Artikkeli: Uutiset 2013–2018

14.4.2015 klo 10:04

Vaalityö kalkkiviivoilla – vasemmisto viidentenä

Viime perjantaina vaaliauton mukana kiersivät muun muossa (vasemmalta oikealle) Minna-Maria Solanterä. Katja Kotalampi, Paavo Arhinmäki, Ilkka Porttikivi, Virva-Mari Rask ja  Annukka Isomaa
Viime perjantaina vaaliauton mukana kiersivät muun muossa (vasemmalta oikealle) Minna-Maria Solanterä. Katja Kotalampi, Paavo Arhinmäki, Ilkka Porttikivi, Virva-Mari Rask ja Annukka Isomaa

 

Teksti: CAI MELAKOSKI, kuvat: MONET TOVERIT
Jo 102412 pirkanmaalaista – se on 26 prosenttia äänioikeutetuista – oli käyttänyt äänioikeuttaan eilisiltaan mennessä. Tämä ennakoi äänestysaktiivisuuden kasvua vuoden 2011 vaaleista. Korkean äänestysprosentin on katsottu suosivan vasemmistoa, koska oikeisto on saanut vasemmistoa paremmin kannattajansa liikkeelle. Näissä vaaleissa käy vasemmiston kannalta hyvin, jos mielipidekyselyihin on luottaminen.

Kannatusmittausten mukaan vasemmistoliiton äänestäjät ovat keskustan kannattajien jälkeen varmimpia äänestämisestään. Helsingin Sanomien tänään julkistamien tietojen mukaan vasemmiston kannattajista 29 prosenttia on äänestänyt ennakkoon. Sdp:n kannattajista on Helsingin Sanomien mukaan äänestänyt 26 prosenttia, ja äänestäneiden prosenttiosuus on 21 keskustan, 20 kokoomuksen, 19 perussuomalaisten ja 13 vihreiden kannattajista.

Poikkeuksellisen suuri osa äänioikeutetuista ei vielä tiedä minkä puolueen ehdokasta äänestää, vai äänestääkö ollenkaan. Yli viidennes äänestäjistä voisi ajatella äänestävänsä vasemmistoa, joten viimeisten vaalinaluspäivien aikana on paljon voitettavaa.

Jos äänestäjät käyttäytyvät Helsingin Sanomien tänään julkaistun kannatusmittauksen mukaisesti, ja jos Vasen Kaistan korjauskerroin, jolla valtakunnalliset gallupit sovitetaan Pirkanmaalle toteutuisi, saisi vasemmistoliitto viimeisen paikan Pirkanmaalla toiseksi paikakseen. Mutta marginaalit ovat pieniä, jokainen ääni on arvokas.

Lue lisää:
Pirkanmaan vaalimatematiikka – lyhyt oppimäärä (Vasen Kaista 28.2.)

Eduskuntavaalitapahtumia (Myös Tampereen vaalimökin ohjelma)

 

Tunnelmia vaalikentiltä

Vasemmiston vaalityö on jatkunut hyväntuulisessa yhteistyön hengessä koko maakunnassa. Alla tunnelmapaloja eri puolilta Pirkanmaata.

paljonjengiajossain

PaavoJossain

jossainvaalikentilla

vaaliauto_rask

Vaaliauto_Mantyla

 

2015-04-10 17.21.03 (2)

2015-04-10 17.19.06

2015-04-10 17.11.00

2015-04-11 14.22.41 (2)

2015-04-11 14.25.31 (2)

2015-04-11 14.26.29 (2) 2015-04-10 17.09.48

2015-04-11 14.20.23 (2)

2015-04-11 14.14.26 (2)

2015-04-11 14.12.56 (2)

2015-04-10 17.19.32 (2)

2015-04-10 17.16.41 (2)

2015-04-09 11.26.07 (2)

2015-04-09 11.15.43 (2)

2015-04-09 11.02.08 (2)

2015-04-10_Kesseli_900x600_CM

2000-01-01 00.03.12 (2)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *