Kun oikeus lankesi roskapankkiin

HEIKKI LAKKALA    Loppuvuodesta 2012 yritettiin Sloveniassa saada aikaan kansanäänestys maan hallituksen kaavailemasta roskapankkilaista. Hallituksen ajatuksena oli perustaa roskapankki, johon siirrettäisiin keskeisten pankkien kaikki ongelmaluotot, ja näin perustaa pankit valtion rahoilla. Ammattiyhdistysliikkeessä keksittiin alistaa laki kansanäänestykseen ja kaatamalla laki vastustaa
Lue lisää

Radikaalioikeistolla jo viidenneksen kannatus

  Euroopan radikaalin oikeiston kannatus on kasvava, ja tämän vuoden parlamenttivaaleissa Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa Kansakuntien ja vapauden Eurooppa (ENF) ryhmän puolueiden ennustetaan saavan suurvoittoja. Kyse on pääosin kannatuksen siirtymisestä Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (PES) ja Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenpuolueilta äärioikealle.
Lue lisää

Oikeisto jyrää Puolassa

Teksti: HEIKKI LAKKALA    Puola on muutaman vuoden kuluessa kolmas keski- tai itäeurooppalainen EU-maa, jossa vapailla vaaleilla valittu hallitus loukkaa demokraattisia ja oikeusvaltioperiaatteita. Romaniassa jälkikommunistiset voimat pyrkivät suojaamaan itseään korruptiosta seuraavilta rangaistuksilta. Sitten Unkarissa ja nyt Puolassa ovat nationalistis-konservatiiviset hallitusvallan
Lue lisää