Artikkeli: Kaistapää 2013–2018

9.2.2015 klo 08:36

Talous karilla – jenkkiesimerkki ei kelpaa

Heinarin KaistapääKaistapää ihmettelee, miksi Suomen porvareille ei nyt talouskriisin selvittämiseen kelpaa jenkkien esimerkki. Jenkkien bruttokansantuote on toipunut jo vuodesta 2009 lähtien, koska siellä kansantaloutta ei ole kurjistettu vaan päinvastoin elvytetty. Rapakon takana kotimainen kysyntä on kasvanut kolme prosenttia vuodessa jo vuodesta 2009 alkaen ja työttömyys laskenut dramaattisesti.

Euroopassa ja Suomessakin harjoitetun kurjistavan talouspolitiikan seurauksena on ollut täysin tarpeeton kokonaiskysynnän supistuminen vuosina 2012-2013.

P.S. Kreikan nykyinen valtiovarainministeri Varoufakis oli käynnistänyt Ateenan yliopistossa taloustieteen maisteriohjelman 2000-luvun alkupuolella. Talouskriisin seurauksena se kuitenkin lopetettiin. Näillä keinoillako tätä Euroopan talousahdinkoa helpotetaan?

III
Etusivun artikkelikuva: Cai Melakoski

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *