Valtuutettu Ville Ylimartimo on liittynyt vasemmiston valtuustoryhmään, minkä seurauksena vasemmistolla on Kangasalan valtuustossa nyt kolme paikkaa. Ylimartimo oli aiemmin sosialidemokraattien ryhmässä. Voimasuhteet valtuustossa muuttuivat siirron myötä niin, että suurimmaksi puolueeksi nousi kokoomus.
Vasemmistolle yksi lisäpaikka valtuustoon on tietysti erittäin tervetullut ja hieno uutinen näin vuoden lopuksi.
– Olen tästä kovin innoissani! Saadaan lisää hyvää pöhinää valtuustoryhmään, ja ollaankin tässä jo kuluneen syksyn mittaan löydetty monessa asiassa hyvä yhteinen sävel. Varmasti saadaan montaa hienoa asiaa vietyä eteenpäin, iloitsee vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Toni Ilmaniemi.
Ylimartimo ilmoitti erostaan SDP:n valtuustoryhmästä joulukuun valtuuston kokouksessa.
– Koin, etten kuulunut demareihin. Näkemykset erosivat alusta asti niin paljon, ettei oikeastaan jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa itselleni ja ajatusmaailmaani sopivampaan ryhmään, kommentoi Ylimartimo.