Vasemmiston aluevaltuutettu Aino Halinen ehdottaa eilen aluevaltuuston kokouksessa jättämässään valtuustoaloitteessaan terveysmetsää Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Aloitteessa esitetään, että Pirkanmaalla edistettäisiin terveysmetsän toteuttamista asukkaiden hyvinvoinnin sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tueksi. Erikseen aloitteessa mainitaan Kaupin metsät, jotka voisivat tarjota sijainnin terveysmetsälle.
– Planetaarinen hyvinvointi perustuu ajatukseen ihmisen ja muun luonnon välisestä riippuvuudesta. Luonto edistääkin tutkitusti ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Jo lyhyt oleskelu luonnossa auttaa palautumaan stressistä, lisää energiaa ja kohentaa mielialaa, aloitteessa perustellaan.
Terveysmetsiä on käytössä Kainuun ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Metsän tarkoitus on hyödyntää luonnon terveysvaikutuksia toipumisessa ja sairauksien ehkäisyssä sekä hyvinvoinnin tukemisessa.
– Terveysmetsä mahdollistaisi luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten yhdenvertaisen saavutettavuuden eri ihmisryhmille esimerkiksi esteettömyyteen panostamalla. Myös ammattilaisten ohjaamana terveysmetsässä toteutettava kuntoutus ja hoito voivat lisätä luonnosta saatavia hyötyjä eri asiakasryhmille. Parhaimmillaan terveysmetsät tukevat myös henkilöstön hyvinvointia, aloitteessa todetaan.