Sohvi Sirkesalo: Tampere, Suomen dynaamisin taidekaupunki

Sara Hildénin taidemuseon johtokunnan jäsen Sohvi Sirkesalo viihtyy myös museon veistospuistossa. Kuvassa on etualalla Arvo Siikamäen Naamari (1970-luku, alumiini). (Kuva: Markku Uusiniemi)

 

Teksti: MARKKU UUSINIEMI

Sara Hildén oli itsenäinen, oman tiensä kulkija. Hän ei tarvinnut muita. Tämä oli uutta tämä omien valintojen tekeminen. Se oli naiselle vaikea. Ei sen ajan Suomessa ollut tapana, että oli bisnesnainen ja vieläpä piinkova sellainen. Ei siitä pidetty, että naisella oli valtaa liike-elämässä, sanoo Sohvi Sirkesalo, vasemmiston edustaja Sara Hildénin taidemuseon johtokunnassa juuri alkaneella nelivuotiskaudella.

Vasen Kaista tapasi Sohvi Sirkesalon Sara Hildénin taidemuseossa Särkänniemessä, Kimmo Kaivannon näyttelyn viimeisinä päivinä syyskuun alussa. Tarkoitus oli antaa Sirkesalon itsensä kertoa mielipiteitään taiteesta, politiikasta ja niiden parissa toimivista henkilöistä.

Vasen Kaista asetti otsikon sanalla tai kahdella. Sohvi Sirkesalo jatkoi.

Sara Hilden

‒ Sara Hildénin ympärille kerääntyi joukko ajan merkittäviä taiteilijoita, joista käytettiin nimitystä ”Sara ja pojat”. Se piti sisällään joukon suomalaistaiteilijoita, kuten Juhana Blomstedt, Mauno Hartman, Kimmo Kaivanto, Ahti Lavonen, Jaakko Sievänen ja Kain Tapper. Heitä yhdisti Sara Hildénin suosio, hänen taloudelliseen tukeensa saattoi luottaa.

 Pia Andellin dokumenttielokuva Mesenaatti antaa terävän kuvan Sara Hildénistä. Hildénin päättäväisen toiminnan ansiosta meillä on tänään tämä ensimmäinen nimenomaan taidemuseoksi Tampereelle rakennettu, upea rakennus ja siinä viiden tuhannen teoksen taidekokoelma.

Kimmo Kaivanto

‒ Kaivanto teki minuun vaikutuksen teini-iässä 70-luvun lopulla. Ajattelin että ”kuvataiteessa voi olla ja onkin yhteiskunnallinen sanoma, taide on politiikkaa”.

‒ Kaivannon teokset ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Lumpeet. Marssivat sormet. Eivät ne julista vaan vaikuttavat, suoraan sisimpään. Lumpeet ovat kauniita lammessa ja järvessä, mutta jos meri katoaa ja muuttuu lummelammeksi, se ei ole kaunis näky. Sormet marssimassa paraatissa on puolestaan pelottava näky. Ymmärsin sen kautta silloin nuorena jotain kirpeää massojen voimasta, hyvässä ja pahassa.

Taustalla näkyvä Kimmo Kaivannon Tori on nähtävissä kaupungin virastotalon viidennessä kerroksessa. (Tori ‒ tarinoita kaupungin historiasta, 1976, sekatekniikka) (Kuva: Cai Melakoski)

Kaivannon Tori-teos

‒ Kaivannon ateljeesta avautui näkymä Tampereen Jugend-torille ja keskustorille. Kolmetoistaosaisessa Tori-teoksessa on vakava kuvaus historiasta taitelijan silmin. Siinä tulee todeksi se, että ei voi olla yhtä monoliittista käsitystä historiasta, isänmaasta tai itsenäisyydestä. On tapahtumien virta. Siitä voi pysäyttää hetken tai hetkiä taideteokseen. Noita hetkiä ei voi pitää pelkkinä tai ainoina totuuksina, vaikka ne sen hetken tosia kokijalleen ovatkin: näin tapahtuu juuri nyt ja tässä.

Teatteri

‒ Pyrin kaksi kertaa Teatterikorkeakouluun, kerran Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselle. Toimin Tampereen Ylioppilasteatterissa. Sitten menin Pikku Kakkosen koekuvauksiin ja siitä se lähti. Viideksi vuodeksi kahdeksankymmentäluvun alussa minusta tuli ”Sohvi-täti”. Mutta näin voi sanoa: teatteri on suuri rakkauteni!

Li Andersson

‒ Ekana tulee mieleen muutos ja tulevaisuus. Li Andersson on viisas ja selkeäsanainen. Rohkea. Paras puheenjohtaja juuri nyt. Ei todellakaan ole Li Anderssonin vika, jos vasemmiston sanoma ei välity.

Vasemmisto

‒ Ihmisten valta, ei rahan valta. Me emme ole koneita ja kaikkein vähiten meidän pitäisi olla rahantekokoneita. Sellaisina meitä tavallisia uurastajia bisnes näyttää pitävän.

‒ Vasemmiston on pidettävä kulttuuripolitiikassa ihmisten puolta. Taiteen kannalta: ihmisten arjessa nimenomaan on sitä estetiikkaa, johon rahalla ei koskaan ylletä.

Jussi Halla-aho

‒ Tyrmistys. Pitääkö hän itseään sivistyneenä? Halla-aho puhuu toivottomuuden, pelon ja vihan kieltä. Ja viesti näköjään uppoaa toivottomuuden maaperään. Täydellinen vastakohta sille mitä ymmärrän solidaarisuudella.

‒ Kun ministeri Paula Risikko ensi kommenteissaan luonnehti Turun puukottajaa sanoilla ”ulkomaalaisen näköinen”, ajattelin, että mitä! Puolet suomalaisista on ”ulkomaalaisen näköisiä”. Halla-ahon agendaahan tuossa ajetaan. pelkoa: ulkomaalaisen näköiset = terroristeja.

Haastattelu tehtiin Kimmo Kaivannon näyttelyn viimeisinä päivinä. Vasemmalla haastattelun tehnyt Markku Uusiniemi. (Kuva: Cai Melakoski)

Taide

‒ Taide avaa meille muut maailmat, tuo ne kokemuspiiriimme. Se saa meidät hämmästymään ja näkemään tututkin asiat toisin. Ajattelen että, en ole yksin, kaltaisiani on kaikkialla.

‒ Kauneutta on kaikkialla ja – kauneus on katsojan silmässä. Vaihtoehtoja nähdä näin ja kuulla ja tuntea noin tai toisin on lukematon määrä. Ja taide, kulttuuri tuo ne meidän ulottuvillemme.

Taide ja Tampere

‒ Tampere on Suomen dynaamisin taidekaupunki! Olen ytimiäni myöten tamperelainen, mutta luulen pystyväni perustelemaankin. Helsingissä on määrällisesti enemmän kulttuuritarjontaa. Mutta meillä on pientä, arkisempaa ja sanoisin, että pääkaupungin tarjontaa ihmisläheisempää, ehkä terveesti ”maalaisempaa”.

‒ Meillä on taidemuseota ja gallerioita. Muumi-museo on kansainvälisesti kova saavutus. On tapahtumia ja konsertteja – nimenomaan muuallakin kuin Tampere-talossa, mikä selviää vain vilkaisemalla paikallislehtien menopalstoja. Nuorisokulttuurikin kukoistaa ja kaupunki on valmis tukemaan sitä, esimerkkinä vaikkapa Hiedanrannan suunnittelu. Kulttuuri syntyy ihmisten tekemisestä. Ja sen tukemisessa kannattaa myös lähteä ihmisistä, eli ”alhaalta ylöspäin”.

Harry Kivijärven Teema VI vuodelta 1976. Dioriitti. (Kuva: Cai Melakoski)

Tampereen taidemuseon uudisrakennus

‒ Siilo? Karsee. Mutta tämä oli sittenkin vain ensivaikutelma. Tajusin aika pian, että voittajatyössä on kaksi kerrosta varustettu lasiseinin. Ja että siinä on ympäristöön jätetty avaruutta ja viheralueita. Ymmärsin uudisrakennuksen olevan vanhan taidemuseon moderni sisar ja aloin pitää siitä.

Sara Hildenin taidemuseon uudisrakennus

‒ Sara Hildenin taidemuseon rakennus Särkänniemessä on 40 vuotta vanha ja se on peruskorjattava. Uudisrakennus olisi toiveissa. Toisaalta olisi hienoa, jos uudisrakennuksen saisi sovitettua Eteläpuiston kaavaan. Saavutettavuus olisi ihan eri luokkaa kuin nyt.

‒ Toisaalta nykyinen sijainti, järvenrannan kalliot ja kummut rehevine puustoineen antavat veistospuistolle ainutlaatuisen paikan. Hildenillä on nyt valtavan hieno ulkomuseo! Jotain samanlaista kuin Tanskan upeassa Louisianan taidemuseossa, Helsingörin lähistöllä. Mutta Särkänniemen huvipuistokin haluaisi lisätilaa.

‒ Aika ristiriitaisia tunteita on. Mutta avoimella keskustelulla eteenpäin.

* * *

Kuka?

Sohvi Sirkesalo syntyi vuonna 1961 Valkeakoskella, tuli Tampereelle 1971, teki muutamien vuosien vierailun Ylöjärvelle ja Helsinkiin 1980-luvulla ja kotiutui Tampereelle lopullisesti 1989.

Sohvi Sirkesalo on Taiteen maisteri Taideteollisesta Korkeakoulusta ja on nykyisin kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen ammattikorkeakoulun Taide, musiikki ja media -yksikössä.

Urallaan hän on työskennellyt myös Yleisradiossa, niin TV:ssä kuin radion puolellakin toimittajana ja ohjaajana sekä toiminut lehtorina ammattikorkeakouluissa.

Sohvi Sirkesalo asuu Hämeenpuistossa, Työväentaloa vastapäätä ja on ylpeä maisemastaan. Hän harrastaa aamu-uintia Mältinrannassa, pyöräilyä, kävelyä ja kaikenlaista sekalaista vanhanaikaista liikuntaa. Nauttii liikkeestä ja matkustamisesta ja viihtyy kaikenlaisissa julkisissa liikennevälineissä. Eikä ole koskaan omistanut autoa.

Sohvi Sirkesalo on kulttuurin innokas harrastaja, kaupunkikulttuurista kirjallisuuteen, musiikista kuvataiteisiin ja teatteriin. Hän on Tampereen Vasemmiston edustaja Sara Hildénin taidemuseon johtokunnassa 2017 alkaneella nelivuotiskaudella.

 

* * *

Robert Longo, Untitled (3 Erics), 1980–2000. Hiili paperille | Charcoal on paper, 244 x 457 cm. Collezione Prada, Milan © Robert Longo

 

Amerikkalaisen kuvataitelija Robert Longon 23.9. avautuneessa näyttelyssä Sara Hildénin taidemuseossa on esillä muun muassa Untitled (3 Erics) piirustussarjasta Men in the Cities. Kyseessä on Longon läpimurtotyö ja yksi 1980-luvun taiteen postmoderneja ikoneja.

Longon suurikokoiset työt ovat lähes käsittämättömässä tarkkuudessaan kuin valokuvia. Valokuviksi niitä erehtyykin luulemaan. Valtava koko yhdistettynä yksityiskohtaisuuteen liittyy Longon mukaan kilpailemiseen amerikkalaisen viihdeteollisuuden kanssa, jolle Longon mukaan ”Iso on hyvää. Ja jos jokin on isoa ja kiiltävää se on tosi hyvää.”

Sodanvastainen liikehdintä ja yhteiskunnallisuus ovat vaikuttaneet Longoon syvästi. Hän käsittelee töissään sotaa, nyky-Amerikkaa, mustaihoisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa, rasismia vastustavia mielenosoituksia. Hänelle taide on poliittista.

‒ Taiteen tekeminen sinänsä on jo poliittinen teko, siinä on kyse ilmaisun vapaudesta. Aiheeni kumpuavat maailmasta, jossa elän, en voi olla välittämättä siitä. En halua olla poliittinen, mutta tuntuu, että on todellakin pakko, totesi Longo Ylen televisiouutisten haastattelussa. 

Robert Longo -näyttely on avoinna 14.1.2018 saakka. Sohvi Sirkesalo suosittelee Vasen Kaistan lukijoille lämpimästi näyttelyyn tutustumista.

*

Leave a Reply