Näkökulma, Suomi

KUKKA KUNNARI

18.9.2024 klo 08:19

Rahastaminen käy kalliiksi

Aluevaltuutettu Kukka Kunnari (keskellä) huomauttaa mahdollisten hyvinvointialueiden asiakasmaksukorotusten kestämättömyydestä. Hän korostaa, että maksukorotukset tulevat lopulta kalliiksi, kun ihmisten pääsyä peruspalveluihin vaikeutetaan entisestään kohtuuttoman kalliilla maksuilla. (Kuva: Anna Weckström)

Mikäli Petteri Orpon hallituksen suunnitelmat toteutuvat, hyvinvointialueet voivat vuonna 2025 kerätä entistä enemmän asiakasmaksuja sosiaali- ja terveyspalveluistaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n arvion mukaan korotukset kohdistuisivat erityisesti pienituloisiin, ikääntyneisiin ja naisiin. Jos tähän päädytään, hyvinvointialueiden on nykyistäkin tärkeämpää käyttää viisasta harkintaa sen suhteen, vetävätkö ne taksansa tappiin saakka. Myös erilaisten maksuhuojennusten ja -vapautusten hakemisen helpottamisesta tulee entistäkin kriittisempää.

Pirkanmaan aluevaltuustossa vasemmistoliitto on vääntänyt asiakasmaksuista useampaan otteeseen kuluvan valtuustokauden aikana. Viime viikolla jätimme laajaa kannatusta keränneen aloitteen asiakasmaksu-uudistuksen toteuttamiseksi hyvinvointialueellamme. Mielestämme on korkea aika sille, että Suomen suurin hyvinvointialue alkaa näyttää muille mallia: niin kauan kun asiakasmaksuja ylipäätään kerätään, on siihen parempiakin tapoja kuin rahastaa ihmisiä niin paljon kuin maan hallitus keksii sallia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista suurin osa kasautuu jo nyt pienelle osalle väestöstä. Paljon sairastavat ja heikkokuntoiset, jotka usein kuuluvat pienituloisten joukkoon, maksavat niistä leijonanosan. THL raportoi jo vuonna 2022 korkeiden asiakasmaksujen haitanneen palveluiden saamista noin kolmasosalla terveyspalveluiden ja lähes puolella sosiaalipalveluiden käyttäjistä. Joka viides aikuinen on joutunut tinkimään ruoasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahanpuutteen vuoksi. Vuonna 2023 ulosottoon joutui yli 400 000 sosiaali- ja terveyspalveluista perittävää asiakasmaksua. On selvää, että tällainen kehityssuunta on kestämätön.

Osaan asiakasmaksuista on toki mahdollista saada vapautus tai huojennus, mutta käytännöt ovat vaihtelevia. Usein maksuvapautuksen tai -huojennuksen hakeminen on todella monimutkaista, ja pahimmillaan tarvittavien liitteiden hankkiminen ja toimittaminen on kallista jo itsessään. Ei myöskään ole yksiselitteistä, että mahdollisimman suurten asiakasmaksujen periminen toisi hyvinvointialueelle maksimaaliset tuotot: laskutuksesta, maksujen käsittelystä ja perintäprosesseista syntyy kuluja, ja hoitoon hakeutumista pitkittäneiden henkilöiden hoito on usein vaativampaa ja siksi kalliimpaa kuin hoito, jota annetaan varhaisessa vaiheessa.

Jos hyvinvointialueella on tavoite siirtää painopistettä ennaltaehkäiseviin palveluihin ja perusterveydenhoitoon erikoissairaanhoidon kustannusten vähentämiseksi, asiakasmaksukäytäntöjen tulisi palvella tätä tavoitetta – ei mahdollisimman vilkasta rahaliikennettä tai hataraa illuusiota siitä, että teemme kaikkemme vahvistaaksemme tulopohjaamme.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton tamperelainen varavaltuutettu ja vasemmistoliiton Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. 

III

Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *