Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

19.9.2014 klo 10:26

Maailmantango soittaa laitakaupungin lauluja

Dalindéo esiintyy tämäniltaisessa solidaarisuuskonsertissa. (Kuva: Maailmantango/ Veikko Kähkönen.
Dalindéo esiintyy tämäniltaisessa solidaarisuuskonsertissa. (Kuva: Maailmantango/ Veikko Kähkönen.)

Teksti: EEVAMAIJA MIETTINEN-KOPSA
Kahdeksatta Maailmantango-festivaalia vietetään teemalla ”Laitakaupungin laulu” tai kuvataide-ohjelmistossa teemalla ”Maailman laidalla”. Maailmantango on urbaanin kansanmusiikin, tangon, kuvataiteen, teatterin, elokuvien, runon, tanssikurssien, lauluntekopajojen, viinin, oluen ja keskustelujen värikäs ja elvyttävä syksyinen tapahtuma, kimara.

Festivaali koostuu useasta ohjelmakokonaisuudesta, joista voi nauttia koko syyskuun ajan. Festivaalin Pääohjelmistoa, viikonloppuna 18.–21.9. Pakkahuoneelle, Klubille ja Telakalle keskittyvää tapahtumaa, edeltää keskustan ravintoloissa kuultava ilmainen ennakko-ohjelmisto. Koko syyskuun ajan voi vierailla festivaalin yhdessä Tampereen taidemuseon kanssa järjestämissä taidenäyttelyissä tai tapahtumissa.

Pääohjelmiston tasokkaat taiteilijat
Pääohjelmistoviikonloppuna saapuu argentiinalainen huippulaulaja Sandra Luna ensivierailulleen Suomeen. Vuonna 2005 hän oli Grammy-ehdokkaana perinteisen maailmanmusiikin kategoriassa Tango Varon -levyllään. Sandra Luna esiintyy Klubilla, Tullikamarilla yhdessä kotimaisista huippumuusikoista kootun Sexteto Tango del norten kanssa pe 19.9. klo 19.00.

Lauantaina 20.9. Pakkahuoneen lavalle klo 18.00 nousevat rouheaääniset Remu, Marjo Leinonen ja Tuomari Nurmio. Laitakaupungin laulut -konserttia säestää festivaalin ”house bandiksi” muodostunut Uusi suomalainen tango-orkesteri kapellimestarinaan Jani Uhlenius.

Festivaalin Solidaarisuuskonsertissa esiintyvä Yona on tällä hetkellä yksi monipuolisimmista laulaja-lauluntekijöistä Suomessa. Hän esittää Klubilla pe 19.9. klo 22.00 suurta suosiota saavuttaneen Tango A La Yona -levyn kappaleita. Yonan jälkeen lavalle nousee kotimaisen jazzin energinen liveorkesteri Dalindèo, joka voitti pitkäsoitollaan Kallio Emma-palkinnon Paras jazzalbumi -kategoriassa. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Solidaarisuuden kanssa.

Badding & Sorsakoski -tribuuttikonsertissa la 20.9. Klubilla klo 20.00 esiintyvät Marko Haavisto & Poutahaukat sekä Surffiveikot solisteinaan Ville Leinonen ja Katwi. Orkesterit esittävät Rauli Badding Somerjoen ja Topi Sorsakosken tunnetuksi tekemiä kappaleita sekä omaa tuotantoaan.

Nykytaiteen ohjelmistoon kuuluva Tanja Koposen "Tässä, eteenpäin (miten rakkaudesta)" koostuu runoista ja videoista, ja on kuultavissa ja nähtävissä Frenckellin käytävässä. (Kuva: Cai Melakoski)
Nykytaiteen ohjelmistoon kuuluva Tanja Koposen ”Tässä, eteenpäin (miten rakkaudesta)” koostuu runoista ja videoista, ja on kuultavissa ja nähtävissä Frenckellin käytävässä. (Kuva: Cai Melakoski)

Lue lisää Maailmantangon kotisivulta.

Pääohjelmisto 19.–21.9. Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla (Tullikamarin aukio 2, Tampere) ja Telakalla (Tullikamarin aukio 3, Tampere).

Maarit Luttisen valokuvat Heinäkuumania on osa Maailmantangon nykytaideohjelmiston Taidevaltausta. Kuvat löytyvät Ojakadun vohvelikahvilasta. (Kuva: Cai Melakoski)
Maarit Luttisen valokuvat Heinäkuumania on osa Maailmantangon nykytaideohjelmiston Taidevaltausta. Kuvat löytyvät Ojakadun vohvelikahvilasta. (Kuva: Cai Melakoski)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *