Artikkeli: Uutiset 2013–2018

14.6.2014 klo 07:45

70 vuotta! SDNL ja Vasemmistonuoret juhlimaan!

70-vuotisbanneri

Teksti ja valokuva CAI MELAKOSKI

Vasemmistonuorten, alkujaan Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton (SDNL) ensimmäiset osastot perustettiin Tampereella 70 vuotta sitten.

Tamperelainen juhlatyöryhmä kutsuu kaikkia toimintaan eri vuosikymmeninä osallistuneita mukaan valmistelemaan Tampereen Tapiolassa 25.10. järjestettävää juhlaa. Facebookissa juhlaan ilmoittautui yli 60 henkilöä viikon aikana asian julkistamisesta, joten innostusta on.

Jo kolme kertaa kokoontuneella ryhmällä on jo tukku ideoita ja lupauksia, mutta tilaa uusille aloitteille ja talkooväelle riittää. Ohjelma julkistetaan elokuun lopussa.

Vasemmistonuoret järjestävät 70-vuotisjuhlat Helsingissä 31.12.2014  mutta koska Tampereella toiminta käynnistyi ensimmäisenä ennen valtakunnallisen liiton perustamista paikalliset 70-vuotisjuhlatkin ovat etuajassa.

Kutsu toimintaan osallistuneille ja osallistuville

Työryhmä lupaa, että kaikki vuosikymmenet näkyvät juhlassa. Lupaus täyttyy vain, jos valmisteluihin saadaan nuorisoliittolaisia eri ajoilta. Jo nyt ovat aktivoituneet varsinkin 60- ja 70-luvuilla mukana olleet ja nykyisin aktiivit vasemmistonuoret.

Ohjelmasta vastaavat juhlan osallistujat. Järjestelytoimikuntaan, ohjelmaan ja talkoisiin voi ilmoittautua  koko kesän ajan olemalla yhteydessä järjestäjiin, tapahtuman Facebook-sivulla  ja nettisivun lomakkeella.

SDNL 70 vuotta Tampereella Facebookissa
SDNL 70 vuotta Tampereella nettisivu

Ohjelmaehdotukset ja muut terveiset järjestäjille tällä lomakkeella

 

Juhlan järjestelytoimikunta on kokoontunut kolme kertaa eri kokoonpanoissa. Tällä viikolla mukana (vasemmalta) Visa Savolainen, Raimo Ahoniemi, Milla Jurva, Veijo Laitinen ja Ulla-Leena Alppi.
Juhlan järjestelytoimikunta on kokoontunut kolme kertaa eri kokoonpanoissa. Tällä viikolla mukana (vasemmalta) Visa Savolainen, Raimo Ahoniemi, Milla Jurva, Veijo Laitinen ja Ulla-Leena Alppi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *