Artikkeli: Uutiset 2013–2018

29.4.2014 klo 15:59

Suomen vanhin ammattiliitto TEAM täyttää 120 vuotta

Teksti: VASEN KAISTA   Kuva: ATTE HYVÄRINEN, Työväenmuseo Werstaan kuva-arkisto

TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton juuret ulottuvat vuoteen 1894.

Töissä kenkätehtaalla: kengän pohjat ohennetaan.
Töissä kenkätehtaalla: kengän pohjat ohennetaan.

Suomen ensimmäisen ammattiliiton Suomen Kirjaltajaliiton perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 120 vuotta. Liitto perustettiin 18.–20. elokuuta 1894. Perustajia olivat kirjapainoalan Helsingin, Kuopion, Viipurin, Tampereen ja Turun ammattiyhdistykset sekä Porvoon, Vaasan, Jyväskylän ja Hangon kirjaltajat.

Liiton toiminta oli uraauurtavaa. Maaliskuussa 1900 liitto solmi Suomen kirjapainon omistajain kanssa palkkatariffin; se oli Suomen ensimmäisen valtakunnallisen työehtosopimus. Kirjaltajaliitto oli edelläkävijä myös työttömyysturvassa. Suomen ensimmäinen työttömyyskassa aloitti toimintansa Kirjaltajaliiton yhteydessä 1895.

Vuosikymmenten saatossa Kirjaltajaliiton nimi muuttui kahdesti: Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto toimi vuodet 1914–1997 ja Viestintäalan ammattiliitto 1997–2010.

Vuonna 2010 Viestintäalan ammattiliitto ja Kemianliitto fuusioituivat TEAM Teollisuusalojen ammattiliitoksi, jossa on noin 60 000 jäsentä. TEAM on SAK:n toiseksi suurin teollisuusliitto.

TEAM viettää 120-vuotisjuhliaan monella tavalla. Tampereella Työväenmuseo Werstaalla on avattu ”Töissä tehtaalla” -näyttely, joka on avoinna lokakuun loppuun saakka.

Näyttelyn avajaisissa viime maanantaina puhunut TEAM:n puheenjohtaja Timo Vallittu totesi, että nykyisellä TEAM Teollisuusalojen ammattiliitolla on yli 30 edeltäjää.

– 120 vuoden aikana on tapahtunut monia teollisuuden rakennemuutoksia. Kymmeniä teollisuudenaloja on hiipunut ja lukemattomat, laajatkin ammattiryhmät ovat menettäneet työnsä. Esimerkiksi nahkureilla, satulasepillä, fajanssi- ja kaakelityöntekijöillä sekä kutomo- ja neuletyöntekijöillä on ollut omat ammattiliittonsa. Nyt noita ammatteja ei ole eikä niiden varaan rakennettuja ammattiliittoja, Vallittu kertoi.

Hänen mukaansa teollisuuden työntekijät ovat sopeutuneet kaikkiin muutoksiin.

– Kun joku teollisuudenala on supistunut, on hakeuduttu jonkun muun liiton yhteyteen. Vuosisadan mittaan on tehty kymmeniä fuusioita, joiden avulla on pystytty turvaamaan jäsenten etujen valvonta. Esimerkiksi nykyinen TEAM on syntynyt useiden fuusiovaiheiden jälkeen. Kaikki fuusiot ovat olleet onnistuneita, Vallittu sanoi.

– Aina on käynyt niin, että taantuvien alojen tilalle on noussut uusia aloja. Uskon, että niin käy nytkin. Esimerkiksi kemian- ja bioteollisuudessa on lupaavia näköaloja, Vallittu lisäsi.

TEAMin juhlavuoden pääjuhla pidetään Helsingin Työväentalolla 22.8. 11952TEAMin piirissä juhlitaan tänä vuonna toistakin merkkitapahtumaa. TEAMin suurin ammattiosasto Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys HKY täytti viime viikolla 145 vuotta. Noilla vuosilla HKY on Suomen vanhin ammattiosasto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *