PIRKKO SEPPI
Punavihreänä maailmanpelastajana ja vanhana ituhippinä minua ei naistenlehdet kiinnosta. Vaivun epätoivoon niitten kulutuskiimasta. Koska joskus olen jotain tilannut, niin viikoittain puhelinmyyjä yhä kauppaa ”hyvälle asiakkaalle” tilausta erityisehdoin plus lukijalahjaksi jotain tarpeetonta krääsää. Myytävän tuotteen sisältöä ei kehuskella. Joku joskus toki kysäisee, mikä erityisesti kiinnostaisi. Vastaan että muoti, meikit, kodinsisustus, ruokaohjeet, laihdutus, pehmoporno eivät kiinnosta eikä edes julkkikset ja vielä vähemmän lehden pääsisältö mainokset, joitten kylkeen jutturippuset on siroteltu. Jos olisi tarjolla lehti, jonka sisältö ei koostu näistä aiheista, voisin harkita tilausta. Sellaista lehteä ei puhelinmyyjillä ole.
Hammaslääkärin odotushuoneessa näitä tuotteita kuitenkin tulee selattua. Kuvastojen aiheuttama järkytys ja shokkivaikutus on aina suuri. Ovatko nämä todella lajitovereitani, nämä ihmeellisissä korkkaripökkylöissä pihtipolvisina kompuroivat puolialastomat plastiikkitissit, joitten silmänympärykset on hakatun mustat, naama muutenkin kirjava ja tukka ihmeellinen pöheikkö. Kädet on tehty käyttökelvottomiksi lisäämällä kynsiin älyttömät monen sentin mustat tai hopeiset lastat. Ja jos ei jo nämä tykötarpeet tee liikuntakyvyttömäksi, niin housut tai hame on niin tiukka ja persvakoa myötäilevä ettei askeltaminen onnistu. Koko komeuden kruunaavat kiiltävät helyt kaulassa, sormissa ja ranteissa.
Toiveikkaana sentään ajattelen, että jospa kysymys on vain nuorison ohimenevästä hulluttelusta, joka haihtuu kun tulee aika tarttua elämään ja toimeen. Mutta valitettavan pahalta näyttää. Vanhat ämmätkin on hurahtaneet luuloon, että heidän pitää iankaikkisesti näyttää itärajan typyköiltä, joilla sosiaaliturva kulkee mukana jalkovälissä.
Miestenkö mieleen?
Huomiota saa, jos huomiota varustuksillaan hakee. Eri asia sitten onko huomio aina myönteistä. Hartaasti haluan ainakin luulotella, etteivät äijät välittömästi kirmaa jokaisen loiskuvan silikoniparin ja piukkaperseen perään vaikka niitä joka nurkalla silmille hyppii. Tai enpä tiedä; invalidit naaraat on aina kiehtoneet tämän lajin uroksia. Onkohan se vallan tunne ja alistamisen helppous mikä urosta kiehtoo naaraassa, joka on tieten tahtoen typistänyt tai antanut itsensä typistettäväksi puolustus- ja toimintakyvyttömäksi.
Homma on hoidettu milloin mitenkin eri kulttuureissa. Milloin sitomalla jalat, milloin jos jonkinlaisilla kirurgisilla toimenpiteillä. Nykyään sentään useimmiten tyydytään vain kahlehtivaan pakkopaita tyyppiseen vaatetukseen ja jalkineisiin, jotka vaikka tehokkaasti poistavatkin suoritus- ja toimintakyvyn eivät kuitenkaan useimmiten aiheuta pysyviä vammoja ellei asennevammoja lasketa.
Vanhat hyvät ajat
Kaiholla muistelen kultaista seitkytlukua, jolloin oli suotavaa ja sallittua pukeutua järkevästi, mukavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Muistan kerrankin kun olin puhumassa psykiatriyhdistyksen tasavuosijuhlassa potilaiden omaisten asemasta, niin Claes Anderssonin puoliso Katriina Kuusi vähän myöhästyneenä kahisteli tuulipuvussaan sisään Porthanian arvokkaaseen saliin. Pukeutuminen ei puhujaa loukannut päinvastoin: oli upeaa todeta että ihmiset noudattavat sään ja järjen vaatimuksia, mikä tuolloin oli vielä melkein normi.
Vaikka rauhaa ja rakkautta noina vanhoina hyvinä aikoina erityisesti puolustettiin ja mainostettiin, niin seksuaalisuuden korostaminen joka lähdössä ei kuulunut asiaan. Naiset ja miehet kohtasivat toisensa pikemminkin neutraalisti, keskustelukumppaneina. Jos mielipiteet, tykkäämiset ja sympatiat osuivat yksiin, niin mikä esti noina auvoisina aikoina ennen aidsia vaikka vähän halailemasta. Ensin sentään tutustuttiin ihmiseen ihmisenä, ja seksi tuli jos oli tullakseen luontevana plussana.
Nykyään pakkoseksiä tungetaan silmät ja korvat täyteen joka tuutista niin ettei sitä pääse mihinkään pakoon. Ja miesparat: koko ajan tyrkytetään, annetaan ymmärtää, mutta ei toden tullen ymmärretä antaa. Näinä tautisina aikoina pihtaus on paikallaan, mutta mitä järkeä on nyt ehdoin tahdoin pitää huomio aina siinä yhdessä asiassa.
Ei kai se niin luontaista olisikaan. Seksillä voi kuitenkin aina napata huomion, se myy, eikä ole kauppiasta joka ei tätä oivaltaisi. Eikä tuotetta jota ei seksillä myytäisi. LadyTenat ja proteesipulverit mukaan lukien. Ainoa tuote jonka kauppaamisen se ei nykyään sovi on kai ruumisarkku.
Eritoten kaupan käyvät epämukavat kuteet, koristukset, käsittelyt, kosmetiikat ja kirurgiat. Joku nyt jo vetoaa Mika Waltariin: ”Voi miten ikävä paikka maailma olisi ilman kaunista turhuutta”. Turhuutta juu, mutta että kaunista?
Köyhäillen kumous
Itse olen valinnut köyhäilyn. En osta koskaan mitään mitä en aivan välttämättä tarvitse. Uuden tuulipuvun hankin kun entinen menee rikki ja tukanlatvat tasaa tuttava. Mitä enemmän gourmettia media tarjoaa sitä enemmän ruokailutottumukseni alkavat muistuttaa Pentti Linkolan terveitä tapoja: hän kauhoo aamiaiseksi ohraryynejä säkistä lautaselle ja kaataa maitoa päälle.
Köyhäily on mahdollistanut hyvän elämänlaadun: mm. osa-aikatyön, joka on sallinut ulkoilun aina valoisaan aikaan sekä riittävän pitkät yöunet ja aikaa kiinnostaville harrastuksille. Elämäntapa on tuonut myös hyvän kunnon ja terveyden.
Seuraisi vallankumous ja maailma mullistuisi, jos kaikki naiset äkkiä yhtenä naisena luopuisivat järjettömistä kulutustottumuksistaan ja päättäisivät antautua levolliseen, terveelliseen, hyvää tekevään ituhipin elämäntapaan.
Aluksi toki koittaisi huima joukkotyöttömyys ja kaaos. Voi sitä sekasortoa, kun kaikki työttömiksi jääneet, kampaajat, kosmetologit, manikyristit, pedikyristi, ja muotigurut säntäisivät työkkäriin, ja vaatetehtaat, huonekalutehtaat, verhokutomot, kenkätehtaat ja naistenlehtien toimitukset syytäisivät saleistaan uusia työttömien massoja kaduille parkumaan.
Mutta ei hätää. Nämä tarpeettomasta turhasta tuotannosta vapautuneet lisäresurssit olisivat käytettävissä järjelliseen tuotantoon. Hammaslääkäreistä, lääkäreistä, hoitajista on pula; nyt riittäisi koulutettavia näihin ammatteihin. Suurin osa ikävissä mutta välttämättömissä duuneissa työskentelevistä ihmisistä siirtyisi osapäivätöihin, joten näitäkin töitä riittäisi turhuuden markkinoilta vapautuneille työttömille. Välttämättömät tuotteet saataisiin edelleen valmistettua ja palvelut hoidettua. Kansakunta olisi terve, tyytyväinen, levännyt – eritoten naiset. Kasvu tyrehtyisi, tuottavuus laskisi, ja elämä kohentuisi ja saisi uutta sisältöä.
Käsittämätöntä on ettemme tätä vallankumousta tee. Miettikää siskot mitä ja miksi kulutatte!
Kirjoittaja on akaalainen toimittaja