Kolumnin otsikko on harhaanjohtava, mutta tässä sana ”kehitysmaa” osoittaa kielen rajoja ja erityistä tilannetta Suomen historiassa: suomen kieli ei sisällä sopivaa, helppoa ilmaisua nykyisen hallituksen poliittiselle linjalle ja näin maamme sijoittamiselle globaalin politiikan kentässä. ”Kehitys” yleensä viittaa edes pyrkimykseen positiiviseen ja jollain tavalla nykyiseen verrattuna edistykselliseen tilaan pyrkimiseen tulevaisuudessa. Näitä aspekteja nykyhallituksen politiikka ei juuri sisällä muualla, kuin joissakin korukielisissä lauseissa. Kerrataan:
Kehitysmaalla viitataan suomen kielessä yleensä niin kutsuttuihin kolmansiin maihin, ja on selvää, että ainakin yhden hallituspuolueen mielestä nämä viittaavat nimenomaan ”kehittymättömiin maihin”. Ja näihin verrattuna Suomessa onkin hallituspuolueen mielestä sitten varaa rutkasti heikentää. Aina löytyy vertailukohta huonompaan, joten sitä kohti täytyy oikein pyrkiä kummallisella logiikalla, jota näyttää johtavan jonkinlainen ikuinen katkeruus heitä kohtaan, joilla menee taloudellisesti huonommin. Heitä täytyy siis vielä ylimääräisesti rangaista ymmärtämättä tai näyttämättä ymmärtävän ilmeisesti lainkaan, mitä tämä tulee tarkoittamaan myös keskituloisille ja koko maalle jo varsin lyhyellä tulevaisuustähtäimellä. Talouden taantumaa ruokitaan itse, luovuus on kaukana pelkokerroin-maasta, kaikenlaista infrastruktuuria maataloudesta koulutukseen ja terveydenhoitoon romutetaan, eikä arvosijoittaja panosta Suomeen.
Jälkimmäisessä merkityksessä ”Suomi kehitysmaaksi” -projekti on hyvässä vauhdissa. Ehkä räikein merkki siitä, mihin Suomen hallitus näyttää haluavan sijoittaa Suomen globaalisti, on vaalivoiton hankkiminen pitkälti suoralla valehtelulla. Erityisesti toiseksi suurimman hallituspuolueen takki tärkeimmissä asioissa kääntyi heti, kun hallitusportti avautui. ”Suomen köyhät ensin” tarkoitti köyhien – heh heh – sijoittelua ensimmäisinä heikoille jäille. 100 000 työllisen sijaan tehdäänkin valistuneiden arvioiden mukaan 100 000 toimeentulotuen varassa elävää lisää.
Hallituksen työllisyystoimenpiteet ja ”kannustimet” ovat järjestään rangaistuksia vähästäkin aktiivisuudesta: työnteosta ja opiskelusta. Vaalivoiton hankkiminen tällaisilla keinoilla – ja mitä ilmeisimmin katumatta sitä lainkaan – on perinteisesti kehitysmaihin liitetty piirre. Suoranainen ylpeys kansankusetuksesta on nyt avointa ja kaukana mistään niin kutsutun länsimaisen demokratian, saati oikeus- ja sivistysvaltion ominaisuuksista. Kyseessä on nimenomaan vanhempaan, hieman halveksivan sävyn omaavaan, käsitteeseen ”kehitysmaa” liitetty poliittisen toiminnan ominaispiirre.
Koulutuksen, historiantajun ja sivistyksen pitkäaikainen heikentäminen ovat toimineet suoraan tämän hallituksen kyseenalaiseen pussiin. Keskusteluilmapiiriä ja -tasoa on alennettu tietoisesti jo pitkään maalituksineen ja muine ala-arvoisuuksineen. Mikä on Suomen verrokkimaa, jossa tiettyjen toimijoiden pilkka kansalaisia kohtaan eduskunnan puhujapöntöistä ja kyselytunneilta on tässä määrin sallittua tai sitä ei pidetä todella kummallisena? Mikä ja millainen on maa, jossa jo entuudestaan todella tiukoilla olevat maksavat rikkaiden verohelpotuksia ja saavat vielä haukut niskaansa? Eikä tutkitusti suurin osa hyvin toimeentulevista edes halua tätä. Mikä on maa, jossa tulopuoli näyttää olevan nollatuntisopimusten lisäämisen ja koulutustason heikentämisen varassa? Halpatyövoiman tuonnin? Oman kulttuurin ja sivistyksen rapauttamissuunnan?
Kaivoslaki ei etene, eikä siitä puhuta, vaikka Suomi edelleen sallii kaivannaisten suoranaisen ryöväämisen niin rahallisesti kuin luonnon kannalta. Tekoälyn ja muun tekniikan nopea – osin vallankumouksellinen – vaikutus työhön ja muuhun elämään halutaan ilmeisesti vaieta kuoliaaksi. Olettaisin, että harvempi ministereistä ymmärtää varsinkaan jälkimmäisestä paljoa. Helpompi on keskittyä siihen, mitä osaa, eli epäolennaisuuksiin ja kysymyksien väistelyyn. Näin pienen maan kohdalla kuin Suomi, tämän skaalan hajota ja hallitse -politiikka on seurauksiltaan katastrofaalinen. Tätä projektia eivät kestä kansalaiset, eikä talous. Tasavaltamuotoisessa valtiossa ei taloutta voida ”pelastaa” kansalaisten kustannuksella, sillä valtio on yhtä kuin kansalaiset. Tasavertaisesti.
Kirjoittaja on Tampereella asuva valtio-opin dosentti.