Tampere

Tilaa Tampere-artikkelit RSS syötteenä

Lentävänniemi kasvaa, Pohjois-Tampere ei

  • 20.1.2024

Vuoden ensimmäisessä yhdyskuntalautakunnan kokouksessa käsiteltiin Lentävänniemen keskustan uutta ilmettä ja pohdittiin, miten ratikka aikanaan kulkee Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien risteyksen poikki. Lentävänniemen keskusta kasvaa. Tulevan ratikkareitin varrelle nykyisen ostoskeskuksen paikalle ja sen ympäristöön nousee kuusi 8-kerroksista ja yksi 12-kerroksinen  asuintalo ja yksikerroksinen liikerakennus. 1970-luvulla rakennettu ostoskeskus ja sen päädyssä oleva metsikkö saavat väistyä. Asuntoja […]

Minkälainen on koko kansan presidentti?

  • 19.1.2024
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

Vasemmistoliiton presidenttiehdokas ja puheenjohtaja Li Andersson paljasti Hervannan Varjobaariin kokoontuneille kuulijoille, ettei valinnut iskulausetta ”seuraava koko kansan presidentti” sen takia, että Tarja Halonen ja Urho Kekkonen olisivat voittaneet sillä vaalit. Sen sijaan hän haluaa iskulauseellaan muistuttaa ihmisiä siitä, ketkä kaikki todellisuudessa muodostavat Suomen koko kansan. – Kun puhutaan kansasta, suomalaisista, niin siihen kuuluvat myös uussuomalaiset, […]

Viikonloppuna Tampereella osoitetaan mieltä asumistukileikkauksia vastaan ja palestiinalaisten puolesta

  • 5.1.2024
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Perjantaina ja lauantaina Tampereella osoitetaan hallituksen asumistukeen kohdistuvia leikkauksia vastaan Kadulle vai katon alle -mielenosoituksessa Keskustorilla. Mielenosoitus alkaa perjantaina kello 16 ja päättyy lauantaina samaan aikaan. Mielenosoituksen järjestäjät aikovat yöpyä teltassa ulkona. Järjestäjinä ovat sosiaalialan ammattilaiset, jotka ovat huolissaan asumistukeen kohdistuvien leikkauksien vaikutuksista ihmisten elämään. – Hallituksen asumistuen leikkaukset ovat mielestämme lyhytnäköisiä ja säästötoimenpiteenä kaavaillut […]

Tampereesta lintuystävällisempi kaupunki

  • 3.1.2024
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Tampereen kaupunginvaltuusto väläytti sekä punaista että vihreää valoa vasemmistoliiton edustajien valtuustoaloitteille. Valtuusto käsitteli viime vuoden viimeisessä kokouksessaan Mitja Tapion ja Mikko Aaltosen valtuustoaloitteiden saamia vastauksia.  Tapion lintuystävällisyyttä vaativan aloitteen esittämiin toimenpiteisiin aiotaan osittain ryhtyä Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymän Luonnon monimuotoisuusohjelman (LUMO) mukaisesti.  Tapion lintuystävällisessä aloitteessa edellytetään, että Tampereella kiinnitetään huomiota paremmin lintuystävälliseen rakentamiseen ja tarjotaan siihen […]

Nekalan ja Kalevan historiaa suojellaan myytäväksi

  • 22.12.2023
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Terveisiä taas yhdyskuntalautakunnasta. Vuoden viimeisessä kokouksessa tiistaina olivat esillä muun muassa Nekalan ja Kalevan lastentalojen suojelu ja pyöräily Satamakadulla ja Puutarhakadulla. Kysyn taas kanssapyöräilijöiden mielipidettä. Aloitetaan Nekalasta. Nekalan lastentalo suojellaan. Se on hienoa! Suojelu on oikeastaan ainoa mahdollinen ratkaisu, sillä vuonna 1951 valmistunut lastentalo Jokipohjantien ja Kuokkamaantien kulmassa ja sitä ympäröivät omakoti- ja pienkerrostaloalueet on […]

Kuka yllättyi Pisa-tuloksista?

  • 13.12.2023
  • TEKSTI: MIILA HALONSAARI

Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julkaistiin ja koko kansakunta kohisee. Identiteettimme koulutuksen mallimaana pitää ajatella uudestaan. Yksi suurista kansallisista ylpeydenaiheistamme – oppilaiden mainio Pisa-menestys – on saanut osuman. On kuin Leijonat putoaisivat vuosi toisensa jälkeen jo runkosarjassa tai Jean Sibeliuksen Finlandia osoittautuisi plagiaatiksi.  Näyttää siltä, että kaikki ovat järkyttyneitä ja yllättyneitä, kaikki muut paitsi opettajat ja nuorisopsykiatrilla […]

Svenska samskolanille lisärakennus kuin suoraan tulevaisuudesta

  • 8.12.2023
  • TEKSTI: HELY HOLLO

Osallistuin viides joulukuuta vuoden toiseksi viimeiseen yhdyskuntalautakunnan kokoukseen ja vaikka vuosi alkaa olla lopuillaan, lautakunnassa asiaa riittää. Käsiteltävänä oli jälleen monta kiinnostavaa asiaa, ja tässä niistä muutama nosto. Paljon keskustelua herätti Svenska samskolanin laajennussuunnitelma. Ruotsinkielisten koululaisten määrä on Tampereella lisääntynyt, ja lisää tilaa tarvitaan, siitä ei ole epäilyksiä. Koulu on yksityinen ja lähtenyt suunnittelemaan laajennusta […]

Kipeät ja vaikeat päätökset

  • 29.11.2023
  • TEKSTI: MILKA HANHELA

Oikeisto on ottanut paikkansa vallan kahvassa, ja sen seurauksena “kipeitä” päätöksiä on suunniteltu ja tehty valtakunnassa jälleen niin urakalla, että saamme ihmetellä, kuinka maassa yhä riittää särkylääkettä päättäjien kruunun taakkaa keventämään. Puhe “kipeistä” päätöksistä on minulle outoa, vieraannuttavaa ja vähän absurdia. Se, että toisia ihmisiä satuttavaa päätöstä kutsuu “kipeäksi”, tuo lähinnä mieleen lasten fyysiseen kurittamiseen […]

Kaupunkikuva koetuksella Itsenäisyydenkadulla ja Hyhkyssä

  • 24.11.2023
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta. Tiistaina olivat esillä muun muassa vanha Työkkärin talo, rautatieaseman viereen nouseva kolho torni, Viinikanlahti ja kaupungin välinpitämättömyys kulttuurihistoriasta Hyhkyssä. Pannaan hyvät uutiset alkuun. Viinikanlahden rakentaminen etenee – ja hyvä niin! Jätevedenpuhdistamon paikalle ja ympärille on tulossa uusi kaupunginosa, joka näyttää enimmäkseen todella hyvältä. Hatanpään valtatien varteen tulevat tornitalot vähän arveluttavat: tyyli on […]

Katse tulevassa vai menneessä?

  • 22.11.2023
  • TEKSTI: MIKKO AALTONEN

Politiikassa usein puhutaan menneestä, vaikka tosiasiassa katseen pitäisi olla tulevassa. Valtakunnan politiikassa palattiin kesällä monen hallituspuolueen poliitikon aikaisempiin kirjoituksiin ja niiden sisältöön sekä erityisesti kirjoitusten sisältämään rasismiin. Silloin hallituspuolueista esitettiin toive, että ”menneitä ei kaiveltaisi” vaan keskityttäisiin nykyiseen ja tulevaan. Hallituspuolueet itse ovat kuitenkin lähes jokaisen uuden ongelman kohdalla muistaneet syyttää ongelmasta Marinin hallitusta. Tuntuu, […]