Olen viikon sisään törmännyt kahteen julkiseen ulostuloon, jossa etätyötä kyseenalaistetaan, jopa paheksutaan. Kyseenalaistan tätä paheksuntaa ja haastan työnantajat kuuntelemaan työntekijöiden ja -hakijoiden tarpeita ennakkoluulottomasti.
Ylen haastattelussa (18.5.) Työtehoseuran toimitusjohtaja Teemu Hassinen kertoo, että johto kokee menettäneensä otteen työntekijöistä etätyön vuoksi. Pomoille tulee epävarma olo, kun he eivät näe, mitä työntekijät tekevät. ”Laiska työntekijä on laiska” sekä etänä että työpaikalla Hassinen kuitenkin täsmentää.
Onko kyse vallan menetyksestä, kun pomo ei voi vahtia työntekijöitä fyysisesti samassa tilassa? Vai onko siinä sittenkin kyse luottamusongelmasta? Kun puhutaan ”laiskoista työntekijöistä” onko kyse tehottomuudesta vai työntekijävihamielisyydestä? Haastattelun kuvauksissa johdon tunteista työntekijöitä kohtaan haiskahtaa epävarmuus, luottamuksen puute ja suoranainen halveksunta.
Arja Laitinen puolestaan ihmettelee kolumnissaan Valkeakosken Sanomissa (24.5.), miksi etätyön mukavuus on työyhteisöä tärkeämpää työnhakijoille. Esimerkkinä hän antaa avoinna olleen viestintäpäällikön tehtävän, jonka hakijat kyselivät etätyömahdollisuudesta.
Viestintäasiantuntijana ja paljon etänä työskentelevänä minulla on myös näkemyksiä tähän ihmetyksen ja paheksunnan aiheeseen. Teen paljon etätyötä ja olen tästä mahdollisuudesta hirveän kiitollinen. Etätyömahdollisuus tukee hyvinvointiani ja helpottaa arkeani. Kuten moni muu pienemmässä kaupungissa asuva, en ole työllistynyt kotikuntaani, vaan toimistolle kuluu julkisilla matkustaessa ihan reippaasti aikaa.
Etätyö on tuonut valtavasti helpotusta ja joustavuutta työelämään. Se sujuvoittaa osallistumista työelämään monenlaisissa elämäntilanteissa oleville, helpottaa työn ja perhe-elämän yhdistämistä, tekee arjesta mukavampaa, kun toimisto pitkän matkan päässä. Etätyö ja yhteisöllisyys eivät sulje toisiaan pois: nykyaika onneksi tarjoaa meille monia keinoja olla toisiimme yhteydessä välimatkankin päästä. Useissa työpaikoissa noudatetaan myös hybridimallia, jossa työt tehdään osittain etänä ja osittain työpaikalla. Lähityöpäivinä palaveerataan kasvokkain ja pidetään yhteisiä kahvitaukoja.
Lisäksi korostan, että mukavuus työssä ja joustavuus eivät ole mitään sivuseikkoja, eivätkä väheksyttäviä asioita. Juuri niiden avulla voidaan lisätä hyvinvointia ja työn veto- sekä pitovoimaa. Luulisi myös työnantajien arvostavan mahdollisuutta rekrytoida sopiva osaaja pitkienkin matkojen päästä tai olla menettämättä työntekijän päivän työpanosta, jos tämän täytyykin yllättäen jäädä kotiin sairaan lapsen kanssa. Työhön keskittyminen saattaa lisäksi olla huomattavasti helpompaa kotitoimistolla kuin työkavereiden ympäröimänä työpaikalla.
Oli sitten kyse esihenkilöiden epävarmuudesta tai yhteisöllisyyden menettämisen peloista, niin pidän etätyön kyseenalaistamista ilmiönä, jota kohtaan olisi ihan tervettä esittää kritiikkiä. Mitä oikeasti pelätään ja paheksutaan? Mitä huolestuttavaa siinä on, että työnteko on mukavaa ja työ tukee arjessa jaksamista sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista?
Etätyö on toivon mukaan tullut jäädäkseen useille aloille ja sitä on turha pelätä. Monipuoliset työntekomahdollisuudet voivat lisätä monien pienempien kuntien elinvoimaa, kun työn perässä ei tarvitsekaan muuttaa kauemmas.
Olisi kiva nähdä esihenkilöiltä etätyökeskusteluun (ja toki muutenkin) ulostuloja, joissa työntekijöiden ja -hakijoiden näkemyksiä kuultaisiin, ei kyseenalaistettaisi.
Kirjoittaja on Vasen Kaista -verkkolehden päätoimittaja, Pirkanmaan vasemmiston viestintäasiantuntija ja usein etätöissä.
