaneet valkoiset ovat afroamerikkalaisia ja latinoja syrjiessään vedonneet aasianamerikkkalaisten – erityisesti kiinalaisten ja intialaisten – kurinalaiseen ahkeruuteen, kunnianhimoon ja opintomenestykseen. Aasianamerikkkalaisten menestys muka osoittaa, ettei järjestelmässä ole mitään vikaa; riittää kun vain tosissaan ponnistelee saavuttaakseen amerikkalaisen unelman.
Todellisuus on toinen: Illinoisin osavaltio on tänä vuonna ensimmäisenä ajanut osavaltioparlamentissa lävitse lakia, joka velvoittaa julkiset koulut opettamaan aasianamerikkkalaisten historiaa ja siis tekemään yhden maan historiaa keskeisesti muokanneen väestöryhmän vihdoin näkyväksi.
Tarkoitus on ollut hajottaa ja hallita ja auttaa säilyttämään valkoinen ylivalta koulutuksessa ja yhteiskunnassa. Aasianamerikkkalaisten maahanmuuttajien jälkeläiset ovat kuitenkin ottaneet tarjouksen tosissaan.
Paine valkoisen paremman keskiluokan ja yläluokan asuma-alueille ja niillä sijaitseviin huippuluokan kouluihin kasvaa. Valkoiset muuttavat pois ja hakeutuvat asumaan toistensa pariin alueille, joiden kouluissa ei ole niin paljon aasialaisia.
Kun yhdessä Kalifornian parhaiksi rankatuista lukioista, ”Piilaakson” eli Silicon Valleyn Mission High Schoolissa oli vuonna 1984 valkoisia oppilaita 84 prosenttia, vuonna 2010 oppilaista oli valkoisia 10 prosenttia ja aasianamerikkalaisia 83 prosenttia. Keiser lainaa vuonna 2013 ilmestynyttä tutkimusartikkelia osoittamaan valkoisten asemassa tapahtunutta muutosta:
”’Aasialaisuus’ liittyy kiinteästi perfektionismin, työssä uurastamisen ja koulu- ja yliopistomenestyksen arvoihin. ’Valkoisuus’ viittaa sitä vastoin epätäydellisyyden, laiskuuden ja akateemisen keskinkertaisuuden käsitteisiin”.
Tällainen valta-asemien kyseenalaistaminen ei käy, joten valkoiset ovat vaihtaneet suhtautumistaan aasianamerikkkalaisiin ihailevasta karttavaksi. Kilpailu huippukouluihin ja huippuyliopistoihin pääsystä ja itse opiskelu ovat monien valkoisten vanhempien ja heidän lastensa mielestä muuttuneet liian vaativiksi. Kun varakkaat valkoiset nuoret hakeutuvat urheiluharrastusten pariin ja uimarannalle, aasianamerikkalaiset sen kun pänttäävät.
Heihin suhtaudutaan toisinaan samoin kuin juutalaisiin joskus suhtauduttiin Yhdysvaltojen huippuyliopistoissa. Keiser viittaa Jerome Karabelin tutkimukseen, jonka mukaan Harvardin, Yalen ja Princetonin huippuyliopistoihin pyrkineiden juutalaissyntyisten opiskelijoiden karsimiseksi oli aikanaan olemassa suoranainen konkreettinen suunnitelma sisäänpääsyä torjuvine kriteereineen.
* * *
Suuren maan taloudellisten, sosiaalisten ja poliittisten jakolinjojen jyrkkyys ja ajattelun ahtaus johtuvat siitä, että perusamerikkalaiset, niin kansalaiset kuin poliitikot, käyvät usein kiivasta yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua ja väittelyä täydellisen tietämättömyyden suomalla vilpittömällä varmuudella suojanaan vallanpitäjien valheet ja perusteettomien ennakkoluulojen särkymätön muuri.
Presidentti Trumpin kauden neljäs ja viimeinen Valkoisen talon kansliapäällikkö Mark Meadows koetti vielä viime töikseen joulukuun 2020 viimeisellä viikolla painostaa maan oikeusministeriötä tutkimaan republikaanien esittämiä mielikuvituksellisia vaalivilppi- ja salaliittosyytöksiä ja selvittämään muun muassa italialaisten otaksuttua pirullista sekaantumista Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Nämä kun olivat Meadowsin epäilyn mukaan kaukosiirtäneet ääniä Trumpilta Bidenille satelliittien ja muun teknologian avulla…
Kun presidentin kansliapäällikön kyvyt ovat tätä tasoa, ei ehkä kannata ihmetellä että kaiken kuulemansa järjettömän propagandan pureksimatta nielaissut perusamerikkalainen rynnii ase kädessä parlamenttiin etsimään vihaamiaan opposition poliitikkoja.
Silti tai ehkä juuri siksi kovin harva päättäjä kyseenalaistaa maan koulujärjestelmän, joka ylläpitää – osaksi ilmeisen tarkoituksella – tuota järkähtämättömän tietämättömyyden muuria ja Chris Hedgesin kuvaamien ”kahden Amerikan” välillä yhä leveämpänä ammottavaa kuilua.
Lue kirjoituksen ensimmäinen osa:
Toiselta planeetalta ‒ koulu ja opetus Yhdysvalloissa, osa 1 (2) (16.8.2021)
Lue lisää muualla verkossa:
Poison Ivies. The higher earning in America (Chris Lehmann, The Baffler 13.11.2017)
Some Colleges Have More Students From the Top 1 Percent Than the Bottom 60. Find Yours (The New York Times 18.1.2017)
It’s not just corruption. Entrance into elite US colleges is rigged in every way (Richard V Reeves, The Guardian, 12.3.2019)
Lahjo valmentaja, muokkaa valokuvaan urheilijan vartalo – Näin rikkaat ja kuuluisat huijasivat lapsensa huippuyliopistoihin Yhdysvalloissa (Simo Ortamo, Yle, 13.3.2019)
There’s a Larger Lie Beyond the College Admissions Bribery Case (Bryan Caplan, Time, 14.3.2019)
Why America’s Most Prestigious Colleges Are All Private (Alia Wong, The Atlantic, 11.9.2018)
Trump Engaged in Suspect Tax Schemes as He Reaped Riches From His Father (David Barstow, Susanne Craig ja Russ Buettner, The New York Times, 2.10.2018)
Meritocracy Harms Everyone (Daniel Markovits, The Atlantic, September 2019 Issue)
Emails Show Mark Meadows Pushed the DOJ to Investigate Election Fraud Conspiracy Theories (Ali Breland, Mother Jones, 5.6.2021)
Illinois vaatii amerikanaasialaisten historian opetusta kouluihin Yhdysvaltain ensimmäisenä osavaltiona (Matilda Jokinen, Helsingin Sanomat, 11.7.2021)