Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

3.12.2013 klo 07:00

Mihin pannaan vanhat naiset?

Pirkko Seppi kuva Arja KirkkalaPIRKKO SEPPI

Osuipas kaksi toisiaan täydentävää uutista yhtäaikaisesti silmiini. Eilen luin Pertti Rannan kirjoittamaa teosta: Charles Darwin Elämä ja evoluutio. Silmiin osui tarina Tulimaassa  1800 luvulla eläneestä heimosta, jolla oli tapana huonoina aikoina syödä heimon vanhat naiset. Tänään kerrottiin uutisissa että vanhusten hoidosta leikataan ja laitospaikkoja vähennetään. Moni ihmetteleekin nyt, minne pannaan vanhat naiset. Pannaan vaikka pataan, siinä vaivaton ja harmiton ratkaisu kestävyysvajeeseen. Vanhat miehet ymmärtävät kuolla jo yleensä siinä vaiheessa kun he käyvät hyödyttömäksi taakaksi.

Suuri osa vanhoista naisista on ikävä kyllä niin köyhiä, etteivät he pysty omilla varoillaan ja säästöillään kustantamaan palvelutaloasumistaan, joten taakka jää työssäkäyvälle polvelle. Eläkkeitä ja säästöjä naisille ei ole kertynyt, koska he tyhmyyksissään eivät ole ymmärtäneet aikanaan panna oitis vauvojaan ja vammaisia tai vanhoja omaisiaan laitokseen, vaan ovat usein olleet pitkään kotiäiteinä tai omaishoitajina (ilmaiseksi).  Niinpä työelämä on ollut pirstaleista, osa-aikaista ja matalapalkkaista, eikä eläkettä ole kertynyt. Siinä vaiheessa kun hoivahommat on hoidettu, he ovat olleet jo liian vanhoja uudelleenkoulutettaviksi, eikä naama tai kuntokaan ole enää kauan kelvannut palvelualoille, joilla jotain duunia kouluttamattomallekin olisi ehkä tarjolla.

Niinpä heille on nyt sitten vanhoilla  päivillä maksettava takuueläkettä, jolla huonohampainenkin saa sen verran soppaa ja soosia irti että henki säilyy. Terveyskeskuskin löytyy vielä niin monessa kunnassa, että turhan usein naiset ehtivät lääkäriinkin ennen kuin ensimmäinen tauti tappaa, ja kituuttamat sitten raihnaina ja tyyriitä lääkkeitään veronmaksajien rahoilla kuluttaen vaanimassa ja vaatimassa kallista vaivaistalopaikkaansa.

Näin on. Hei leidit, pitäisikö meidän pyytää vähän arvostusta ja kunnioitusta. Mihin on eduskunnastakin  tippuneet kaikki ämmät, akat ja muijat. Tiput,  typyt ja missit, jotka saavat ilmaista mainosta kansikuvissa, lööpeissä ja alusvaatemalleina  pääsevät listoille ja huomataan. Kaivattaisiin kyllä jo akkavaltaa, vanhat akat sentään ovat varsin suuri kansanosa. Seuraavaan eduskuntaan  pitäisi saada ainakin meidän osuuttamme väestöstä vastaava edustus. Hei kaikki akat sitten äänestämään omia ikätovereita eikä tyttären- ja pojantyttäriemme ikäisiä neitokaisia. Kouluttamattomat ikänaiset usein kursailevat , että mitä sitä meikäläinen mitään mistään ymmärtää. Hallinnon kieltä on yksinkertaistettava ja kapulat hiottava siihen malliin että jokainen kansanedustaja tietää mistä puhutaan. Framille pitäisi persujen poppoon lisäksi saada muidenkin puolueiden edustajiksi ihka oikeita suuren kansanosan edustajia.

Kirjoittaja on akaalainen toimittaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *