Avainsana:

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI Keskisen Suomen uusi vasemmiston toiminnanjohtaja Aaron Kallinen tulee Tampereelle politiikan näköalapaikalta. Viimeiset neljä vuotta hänen työpaikkansa oli eduskunta. Siellä Kallinen on ollut muun muassa Paavo Arhinmäen ja Jari Myllykosken avustajana. Kaikenlainen tiedotustoiminta kuuluu Kallisen vahvuuksiin. Eduskuntaryhmällä oli paljon käyttöä hänen viestintätaidoilleen ja graafiselle silmälleen. Muun muassa kiitetyt ja […]

Teksti: SINIKKA TORKKOLA – Toverit ennen kaikkea, ja yhteiset, monenlaiset tekemiset, vastaa vasemmistoliiton keskisen alueen toiminnanjohtaja Jukka Kinos kysymykseen, mitä työstä jää kaipaamaan. Jukka Kinos on ollut vasemmistoliiton palveluksessa puolueen koko olemassaolon ajan. Lähes kolmeenkymmeneen vuoteen ja tuhansiin kilometreihin on mahtunut kaikenlaista, hankaliakin tilanteita. – Mutta on niinkin, että aluksi hankalalta näyttävä tilanne voi […]

Teksti: ULLA-LEENA ALPPI On vuosi 1971 ja alkamassa Tampereen elintarviketyöläisten ammattiosaston kokous. Työväentalon sali on tupaten täynnä. Olen kokouksessa ensimmäistä kertaa ja minuun tekee vaikutuksen puheenjohtajana toimiva nuorehko nainen, joka puhuu kuuluvalla äänellä, jämptisti, ja paukuttaa puheenjohtajan nuijaa tottuneesti. Olen parikymppinen ja sitä mieltä, että noinhan sen olla pitää; rohkeasti ja avoimesti ihmisten […]

Teksti: MARKKU UUSINIEMI ‒ Sara Hildén oli itsenäinen, oman tiensä kulkija. Hän ei tarvinnut muita. Tämä oli uutta tämä omien valintojen tekeminen. Se oli naiselle vaikea. Ei sen ajan Suomessa ollut tapana, että oli bisnesnainen ja vieläpä piinkova sellainen. Ei siitä pidetty, että naisella oli valtaa liike-elämässä, sanoo Sohvi Sirkesalo, vasemmiston edustaja Sara Hildénin […]

Teksti: MARKO HEIKKILÄ Ruotsalainen rikoskirjallisuuden mestari Henning Mankell (1947‒2015) oli kirjailijana edelläkävijä. Suuressa määrin hänen ansiotaan on pohjoismaisen rikoskirjallisuuden menestys maailmalla. Aivan yksin Mankellin hartioilla ruotsalaisen kirjallisuuden läpimurto ei kuitenkaan ole ollut. Mankell on osa rikoskirjallisuusperintöä, jonka Ruotsissa aloittivat Maj Sjöwall ja Per Wahlöö. Näistä rikoskirjallisuuden uranuurtajista on saanut alkunsa myös muu pohjoismaisen […]

Teksti: CAI MELAKOSKI, kuva: PERTTI SALO Hannu Salaman kirjailijanimikkoseura antoi odottaa perustamistaan useita vuosikymmeniä. Vasta hämeenkyröläisen tietokirjailijan ja kirjailijanimikkoseura-aktiivi Jussi Niinenmaan ja Hannu Salaman tuotantoa tutkineen kangasalalaisen tietokirjailijan ja kirjallisuudentutkija Milla Peltosen kohtaaminen pani vauhtia seuran syntyyn. Niinenmaa kummasteli Hannu Salama -seuran puutetta viime syksynä Salaman täyttäessä 80 vuotta, olihan kymmenillä suomalaiskirjalijoilla jo […]

Teksti ja kuvat: SAANA HEINÄNEN ”Haluan keskustella herra Jäniksen kanssa.” Virke pälkähti esikoisromaaniaan työstäneen Heikki Kännön mieleen yön pimeydessä. Mies nousi sängystä ja kirjoitti lauseen ylös muistaakseen sen vielä aamulla. Repliikki löytyykin Kännön vastikään julkaistun Mehiläistie-romaanin sivulta. Turussa vuonna 1968 syntynyt Heikki Kännö on koulutukseltaan kuvataiteilija. Opinahjona toimi maineikas Turun piirustuskoulu. Valmistumisensa jälkeen Kännö […]

JUSSI NIINENMAA Hannu Salama on asunut pitkään Helsingissä, mutta monet muistavat hänet Pispalan poikana. Pispalalaisuus on vahvasti mukana myös hänen teoksissaan. Salaman proosaa on kuvattu työväenluokkaiseksi ja hän on kirjoittanut myös runoja. Yhteensä Salama on julkaissut viitisenkymmentä teosta. Ehkä kuuluisimmat niistä ovat Juhannustanssit (jonka vuoksi hänet tuomittiin jumalanpilkasta), Minä, Olli ja Orvokki sekä […]

JORMA MÄNTYLÄ. Lehdistössä syntyi vilkas keskustelu pari viikkoa sitten, kun psykiatri Claes Andersson arvioi presidentti Donald Trumpin olevan narsistinen psykopaatti. Eläkeläislääkärin arvio oli ehkä liioitteleva. Julkisten esiintymisten perusteella Trump on pikemminkin pahimman laatuinen pelkojohtaja. Suomen Psykiatriyhdistyksessä arvosteltiin Anderssonia diagnostisoinnista ilman henkilökontaktia. Yhdysvalloissa presidentti Trumpin persoonallisuudesta käydään paljon vilkkaampaa keskustelua. Kolme psykiatrian ja lääketieteen professoria sanoi […]

Teksti ja kuvat: JOUNI KALLIOLUOMA Pätkätyöt ja nollatuntisopimukset olivat Tiina Heinoselle syy aktivoitua edunvalvonnassa. Hän halusi päästä vaikuttamaan henkilöstöasioihin niin, että pätkätyösuhteisiin ja nollatuntisopimuksiin saataisiin jotakin tolkkua. Nykyisin pätkätyöt ovat keino tulla taloon sisään. Määräaikaisten työsuhteiden jälkeen saa sitten ehkä jonkun sijaisuuden. Ja jos hyvä onni käy niin sitten vakinaistetaan. – Toki pätkätyöläisiäkin tarvitaan, mutta vain […]