Suvaitsevaisuuden aika on ohi

Poliittisena pakolaisena, maahanmuuttajana ja latinana olen kuullut kyllästymiseen asti, miten suvaitsevaisia valkoiset suomalaiset ovat. Olen kuullut sen lapsesta asti, eikä se ole vielä 30 vuotta myöhemminkään osoittanut laantumisen merkkejä. Olen kyllästynyt siihen. 

Olen kyllästynyt erityisesti siihen, että saan kestää rasismia, läskifobiaa, naisvihaa ja muutenkin eriarvoistavaa ja syrjivää kohtelua samoilta ihmisiltä, jotka pitävät itseään suvaitsevaisina.

Perinteisesti suvaitsevaisuudella on tarkoitettu sitä, että kykenemme hyväksymään ja toimimaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ajattelevat eri tavalla kuin me itse, joilla on erilainen maku vaikkapa kirjojen, elokuvien tai musiikin suhteen, tai jotka jopa ottavat hyvinkin erilaisen poliittisen kannan yhteiskunnallisissa kysymyksissä. 

Mutta missä vaiheessa suvaitsevaisuudesta tuli termi, jota käytetään kuvaamaan, miten suhtaudumme ihmisiin, joita pidämme Toisina, joita me siis toiseutamme?

Suvaitsevaisuus ei itsessään ole mikään äärimmäinen pahuus, mutta se on vaarallinen asenne, kun kysymyksessä on sellaisten ihmisten suvaitseminen, jotka ovat enemmistöön nähden alisteisessa asemassa. Joiden ihmisoikeudet eivät siis toteudu. Suvaitsevaisuudella ja syrjinnällä on nimittäin yhteistä negatiivinen asenne sitä kohtaan, jota suvaitaan. Ero syrjintään on se, että ihmisen suvaitsevaisuus ikään kuin estää tätä toimimasta negatiivisten ajatustensa pohjalta, mutta valta-asetelmalle ei kuitenkaan tehdä mitään. Suvaitsevaisuus ominaisuutena pidetään hyvän ihmisen merkkinä. Tästä syystä ihmiset, jotka pitävät itseään suvaitsevaisina, ainakin alitajuisesti tuntevat ylemmyyttä niitä kohtaan, joita he suvaitsevat.

On kauheaa joutua elämään elämäänsä siten, että tulee korkeintaan suvaituksi. Kun minut kohdataan ihmisenä, joka pitää suvaita, vaikka olenkin latina, pakolainen, biseksuaali ja lihava, minulle viestitään silloin, että olen erilainen, mutta minun olemassaoloni ”sentään” siedetään. Meitä yhteen tai useampaan vähemmistöön tai aliedustettuun ryhmään kuuluvia ei kiinnosta tulla suvaituksi, me haluamme tulla kunnioitetuksi. Yksi suvaitsevaisuuden ongelmista onkin se, että enemmistö määrittelee, suvaitaanko vähemmistöön kuuluva, mitä sääntöjä vähemmistöön kuuluvan täytyy seurata ja mitä normeja käyttää, jotta on mahdollisuus osallistua tai tulla nähdyksi ja kuulluksi.

On kauheaa joutua elämään sellaista elämää, missä minua vain suvaitaan. En halua, että olemassaoloni ja ihmisoikeuteni ovat kiinni siitä, tuleeko vastaan suvaitsevainen ihminen vai ei. Siksi suvaitsevaisuus itsessään on huono lähtökohta ja vielä huonompi päämäärä. Yhdenvertaisuus, toisin kuin suvaitsevaisuus, on ehdotonta ja luovuttamatonta. 

Suvaitsevaisuus pitää yllä valtasuhteita, jotka mahdollistavat eriarvoisuuden jatkumisen. Toisen ihmisen suvaitseminen hänen etnisyydestään, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta tai muusta ominaisuudesta huolimatta on eri asia kuin se, että suvaitsee toista, vaikka tämä päättääkin jättää äänestämättä vaaleissa tai käyttää paljon emojeita viesteissä. Suvaitseminen on myös aina vallankäyttöä: se, joka suvaitsee, määrittelee suvaitsevaisuuden ehdot. Suvaitsevaisuus voidaan myös milloin tahansa lopettaa, eli milloin tahansa voikin päättää lakata suvaitsemasta toista ihmistä. 

Sen, että lakkaa olemasta suvaitsevainen yhteen tai useampaan vähemmistöön tai aliedustettuun ryhmään kuuluvaa ihmistä kohtaan, ja sen sijaan pyrkii toimimaan yhdenvertaisella tavalla, tarkoittaa, että pitää luopua omasta valta-asemastaan näihin edellä mainittuihin ihmisiin nähden, ja kohdata heidät samanarvoisina ihmisinä – siis vertaisenaan. 

Lakatkaa siis suvaitsemasta minua tai muita kaltaisiani, ja sen sijaan pyrkikää aitoon yhdenvertaisuuteen, missä meidän olemassaolomme, ihmisarvomme ja ihmisoikeutemme eivät ole kiinni siitä, kuinka suvaitsevaisia ovat ne ihmiset, joiden kanssa joudumme olemaan tekemisissä. Yhdenvertaista yhteiskuntaa ei rakenneta suvaitsevaisuuden varaan, tarvitsemme pysyvämmät rakenteet.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton varavaltuutettu Tampereelta.

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivatkommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.