Artikkeli: Uutiset 2013–2018

8.1.2014 klo 08:18

Lenin-museo yhdistyi työväenmuseo Werstaaseen

Kalle Kallio Lenin-Museollla 7.1.2013 kuva Pentti Hänninen
Lenin-museo toiminta jatkuu osana työväenmuseo Werstasta. Museonjohtaja Kalle Kalllion mukaan muutoksia tapahtuu ennen muuta hallinnossa.

Teksti: VASEN KAISTA, kuvat: PENTTI HÄNNINEN

Lenin-museo toiminta osana työväenmuseo Werstasta alkaa uuden uuden päänäyttelyn suunnittelulla. Helmikuussa avattavassa näyttelyssä kysytään yleisöltä: millaisen Lenin-museon sinä haluat. Näyttelyssä esitellään kokoelmien helmiä sekä  järjestetää sarjan keskustelutilaisuuksia. Jokaisella kävijällä on  mahdollisuus kertoa omia näyttelytoiveitaan.

Tampereella toimivan Lenin-museon toiminta itsenäisenä museona päättyi vuoden 2014 ensimmäisenä päivänä. Lenin-museo avattiin nykyisellä paikallaan Tampereen työväentalossa 1946. Kävijöitä museossa on ollut noin  10.000 vuosittain.  Museon näyttely jatkaa edelleen toimintaansa tiloissa, joissa muun muassa Lenin ja Stalin kohtasivat ensimmäisen kerran 1905.

– Tehdyt järjestelyt vaikuttavat ensimmäisessä vaiheessa ennen kaikkea museon hallintoon. Myöhemmin,  tilojen peruskorjauksen yhteydessä, myös  museon perusnäyttely uudistetaan. Maailman poliittisestikin merkittävästä näyttelypaikasta ei ole tarkoitus luopua vakuuttaa Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio.

Museon hallinnon muuttamiseksi ajankohta oli Kallion mukaan sopiva, sillä pitkäaikainen museonjohtaja Aimo Minkkinen ja museolehtori Leena Kakko olivat molemmat jäämässä eläkkeelle lisäksi Lenin-museon pitäjä, Suomi-Venäjä-Seura, oli halukas luopumaan museon ylläpidosta.  Werstaalla on myös aiempaa kokemusta museoiden yhdistymisestä. Kuurojen museo on vuodesta 2012 toiminut osana työväenmuseo Werstasta.

Nykyinen perusnäyttely on käsikirjoitettu 1980-luvun alkupuolella Lenin-keskusmuseossa Moskovassa. Näyttely kuuluu Suomen vanhimpiin perusnäyttelyihin, ja uusi omistaja katsoo sen kaipaavan uudistamista. Näyttely on vihkiytynyt Neuvostoliiton historiaan, ja museon teema on Kallion mukaan erityisen altis historiankirjoituksen uudelleen arvioinneille.

 

Kommentteja: 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *