Artikkeli: Uutiset 2013–2018

23.7.2014 klo 23:56

Tehtaan pilli soi! tänäkin kesänä Valkeakoskella

Tapahtumatorilta
Tapahtumatorilta

Teksti: VASEN KAISTA          Kuvat: TARU JALAVA, MINNA MINKKINEN

Työväen Musiikkitapahtumaa vietetään 24.–27.7. Valkeakoskella, nyt jo 43. kerran. UPM:n Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon miljöössä on luvassa musiikkia, aatetta ja leppoisaa tunnelmaa koko perheelle.

Esiintyjiä on laidasta laitaan ja vanhoista tutuista uusiin, mukana ovat muun muassa Eppu Normaali, Olavi Uusivirta, Paleface ja Räjähtävä Nyrkki, Jonna Tervomaa, euroviisuedustaja Softengine, tuore koskilaisyhtye The Alleyway Wolves sekä monia, monia muita. Sunnuntain lastenkonsertissa esiintyy Herra Heinämäen Lato-orkesteri.

Ammattiliitto Pron Ain laulain työtäs tee –tilaisuudessa lauantaina keskustellaan musiikin ja sanojen voimalla työelämästä ennen ja nyt. Kai Chydeniuksen, Aulikki Oksasen ja Palefacen sävelin ja sanoin ajatuksiaan työelämän muutoksista ovat kertomassa ja Vasemmiston varapuheenjohtaja, Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Kalle Hyötynen ja kansanedustaja Jari Myllykoski.

Vasemmistoliitto on muutenkin näkyvästi esillä Valkeakoskella, puolue on tukemassa Kaisa Korhosen ja Duon Ari Numminen ja Hannu Kella –konserttia lauantaina. Vasemmiston standille tapahtumatorilla kannattaa poiketa hakemaan luettavaa ja juttelemaan. Paikalla on kansanedustajia ja muita aktiiveja. Lapsille on tarjolla kasvomaalausta. Samalla voi osallistua kyselyyn, johon vastanneiden kesken arvotaan punainen Jopo. 

Katso tapahtumakalenterista, kuka on paikalla ja mihin aikaan.                             Jopo (Minna Minkkinen) – kopio

Katso lisää tapahtuman kotisivuilta, www.valmu.com

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *