Artikkeli: Uutiset 2013–2018

9.1.2014 klo 08:43

Oriveden vasemmiston aloitteet etenevät

Teksti: REIJO KAHELIN

Edellisissä kuntavaaleissa kannatustaan lisännyt vasemmiston valtuustoryhmä teki viime vuoden aikana aloitteet muun muassa vanhuspalvelulain toteuttamisesta kuntatasolla ja hyvinvointineuvolatoiminnan käynnistämisestä. Niin ikään esitettiin kaikkien sotaveteraanien kartoittamista ja valtion korvaamien etuuksien kokonaismääräistä hyödyntämistä.

Kolmihenkinen ryhmä esitti aloitteessaan siirtolapuutarhatoiminnan mahdollisuuksien selvittämistä. Ryhmän jäsenet olivat mukana myös yhdessä eräiden muiden valtuutettujen kanssa tehdyssä aloitteessa ranta- ja hajarakentamista koskevan maapoliittisen ohjelman valmistelusta.

Aiemmilta vuosilta on vielä valmistelussa vasemmiston valtuustoryhmän aloite energiaomavaraisesta Orivedestä. Viime vuonna loppuun käsiteltiin aloitteet kansalaislautakunnan perustamisesta ja oppisopimuskoulutuksen lisäämisestä.

Useimmassa aloitteessa on vasemmiston ryhmän lisäksi mukana myös vihreiden valtuutettu. Yhdessä vihreiden kanssa on käynnistetty myös Oriveden ajatuspajan toiminta, johon on kutsuttu mukaan myös muissa puolueissa toimivia henkilöitä. Tavoitteena on luotsata ajatuksia seisovasta vedestä virtaavaan koskeen.

Ajatuspaja järjesti jo avoimen juttelutilaisuuden kaupungissa olevien tapahtumien paremmasta hyödyntämisestä ja suunnittelusta. Vasemmisto yksinään järjesti viime syksynä keskustelutilaisuuden, jossa avattiin mahdollisuuksia kaupungin energiaomavaraisuuden lisäämisestä.

Vasemmiston ryhmän aktiivinen aloitteellisuus tulee jatkuvasti esiin niin valtuustotyöskentelyssä kuin muussakin toiminnassa. Mukana ei olla pelkällä kriittisyydellä vaan samalla halutaan positiivisesti hakea tulevaisuutta.

Suuren joukon kuulijoita ja keskustelijoita kokosi mm. yhdessä vihreiden kanssa järjestetty iltamatapahtuma, jossa pääteemana oli Oriveden opiston toiminnan jatkuminen Orivedellä. Uusimpana asiana on muille ryhmille jätetty EU-ähkyn aiheuttamisesta, jotta äänestysaktiivisuutta nostettaisiin merkittävästi.

Kirjoittaja on Vasen Kaistan Oriveden kirjeenvaihtaja ja Vasemmistoliiton Oriveden valtuustoryhmän puheenjohtaja

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *