Rauhan- ja konfliktintutkija, emeritusprofessori Jyrki Käkösen mukaan Ukrainassa käydään etäsotaa. Komentokeskus on Yhdysvalloissa. Kamppailussa maailmanlaajuisesta hegemoniasta voittaja on Yhdysvallat. Se saa toisen kerran globaalin johtovaltion aseman.
Jyrki Käkönen, 79, kirjoitti kesäkuussa Kosmopolis-lehteen arvion, jossa arvosteli kovin sanoin Suomen päätöstä hakea Nato-jäsenyyttä. Hän piti amatöörimäisenä Nato-jäsenyyttä tukenutta valtioneuvoston Ajankohtaisselontekoa turvallisuusympäristön muutoksesta.
Jyrki Käkönen väitteli valtiotieteen tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 1986 imperialismiteorioista. Tutkimuksessa verrattiin imperialistisen kapitalismin syklejä vuosina 1494–1977. Käkönen luokitteli kapitalismin syklejä ja arvioi niiden perusteella mikä maa oli kulloinkin globaali hegemoni. Se ratkaistiin usein sotien. Tutkimuksen 500 vuoden aikana käytiin 327 sotaa, joista 62 oli suurvaltojen välisiä.
Käkönen työskenteli tutkijana Turun ja Tampereen yliopistoissa sekä Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksessa. Professorina hän oli Tampereen ja Tallinnan yliopistoissa.
Emeritusprofessori Käkönen valmistaa perheelleen lounasta, kun tapaamme heinäkuun helteellä Nokian Siurossa. Haluan lisää tietoja Kosmopolis-lehden artikkelista.
Sanoit, että Ukrainassa tosiasiassa soditaan globaalista hegemoniasta. Yhdysvallat onnistui houkuttelemaan Venäjän sotaan samaan tapaan kuin se sai Neuvostoliiton hyökkäämään Afganistaniin 1979. Se edesauttoi Neuvostoliiton hajoamista, vaikka Mihail Gorbatshov veti neuvostojoukot pois Afganistanista.
– Näkemykseni perustuu maailmanjärjestelmän analyysiin ja vallan siirtymän teoriaan. Sota Ukrainassa kytkeytyy globaaliin hegemoniaan. Yhdysvaltain ylivalta ei ole ollut kiistatonta enää 2000-luvulle siirryttäessä. Toisaalta Venäjä on vajonnut ydinaseita omistavaksi toisen luokan, ellei peräti kolmannen luokan suurvallaksi, joka ei ole valmis myöntymään tilanteeseen. Teoria ja historia osoittavat, että usein laskeva suurvalta on valmis aloittamaan sodan säilyttääkseen tai palauttaakseen suurvalta-asemansa. Venäjä on Ukrainan sodassa haastanut Yhdysvallat,Käkönen vastaa.
– Afganistanin sotaan vertaamisella tarkoitan, että yhtäältä Venäjän tavoitteet Ukrainassa ovat olleet tiedossa jo kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, toisaalta on tiedetty miten Venäjä suhtautuu Naton itälaajenemiseen. Seurannutta jännitettä ei ole haluttukaan estää rauhanomaista vaihtoehtoa etsimällä, vaan tilanteen on annettu, tai ehkä jopa haluttu kehittyvän aseelliseksi yhteenotoksi.
– Asian voi esittää niinkin, että Ukrainassa käydään totalitarismin ja liberaalin demokratian välistä sotaa. Siksi lännen on tuettava Ukrainaa. Näinkin ymmärrettynä kyse ei ole vain Venäjän ja Ukrainan välisestä kansainvälistä oikeutta loukkaavasta sodasta, Käkönen täsmentää.
Neuvostoliiton hajoamissodat
Suurlähettiläs Heikki Talvitie on kirjoittanut Neuvostoliiton hajoamissodista. Onko nyt kyse Venäjän hajoamissodasta, jota käydään proxy- eli sijaissotana Ukrainassa?
– Voi sanoa Yhdysvaltojen käyvän sijaissotaa Ukrainassa Venäjää vastaan. Lännessä asiaa ei haluta nähdä näin. Intialaiset tutkijat ovat todenneet, että Ukrainassa Yhdysvallat sotii Venäjää vastaan viimeiseen ukrainalaiseen. Ukrainan sodassa ja erityisesti sen pitkittämisessä on kysymys Venäjän heikentämisestä, ellei sitten peräti Venäjän hajottamisesta. Globaalissa valtataistelussa Venäjän heikentäminen tai jopa hajoaminen puolestaan heikentäisi Kiinan asemia Yhdysvaltain kilpailijana johtajuudesta maailmanjärjestelmässä, Käkönen vastaa.
Afganistan kävi kalliiksi myös Yhdysvalloille ja Natolle. Islamistit käänsivät aseensa amerikkalaisia vastaan. Naton 20-vuotinen sotaretki Afganistaniin päättyi yhtä surkeasti kuin neuvostoarmeijan sotaretki. Miksi?
– Epäonnistumista selittää lähes täydellinen tietämättömyys Afganistanin historiasta ja yhteiskunnasta. Suurvallat uskoivat oman maailmankuvansa ja yhteiskuntamallinsa ylivertaisuuteen ja siten oikeudekseen viedä sitä Afganistaniin. Universalismin sijaan maailma on moniarvoinen. Kysymys ei ole vain islamilaisen kulttuurin erilaisista versioista kuten Afganistanissa, vaan laajemmin siitä, että nousevista maista ennen kaikkea Kiina ja Intia pohjaavat monituhatvuotisiin kulttuureihinsa ja tuskin muuttuvat länsimaisiksi yhteiskunniksi. Molemmat ovat nousemassa haastajiksi globaalissa hegemoniakamppailussa, Käkönen selittää Neuvostoliiton ja Naton epäonnistumista Afganistanissa, Käkönen selvittää.
Sota ruokkii oikeistoa ja populismia
Ukrainan sota päättyy joskus, mutta millaiset ovat poliittiset seuraukset? Olet puhunut äärioikeiston ja populismin vahvistumisesta.
– Kamppailussa maailmanjärjestelmän johtajuudesta Ukrainan sodalla on merkittävä vaikutus. Venäjää sota heikentää ja se tuskin nousee kymmeniin, ellei jopa sataan vuoteen järjestelmän hegemonin haastajaksi, vaikka säilyy ydinvaltana. Venäjä joutuu vahvasti Kiinasta riippuvaiseksi. Toisaalta Yhdysvaltain asema vahvistuu. Länsi tiivistyy Yhdysvaltain ympärille. Ilman ydinasein käytävää suursotaa näyttää todennäköiseltä, että maailmanjärjestelmässä Yhdysvalloille avautuu toinen hegemoninen sykli, kuten aikoinaan Britannialle, Käkönen sanoo.
– Yhdysvaltain todennäköisesti uusiessa hallitsevan asemansa populismin ja äärioikeiston mahdollinen vahvistuminen erityisesti lännessä on suuri huolenaihe. Se on osin seurausta Venäjään kohdistuvista pakotteista. Vaikutukset kohdistuvat niitä toteuttaviin maihin ja kansalaisiin sekä koko maailmaan energian hinnan nousuna ja hintojen kohotessa myös elintarvikepulana, Käkönen kommentoi Ukrainan sodan seurauksia.
– Öljykriisi vuonna 1973 aiheutti samankaltaisia seurauksia, joista tavalliset kuluttajat ja pienituloiset kärsivät. Seuraus länsimaissa ja etenkin Englannissa sekä Yhdysvalloissa oli konservatiivivallankumous. Nyt hintojen nousu ja mahdolliset tuotepulat aiheuttavat levottomuutta ja sitä käyttävät tehokkaasti hyväkseen populistiset ja äärioikeistolaiset liikkeet, kuten kansallissosialistit Saksassa ennen toista maailmansotaa, Käkönen varoittaa.
Ukrainan sodan suuri häviäjä on Euroopan unioni. Amerikkalaiset nauravat, kun kaasuputket makaavat käyttämättöminä Itämeren pohjassa ja Eurooppaan tuodaan Yhdysvalloista huippukallista lng-kaasua. Proxy-sota käydään Euroopassa ja F35-hävittäjät käyvät kaupan. Onko Ukraina EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuri epäonnistuminen?
– Ukraina ei ole EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suurin epäonnistuminen, vaan se on hämmästyttävä onnistuminen. Unioni on pysynyt yhtenäisenä Venäjän vastaisissa toimissa ja Ukrainan tukemisessa. Tosin rakoilun merkkejä on ilmassa. Toisaalta EU on Ukrainan sodan suuri häviäjä. Kohta kaikki EU:n jäsenmaat ovat Naton jäseniä. Siksi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka kytkeytyy entistä tiiviimmin Yhdysvaltain globaaliin politiikkaan. EU tuskin voi toteuttaa omaa itsenäistä Yhdysvalloista riippumatonta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EU olisi tarvinnut oman Yhdysvalloista riippumattoman sotilaallisen organisaationsa ja Natosta irtaantumisen, Käkönen esittää.
– Sotaan liittyvien pakotteiden ja sodan laajenemisen pelossa Yhdysvallat hyötyy sodasta. Venäjä-pakotteilla on kaksi puolta. Yksi on Venäjän toimiin vaikuttaminen, mikä on epävarmaa, kuten yleensä pakotteiden kohdalla. Toiseksi Yhdysvallat hyötyy taloudellisesti. Se korvaa maailmanmarkkinoilla Venäjän öljyä ja kaasua, erityisesti Euroopassa. Ympäristö- ja ilmastopolitiikka vaarantuvat, sillä Yhdysvaltain tuotannon lisäys on öljyhiekan ja öljy- sekä kaasuliuskeen tuotannossa. Sota ja sen laajenemisen pelko on avannut ovet Yhdysvaltain aseteollisuudelle, mikä tosiaan näkyy F35-hävittäjien kysynnässä.
Lenin, Putin ja imperialismi
Olet väitellyt imperialismista vuonna 1986 ja analysoinut V. I. Leninin imperialismiteoriaa. Voidaanko Ukrainan sota nähdä läntisen pääoman ja Venäjän johtaman euraasialaisen pääomaryhmittymän yhteenottona?
– Kysymys korostaa teorian merkitystä arvioitaessa maailmanpolitiikan tapahtumia. Tutkijat Kees van der Pijl ja John Hobson ovat varsin perusteellisissa tutkimuksissaan päätyneet esittämään, että kansainvälisen politiikan teoriat palvelevat vahvasti Yhdysvaltain maailmanpolitiikkaa, siis tavallaan oikeuttavat sen.
– Nojasin jo väitöskirjassani kehittelemääni versioon maailmanjärjestelmän analyysistä. Kytkin leniniläisen imperialismin teorian ja perinteisen maailmanjärjestelmä analyysin. Leninin imperialismin teorian kehyksissä Ukrainan sota näyttää hieman toiselta. Siinä on myös Leninin teorian mukaan kyse kamppailusta ylivallasta tai oikeammin leniniläisittäin maailman uudelleen jakamisesta. Neuvostoliiton hajottua valtiososialismi vaihtui valtiokapitalismiksi ja valtiojohtoiseen markkinatalouteen ryöstökapitalismin kautta, mitä kutsuttiin shokkiterapiaksi, Käkönen tulkitsee Leniniä.
– Kiinan johtama pääomaryhmittymä on jo Aasiassa paljon merkittävämpi kuin Venäjän. Venäjän pääomaryhmittymä on alisteinen kiinalaiselle. Leniniläisessä teoriassa Ukrainassa on kyse pääomaryhmien välisestä kamppailusta ja maailman uudelleen jakamisesta. Uudelleenjakaminen on paljon laajempi kysymys kuin vain kamppailu Ukrainasta. Kiina on jo muodostanut omat semiperiferiansa ja periferiansa, joissa työnjako on hyvin perinteellisesti imperialistinen. Kiina tuo raaka-aineita ja vie korkean tuotantoasteen ja jopa huipputeknologian tuotteita esimerkiksi BRI-hankkeessa eli uutta silkkitietä pitkin, Käkönen täsmentää.
Vladimir Putin on useaan otteeseen arvostellut Leniniä ja sanonut, että Ukraina on Leninin aikaansaannos. Miten näet Putinin Lenin-kritiikin?
– Vaikea kysymys. Putin on tosiaan esittänyt, että Lenin tavallaan loi neuvostoimperiumin sisään Ukrainan. Onko tämä nähtävissä Leninin kritiikkinä tai ei, riippuu vähän näkökulmasta. Jos se ymmärretään kritiikkinä, niin ilmeisesti koko Neuvostoliiton rakentaminen eräänlaiseksi liittovaltioksi oli Putinin näkökulmasta historiallinen virhe ja hän haikailee Venäjän imperiumin perään. Ja jos näin on, niin Putinin näkökulmasta kenties koko Neuvostoliitto oli historiallinen virhe. Tämä on varmasti kysymys, jota olisi syytä tarkastella laajemminkin, Käkönen pohtii.
Suomen Nato-jäsenyyden perustelut amatöörimäisiä
Mikä on Suomen positio Venäjän naapurina ja kansainvälisessä järjestelmässä?
– Venäjän naapurina ja Naton jäsenenä Suomi on globaalin valtataistelun etulinjassa. Seuraa ainakin kaksi ongelmaa. Rajamme takana pohjoisessa on Venäjän globaalin politiikan keskeinen Murmanskin alue. Siellä on suuri osa Venäjän ydinsukellusveneisiin sijoitetuista ydinohjuksista, jotka ovat toisen iskun aseita pelotepolitiikassa. Suomen Nato-jäsenyys ei sinänsä hirveästi muuta Yhdysvaltain asemaa suhteessa Murmanskin alueeseen, koska Norja on jo Naton jäsen. Venäjän näkökulmasta se laajentaa Murmanskin alueeseen kohdistuvaa uhkaa. Toinen on se, että Venäjälle merkittävä Pietarin miljoonakaupunki ympäristöineen jää Pietari suuren aikoinaan pelkäämään pussinperään, kun koko Itämeren alueesta lahtineen tulee Naton sisämeri. Kaliningradin alue ei tätä hirveästi muuta. Pietari ja Itämeren alue ovat Venäjän maailmankaupan merkittävä väylä, joka nyt on kriisitilanteessa uhattuna. Molemmat ongelmat nostavat Suomen Venäjän turvallisuuspolitiikassa ja -strategiassa paljon aikaisempaa merkittävämpään asemaan, Käkönen selittää geopolitiikkaa.
– Nato-Suomi on valinnut paikkansa Yhdysvaltain ylivallan turvaajana muuttuvassa maailmanjärjestyksessä. Venäjä on Naton strategiapäivityksen jälkeen vihollinen numero yksi. Yhdysvaltain ylivallan muttei välttämättä demokratian puolustajana Suomi on säilyttämässä eriarvoista ja epäoikeudenmukaista kansainvälistä järjestystä, jota toki kutsumme sääntöpohjaiseksi ja lailliseksi kansainväliseksi järjestelmäksi. Suomi on nyt vastustamassa Kiinan ja Intian nousua niiden väestöä ja taloudellista kasvua vastaavalle tasolle maailmanpolitiikan päätöksenteossa. Suuri osa kehittyvistä maista näkee nyt Suomen osana sitä rakennelmaa, joka on muodostunut esteeksi niiden kehitykselle, Käkönen väittää.
Tilastot vahvistavat Käkösen väitteen. Suomi on isossa kuvassa liittymässä pienevään ryhmittymään. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen osuus maailman kansantuotteesta oli 40 prosenttia ja se oli ylivoimaisesti suurin kansantalous. Nyt osuus on Forbes-lehden mukaan pudonnut puoleen, 20 prosenttiin. Kiina ja Brics-maat ovat menossa ohi. Suomi liittyy laskevaan hegemoniaan.
Kosmopolis-lehdessä leimasit valtioneuvoston teettämän Ajankohtaisselonteon turvallisuusympäristön muutoksesta amatöörimäiseksi. Voitko perustella tarkemmin?
– Annan periksi, että selonteon laatijat ovat varmaan jonkinlaisia ammattilaisia. Se on silti amatöörimäinen. Kunnon selonteko olisi päätöksenteon pohjaksi edellyttänyt erilaisten vaihtoehtojen arviointia. Nyt Suomen turvallisuus oletetussa muuttuneessa toimintaympäristössä on varmistettavissa ainoastaan Natoon liittymällä. Natoon liittymisen mahdolliset riskit on lähes täysin sivuutettu. Ei ole haluttu herättää kansalaisten huolia, jotka kenties olisivat kääntyneet Nato-jäsenyyttä vastaan. Päättäjien keskuudessa on jo pitkään ollut selvää, että Suomi viedään Natoon, ja nyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan antoi siihen mahdollisuuden ja ikään kuin legitiimin perustan. Amatöörimäisyys ilmenee myös siinä, että arvio on hyvin Eurooppa-keskeinen. Laajempi maailmanjärjestyksessä menossa oleva murros on jätetty kokonaan selonteon ulkopuolelle. Laajempi murros on se, missä Suomen yhdessä Euroopan unionin kanssa olisi pitänyt katsoa kenen joukoissa seisomme ja minkälaista maailmanjärjestystä kohti haluamme mennä, Käkönen perustelee.
Sanot, että Nato lisää turvattomuutta. Miksi?
– Asevaraisen turvallisuuden maailmassa yhden osapuolen turvallisuuden vahvistuminen yleensä heikentää toisen osapuolen turvallisuutta. Vastaus on aloittaa hyökkäys mieluummin aiemmin kuin myöhemmin tai koettaa lisätä omaa turvallisuutta asevarustelun keinoin ja taas heikentää siten toisen osapuolen turvallisuutta. Kyse on jatkuvasta asevarustelukierteestä, joka vie resursseja ympäristöongelmien hoitamiselta ja ilmastomuutoksen torjumiselta. Molempiin liittyy inhimillisen turvallisuuden globaali heikkeneminen. Immanuel Kantia myötäillen: Rauhaa ja sen tuottamaa turvallisuutta ei voi saavuttaa muuten kuin rakentamalla rauhaa arkipäivän poliittisilla valinnoilla ja ratkaisuilla. Seuraavaan sotaan valmistautumalla näin ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa käynyt, eikä käy, Käkönen päättää.
Haastattelijan kysymykset ovat kursiivilla.
Lisää aiheesta
Juutinen, Marko & Käkönen, Jyrki: Blokkien paluu. BRICS-maiden nousu, USA ja Suomi. Helsinki 2016: Into-kustannus.
Käkönen, Jyrki: Luonnonvarat ja konfliktit muuttuvassa kansainvälisessä järjestelmässä. Tutkimus imperialismista ja Afrikan konflikteista 1970-luvulla. Tampere 1986: Tutkijaliiton julkaisusarja 40.
Käkönen, Jyrki: Amatöörien houkuttelemana Natoon? Kosmopolis: Vol 52 Nro 2 (2022).
Lenin, V. I. : Imperialismi, kapitalismin korkein vaihe. Yleistajuinen esitys (1916). Valitut teokset, osa 5. Moskova 1976: Edistys.
U. S. Role In Global Economy Declines Nearly 50%. Forbes Feb 29, 2016.
Jyrki Käkösen näkökulma perustuu suurvaltojen välineen hegemonia-kamppailuun. Tähän sisältynee ajatus, että pienet valtiot kuuluvat aina jonkin suurvallaan etupiiriin. Asia lieneekin jossain määrin näin kunkin suurvallan näkökulmasta, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö esim. Suomi ja Ukraina ole tehnyt omaa turvallisuuttaan ja itsenäisyyttään suojaavia päätöksia itsenäisesti ja oman harkinnan kautta. Käkösen kommentti ”Nato-Suomi on valinnut paikkansa Yhdysvaltain ylivallan turvaajana…” tuo enemmän esille Käkösen omaa arvopohjaa kuin analyyttistä näkemystä syistä, miksi Suomi päätti hakea Nato-jäsenyyttä. Tällaiset subjektiivisia näkemyksiään tutkimuksen varjolla esille tuovat ”asiantuntijat” eivät vakuuta millään tasolla.
Onpa surullista tekstiä, onneksi tälkaista ei vasemmiston nimissä levitetä enempää. Venäjän fasismin laajentumisen torjuminen on sodan loppumisen ja rauhan ensimmäinen ehto. Usa-viha sokaisee vanhojen komukoiden järjen.
Pitääpä vastata Vesa Salmiselle. Kun tekstini on painettuna luettavissa, se on lukijasta kiinni, miten sen haluaa ymmärtää. Haastattelussa toin esiin, missä olosuhteissa Venäjä on ryhtynyt väkivaltaiseen hyökkäykseen ja tuhoamissotaan Ukrainassa. En missään vaiheessa ole asettunut puollustamaan sen toimia. Ei myöskään pidä unohtaa, ketä ja kenen hallitsevaa asemaa Pitkittyvä sota Ukrainassa hyödyttää. Maailma ei ikävä kyllä ole mustavalkoinen. Miksiköhän suurin osa maailman valtioista ei ole yhtynyt Lännen Venäjään kohdistamiin pakotteisiin vaikka eivät hyväksy Venäjän aggressiota Ukrainassa. Olisikohan yksi syy se, etteivät ne myöskään hyväksy Yhdysvaltain ylivaltaa ja sen ylläpitämää kansainvälistä järjestystä. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että Venäjän sota Ukrainassa ja ihmisten tappaminen on saatava loppmaan, mutta en usko siinä Naton laajenemisen auttavan.
Neoconien, joita ohjaa luja usko Yhdysvaltojen poikkeuksellisuuteen ja velvollisuuteen hallita maailmaa, tavoite oli saada Venäjän valtavat luonnonresurssit hallintaansa.
NL:n tuhouduttua 90-luvun juoppo Jeltsinin aikana nämä neoconit luulivat onnistuneensa siinä. Jeffrey Sachs, joka oli Venäjää ”auttaneen” ekonomistiporukan johtaja, kertoi miten kaikki ehdotukset, jotka tähtäsivät Venäjän talouden elvyttämiseen torjuttiin Lännen (USA:n) poliittisen johdon taholta. Tavoite oli puhtaasti pitää Venäjä polvillaan.
Venäjä oli tosiaankin polvillaan siten, että Jeltsin kysyi Bill Clintonilta lupaa Putinin nostamiseksi Venäjän presidentiksi. Clinton luuli Putinia ”raittiiksi Jeltsiniksi”, joten lupa tuli.
Putin osoittautui kuitenkin venäjämieliseksi patriootiksi ja karkotti lopulta lännen pois Venäjältä. Putinin johdolla Venäjä irrottautui 90-luvun shokkiterapiasta, jolla Länsi Venäjää kuritti. Putinin valta sementoitui sillä, että hän käänsi 90-luvun lamaannuksen positiiviseksi talouden kehitykseksi.
Kun neoconit epäonnistuivat suorassa Venäjä-valtauksessaan, käänsivät he katseensa Ukrainaan. Neoconien ”raamatussa” The Grand Chessboard:ssa nähdään Ukraina avaimena horjuttaa Venäjää. Ukrainan repiminen irti Venäjästä nähtiin tapana horjuttaa Venäjän politiikkaa, juurikin siksi että Ukrainalla oli pitkät kulttuurilliset suhteet Venäjään ja suuri etninen venäläinen kansanosa. Lisäksi Yhdysvaltojen ohjusjärjestelmät Ukrainassa olisivat olleet välitön uhka Venäjälle.
Neoconien ponnistelut Ukrainan irrottamiseksi Venäjästä alkoivat jo kauan sitten. 2004 Oranssi vallankumous oli ensimmäinen näyttävä osoitus tästä projektista. 2014 vallankaappaus, jossa äärioikeistoa vilisevä uusi hallitus kielsi ensitöikseen venäjänkielen, osoittautuikin ongelmaksi neoconeille, koska se aloitti Ukrainan hajoamisen.
Alkuperäinen neoconien tavoite oli liittää Ukraina EU:hun ja sitä kautta saada venäläisetkin haluamaan itselleen länsimyönteistä johtajaa. EU:n lähestymissopimus oli kuitenkin katastrofi, kun se olisi toteutuessaan tuhonnut Ukrainan talouden ja sen sisään oli leivottu Ukrainan Nato-jäsenyys. Tuo Nato-jäsenyys oli Kremlille myrkkyä, ja se tarjosikin Ukrainalle huomattavasti parempaa sopimusta. Yanykovits keskeytti EU-neuvottelut, josta lähti liikkeelle neoconien B-suunnitelma.
Ukrainaahan oli jo pehmitetty miljardeilla länsimyönteiseksi vuosikymmenen ajan. Yanukovitsin päätös keskeyttää EU-neuvottelut laukaisikin mielenosoitukset. Neoconien B-suunnitelma oli noiden mielenosoituksien kääntäminen vallankaappaukseksi, ja siten ottaa Ukraina omaan kontrolliin. Vallankaappaukseen käytetty äärioikeisto oli kuitenkin hyvin russofobista ja aloitti heti venäläisien sortamisen. Tämä oli siemen sisällissodalle.
Venäläisien tappaminen Donbasissa sai jatkua 8 vuotta. Tuo sisällisodan pitkittäminen oli C-suunnitelma horjuttaa Kremliä. Neoconit tekivät kaikkensa estääkseen rauhan Ukrainassa ja vakuuttivat Ukrainan johdon asetoimituksillaan siitä, että Itä-Ukrainan etniset venäläiset on nitistettävissä sotilaallisesti. Lopulta Kreml päätti hyökätä. Tuolla sotatoimella Putin nosti kansansuosiotaan, ja esti Yhdysvaltojen neoconien tavoitteen saada Venäjälle länsimyönteisen johdon ja siten Venäjän luonnonresurssit länsiyhtiöiden haltuun.
Neoconit uskovat Yhdysvaltojen olevan ”shining city upon a hill” eli ”majakka” muulle maailmalla, ja tuo usko tekee heistä maailman pahimpia terroristeja.
Hienoa, että meillä on kokonaisuuksia hallitseva ja älykäs emeritusprofessori. Pelkäsin jo ilmastopanelia johtavan pullonpohja hemmon osoittaneen löyhän älytason.