Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää on ilmoittanut hakevansa jatkokautta tehtävässään. Mäkipää valittiin puoluesihteeriksi vuoden 2022 joulukuussa. Puoluevaltuusto päättää puoluesihteeristä vuoden 2026 keväällä.
Tiedotteessa Mäkipää nimeää tavoitteeksi vahvistaa puolueen kannatusta sekä varmistaa, että jokainen löytää oman tapansa osallistua vasemmistolaiseen toimintaan.
– Meillä on loistava suunnitelma tuleville vuosille, ja haluan varmistaa, että se toteutetaan. Tavoitteemme on, että yhä useampi löytää tiensä mukaan liikkeeseemme, ja kehitämme jatkuvasti uusia tapoja osallistumiseen – tapahtumia, kohtaamisia ja lahjoittamisen mahdollisuuksia, Mäkipää kertoo.
Tappiollisten eduskuntavaalien jälkeen puolueessa on muun muassa onnistuttu kasvattamaan jäsenmäärää merkittävästi. Viime aikoina puolue on saavuttanut parhaat kuntavaalituloksensa kahteenkymmeneen vuoteen ja tehnyt historiallisen tuloksen eurovaaleissa.
– Katse on jo tulevissa vaaleissa. Jatkossa panostamme entistä enemmän ihmisten aitoon kohtaamiseen kaikkialla Suomessa – pelkkä somekikkailu ei riitä, vaan tarvitaan myös kasvokkain kohtaamista ja läsnäoloa jokaisessa naapurustossa, kylässä ja kaupungissa. Seuraava tavoitteemme on selkeä eduskuntavaalivoitto ja hyvinvointivaltion pelastaminen. Valoisammat ajat meitä odottaa, kuten Pelle Miljoonakin laulaa, Mäkipää päättää.