Näkökulma

KUKKA KUNNARI

14.10.2026 klo 07:20

Itseisarvoisista asioista

"Vaalihälyssä kaikki asiat ovat kaikille puolueille tärkeitä, mutta niiden todelliset arvostukset voi löytää siitä, mitä ne jo nyt tekevät.", muistuttaa valtuutettu Kukka Kunnari. (Kuva: Kimmo Nurminen)
Kukka Kunnari

Suomen Tietotoimisto STT ilmoitti kuun vaihteessa laajoista, lähes koko henkilöstöä koskevista yhteistoimintaneuvotteluista, jotka aiheutuvat toiminnan pitkään jatkuneesta tappiollisuudesta. Neuvottelut johtavat todennäköisesti STT:n uutis- ja kuvatoimistotoiminnan loppumiseen kevään 2027 aikana. Jatkossa Suomessa ei siis enää ole kansallista uutistoimistoa, joka varmistaisi laadukkaan valtakunnallisen ja ulkomaisen uutissisällön saatavuuden kaikkialla maassa ja kaikenlaisia aikoina. Informaatiovaikuttamisen aikakaudella tämä on erityisen surullista.

Myös pääministeripuolue kokoomuksella on ollut ilmoitettavaa. Puolue lähtee ensi kevään eduskuntavaaleihin pelkkiin menoleikkauksiin perustuvalla, yhdeksän miljardin euron säästölistalla, jolla niin kutsuttu velkajarru on tarkoitus toteuttaa. Kokoomus kertoo hakevansa säästöjä muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista, sosiaaliturvasta ja tulevista eläkkeistä, vaikka jo nyt suomalaiset lykkäävät hoitoon hakeutumista ja perusturvan taso on meillä riittämätön. Selvää on, ettei suomalaisesta hyvinvointivaltiosta jää paljoakaan jäljelle, jos kokoomus pääsee toteuttamaan fantasiansa.

Syksyn aikana on käynyt ilmi myös muita lannistavia seikkoja kuten esimerkiksi se, että Suomi on kaikessa hiljaisuudessa vahvistanut sotatuotteita koskevaa yhteistyötään kansanmurhaa suorittavan Israelin kanssa. Ja se, että kansainvälinen kaivosjätti pyrkii sijoittamaan kaksinkertaisesti suojellun Viiankiaavan alueelle kaivoksen, jonka poikkeusluvan hyväksyminen murentaisi täysin suomalaisen luonnonsuojelun uskottavuuden. Niin ja se, että suomalaiset poliitikot haluavat ilmeisesti nostaa aborttioikeuden julkisen riitelyn kohteeksi.

Ajoittain on vaikea olla miettimättä: onko itseisarvoisia asioita enää olemassa? Mitä on tapahtumassa tiedolle ja demokratialle? Kuuluvatko ihmisoikeudet ja ihmisarvoinen elämä kaikille, ja jos eivät kuulu, keihin vedämme rajan? Saako luonnon tuhota, jos on tarpeeksi iso yritys?

Vaikka lamaantuminen saattaa toisinaan tuntua sekä houkuttelevalta että ainoalta mahdolliselta tavalta sopeutua ympäröivään todellisuuteen, ei lamaantumiselle sovi antaa tilaa. Jopa puoluepolitiikan, vallanjaon ja kompromissien maailmaan mahtuu aina ihmisiä ja ryhmittymiä, joiden ansiosta tärkeimmät kysymykset eivät unohdu. Vaalikevään pian koittaessa kannustankin tutkimaan tarkkaan sitä, mitä asioita puolueissa pidetään itseisarvoisina.

Vaalihälyssä kaikki asiat ovat kaikille puolueille tärkeitä, mutta niiden todelliset arvostukset voi löytää siitä, mitä ne jo nyt tekevät.

 


Kirjoittaja on vasemmistoliiton varavaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa ja Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *