Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

28.3.2014 klo 12:37

Kirjeitä oikealle

Teksti: VASEN KAISTA

KirjeitaOikealle_kansiKirjeitä oikealle (2014) on kansanedustaja Anna Kontulan uusin teos, joka julkaistiin Into-kustannuksella maaliskuussa. Kuten nimikin viittaa, on kirjan kehyksenä kuvitteellinen kirjeenvaihto vasemmistopoliitikon ja oikeistovaikuttajan välillä.

Romanttissävytteisissä kirjeissä käsitellään klassisia valtio-opin teemoja kuten omistusta, vapautta, työtä ja valtaa. Fiktiivisestä kehyksestä huolimatta teos pöyhii oikeiston ja vasemmiston ideologista maaperää paitsi päivänpolttavien poliittisten kysymysten myös aatehistorian merkkiteosten inspiroimana.

 Idea kirjaan syntyi Kontula havaitessa, että jopa ammattipoliitikot ovat autuaan tietämättömiä niistä aatteellisista juurista, jotka muovaavat heidän mielipiteitään. Vielä vähemmän he tuntevat toistensa ideologista taustaa. Miksi vasemmiston tavoitteet ihmisten vapauden lisäämiseksi tuntuvat oikeistolaisesta vapaudenriistolta, ja päinvastoin? Onko olemassa ei-kenenkään-maata, jossa nämä kaksi voisivat kohdata?

Pohtiessaan sitä ideologista perustaa, mihin oikeistoeliitti mielipiteensä nojaa Kontula tulee myös selittäneeksi, miksi vasemmisto näkee maailman niin toisin.  


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *