Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

11.4.2015 klo 12:05

Annukka Isomaa: Kansainvälistä AY-toimintaa pitää kehittää ja vahvistaa

Annukka vaaka2_900x593_M-LTKuvat ja teksti: MARJA-LIISA TORNIAINEN
‒ En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, sanoo Annukka Isomaa, myyjän työstä vuorotteluvapaalla vaalityötään  tekevä pääluottamusmies. Hänen ammattiliitossaan PAM:ssakin asia lienee huomioitu, koska sieltä häntä tiedusteltiin kansanedustajaehdokkaaksi. Ensin ajatus nauratti, mutta mietittyään asiaa hän suostui: ‒ En löytänyt mitään syytä miksi olisin vastannut kieltävästi kysymykseen.

Ehdokkuus tuntui luontevalta jatkeelta hänen aikaisemmalle toiminnalleen työelämässä. Duunarien asiat ovat hänen vaaliteemojensa ykkösenä. Annukka Isomaa peukuttaa Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen (SASK) vähän tunnettua työtä, ja on kouluttautunut sitä kautta kunnon työ-lähettilääksi. Keskus toimii neljällä mantereella ja Suomessa sen jäseninä on 34 ammattiliittoa.

Suomalainen ammattiyhdistysliike tarvitsee hänen mielestään päivitystä ja nuorennusleikkausta. Ammattiyhdistysten aika ei ole ohi meillä eikä muualla. Työehtosopimukset ja työntekijöitä suojaavat lait pitäisi saada voimaan joka puolella maailmaa.

 

Huonosti voivat ihmiset tekevät huonoja ratkaisuja ympäristönkin kannalta

Valittuaan puolueensa Isomaa on joutunut vastaamaan kysymykseen ”miksi juuri Vasemmistoliitto?”.
‒ Pitää mennä ympäristö ja luonto edellä, mutta ihminenkin tarvitsee suojelua. Huonosti voivat ihmiset tekevät huonoja ratkaisuja ympäristönkin kannalta.

Hän toivoo, että työnantajat ja työntekijät näkisivät toisensa työpareina, eivät vastustajina: työhyvinvointi on kiinni koko työyhteisön toimivuudesta. Epäoikeudenmukaisesti kohdeltu työntekijä ei ole kiinnostunut yhtiön tuottavuuden nostosta. Vastentahtoiset osa-aikaisuudet sekä nollasopimukset olisi  kiellettävä ja työehtosopimuksen rikkomisesta määrättävä sakot työnantajalle.

Annukkavaaka_900x600_M-LT

Ammattijärjestöjen ryhmäkanneoikeus olisi tarpeellinen, sillä yksittäisellä työntekijällä on heikot mahdollisuudet puolustaa oikeuksiaan etenkin jos vastapuolella ovat mahtavat monikansalliset yritykset. Suurissa tavarataloissa puhutaan mielellään ”perheyhteisöstä” ja kaikkien työntekijöiden yhteisestä yrittäjyydestä, vaikka myyjät eivät tulisi edes toimeen palkallaan!

Pienyrittäjien asema on silti hänen sydäntään lähellä jo siksikin, että avopuoliso on yrittäjä. Moni yrittäjä on harkinnut yhtiönsä siirtämistä Viroon verotuksen takia eivätkä kaikki ole jättäneet asiaa pelkkään harkintaan.

Lakien ja asetusten laadinnassa olisi huomioitava pienyrittäjien varsin erilainen todellisuus suuryrittäjiin verrattuna: pienyrittäjyys ja itse itsensä työllistäminen on tehtävä kannattavaksi ja arvolisäveron alaraja nostettava 25 000 euroon.

 

Balettia ja potkunyrkkeilyä, teatteria ja kuvataidetta

Keskustorin vaalimökillä (Kuva: Cai Melakoski)
Keskustorin vaalimökillä (Kuva: Cai Melakoski)

Oulusta Tampereelle vuonna 2006 muuttanut positiivisen elämänasenteen omaava 32-vuotias Annukka Isomaa on ulospäinsuuntautunut ja nauttii oikeasti ehdokastapaamisista turuilla ja toreilla. Hän on harrastanut –  ja harrastaa – monipuolisesti liikuntaa potkunyrkkeilystä balettiin ja pesäpallosta surffaukseen. Hän on käynyt myös armeijan.

Päätyönsä ohella hän pitää tunteja pätevöityneenä hyvinvointi- ja kuntosalivalmentajana sekä personal trainerina. Niinpä ei ole yllätys, että vaaliteemoissaankin hän painottaa liikunnan ja terveellisten elintapojen tärkeyttä. Niihin panostaminen toisi Suomen valtiolle suuria säästöjä: sairauspoissaolot vähenisivät, jonot sairaanhoitajille, lääkäreille ja leikkauksiin lyhentyisivät, eläkeikäisenä kehon toimintakyky ja motoriikka säilyisivät pidempään. Kansan mielenterveys kohenisi. Lisää liikuntaa siis kouluihin ja puhdasta ravintoa koko kansalle.

Vaikka Isomaa ei korosta vaaliteemoissaan kulttuurin tuntemustaan, sitäkin löytyy: hän on opiskellut Toppilan kuvataidelukiossa Oulussa ja haaveilee oman akvarellinäyttelyn pystyttämisestä. Taiteellisuus näkyy myös hänen tyylikkäillä vaalisivuillaan ja vaalivideollaan. Hän on opiskellut Komediateatterin Oppilaskoulussa ja hän on Tampereen Ylioppilasteatterin jäsen. Hän on pyrkinyt Teatterikorkeakouluun, mutta sanoo, että saa ”harrastamallakin sen mitä haluaa”.

Harrastajateatterissa yhdessä tekeminen on hienointa. Samoin hän toivoo politiikassakin erilaisten ihmisten YHDESSÄ luovan parempaa yhteiskuntaa.

 

Älä luovuta!

Annukkapysty_400x600_M-LTAnnukka Isomaa haluaa kannustaa esimerkillään nuoria yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Hän on seurannut läheltä, kuinka tiukoissa olosuhteissa opiskelijat elävät; tekevät työtä ja opiskelevat samaan aikaan. Hän haluaakin, että opiskelijoiden vuokra- ja velkavankeudet estetään ja  koulupaikkoja lisätään aloille, joista valmistuu oikeisiin töihin, ei kortistoon.

Kansanedustajat elävät usein etäällä tavallisten kansalaisten maailmasta. Moni heistä edustaa varakasta marginaalieliittiä, ”jolla on varaa lyödä isot rahat kampanjaansa ja väittää edustavansa kansaa, tietämättä sen syvistä riveistä tuon taivaallista”.

Annukka Isomaa on toista maata. Hän tekee normaalisti kahta työtä, myyjänä ja liikunnanohjaajana, ja hän tietää ja tuntee omakohtaisesti ne asiat, joihin haluaa vaikuttaa.

Hänen vaali-sloganillaan Älä luovuta! on käyttöä vaalien jälkeenkin – meillä kaikilla.

 

Lue lisää:

Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus

Palvelualojen ammatiliitto PAM

Tampereen Ylioppilasteatteri

Annukka Isomaa 141 – vaalivideo 

 

http://annukkaisomaa.com/

 

 

 

 

 

Kansanedustaja ehdokas numero 141 Pirkanmaan vaalipiirissä:

 

Annukka_Isomaa_400x600_LuovaNimi ja ikä: Annukka Isomaa, 32 v.

 

Asuinpaikka: Tampere

 

Perhe ja koti: Avoliitto

 

Koulutus ja ammatti: Ryhmäliikunnanohjaaja, myyjä, kuntosali-, hyvinvointivalmentaja ja personal trainer

 

Luottamustehtäviä: Pääluottamusmies

 

Harrastuksia: Surffaus, lenkkeily, pilkkiminen

 

Miksi ehdokkaana: Olen ehdokkaana, koska haluan kantaa oman korteni kekoon paremman tulevaisuuden puolesta ja saada etenkin nuoret kiinnostumaan

 

 

 

Kotisivut: annukkaisomaa.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *