Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

13.4.2015 klo 09:07

Virva-Mari Rask – Arjen ja työelämän asiantuntija

Virva-Mari Rask on osallistunut aktiivisesti ammattiyhdistysliikkeen vaalitilaisuuksiin. Kuvassa hän on ensimmäisenä paikalla SAK:n vaalistartissa Koskikeskuksessa maaliskuussa. (Kuva: Cai Melakoski)
Virva-Mari Rask on osallistunut aktiivisesti ammattiyhdistysliikkeen vaalitilaisuuksiin. Kuvassa hän on ensimmäisenä paikalla SAK:n vaalistartissa Koskikeskuksessa maaliskuussa. (Kuva: Cai Melakoski)

Teksti: MARKO HEIKKILÄ
Elvyttävän talouspolitiikan, ilmaston suojelun sekä työelämän ehtojen parantamisen tavoitteekseen asettanut Virva-Mari Rask on tamperelainen vasemmistoliiton eduskuntavaalien ehdokas. Hän on kotoisin Lounais-Lapista, Liedakkalan kylästä. Peruskoulun Rask kävi Keminmaalla ja parturi-kampaajaksi Rask opiskeli Kemin ammattikoulussa. Lounais-Lapista Rask muutti Etelä-Suomeen ja opiskeli Hämeenlinnassa vaatetusalan artesaanin tutkinnon. Hän on työskennellyt lisäksi eri palvelualoilla ja viimeisin työsuhde hänellä on ollut teollisuustyössä koneenasentajana.

Rask kutsuu itseään arjen ja työelämän asiantuntijaksi. Tässä arviossaan hän on enemmän kuin oikeassa. Kahden kouluikäisen lapsen äitinä ja työelämän muutoksien mukana eläminen ovat kouluttaneet Raskista käytännön elämän asiantuntijan. Rask on itse kokenut, mitä on olla työtön ja millaista on kasvattaa lapsia, kun jokainen elämiseen kuluva euro tarvitsee laskea. Vaikka työttömyys on ajoittain tuttua, ei Rask ole jäänyt laakereillaan lepäämään. Hän on ottanut osaa politiikkaan ja ammattiyhdistystoimintaan. Ay-toiminnassa Rask on mukana Tampereen metallityöväen ammattiosasto numero seitsemän toimikunnan jäsenenä. Ammattiyhdistyksissä Rask näkee paljon vaikuttamisen mahdollisuuksia.

‒ Olen ammattiosaston toimikunnassa mukana ja siinä kuulee, mitä työpaikoilla tapahtuu. Työnantajat keksivät omia ehtojaan ja usein kuulee niistä laiminlyönneistä, mitä työntekijät joutuvat kokemaan. Ay-toiminta on ensisijaisesti työntekijöiden edunvalvontaa. Pidämme huolen siitä, että sopimuksia noudatetaan ja ammattiyhdistys on muutenkin työntekijän tuki ja turva, toteaa Rask.

Ammattiyhdistystoiminnan lisäksi Rask on ollut myös vasemmistoliiton politiikassa aktiivinen. Hän oli ehdokkaana edellisissä kuntavaaleissa ja keräsi kelpo määrän ääniä. Äänimäärä riitti kaupunginvaltuuston varapaikkaan. Raskilla on tiukka ote myös näissä eduskuntavaaleissa kuin tulevissa, vuoden 2017 kuntavaaleissa.

Keskustori aamulla kello viisi

Valoa Keskustorin aamuhämärässä kello viisi: Virva-Mari Raskin kuuluisat vaalisämpylät. (Kuva: Virva-Mari Rask)
Valoa Keskustorin aamuhämärässä kello viisi: Virva-Mari Raskin kuuluisat vaalisämpylät. (Kuva: Virva-Mari Rask)

Eduskuntavaaleissa Rask on tehnyt upeaa kampanjaa ja on eräs Pirkanmaan vasemmiston ahkerimmin kampanjoivista ehdokkaista. Raskin tunnetuin ja sympaattisin kampanjan aikainen teko on ollut Keskustorin vaalimökillä jaettavat aamiaissämpylät. Rask on tarjonnut aamupalaa työhön rientäville tamperelaisille ja muille aamuvirkuille jo kello viideltä aamulla. Tämä kertoo hänen lujasta sitoutumisestaan vaalityöhön. Ihmisten tapaaminen on ollut antoisaa. Heidän huoltensa jakaminen ja toiveisiin vastaaminen on haastavaa, mutta myös kiinnostavaa.

‒ Aamusämpylöiden jakaminen sai hyvän vastaanoton vaalimökillä. Tamperelaiset aamuvirkut olivat ilahtuneita ja työmatkalaiset saivat aamuleivän ja kupin kahvia. Erityisesti kaupungin bussikuskit kävivät hakemassa aamupalaa. Aamiaissämpylää syödessään ihmiset avautuivat kertomaan omista huolistaan. Toimeentulo on yleinen murheen aihe. Äänestäjät kertoivat kuinka pienellä rahalla joutuvat tulemaan toimeen ja asuvat ahtaasti, kun tulot eivät riitä isompaan asuntoon. Ihmisillä on paljon huolia ja murheita ja moni lupautui äänestämään vasemmistoliittoa, koska se on ainoa puolue, joka ajaa heidän asiaansa, sanoo Rask.

Sympaattisena ja kuuntelevana ehdokkaana Rask saa paljon palautetta ihmisiltä. He näkevät, että Rask on oikeasti heidän puolellaan ja ajamassa heidän asiaansa.

Elvytys luo hyvinvointia monin tavoin

Oikeudenmukaisuuden vaatimukset näkyvät myös Raskin poliittisessa toiminnassa. Vaalikärjikseen Rask on valinnut muun muassa elvyttävän talouspolitiikan, ilmaston suojelun sekä työelämän ehtojen parantamisen.

‒ Elvyttävällä talouspolitiikalla me voimme puolittaa työttömien määrän. Miljardien vuosittaisilla elvytyksillä saamme Suomen talouden uudelleen nousuun. Elvytyksen kautta työpaikkojen määrä lisääntyy ja elvytykseen kuluneet varat tulevat verotuloina takaisin valtiolle. Kun valtio investoi esimerkiksi teiden kunnostamiseen, rautatieverkoston parantamiseen, edulliseen vuokra-asuntotuotantoon ja korjausrakentamiseen saadaan lisää työpaikkoja ja verotuloja valtiolle ja kunnille. Elvyttävä politiikka parantaa suomalaisten hyvinvointia monella tavoin, sanoo Rask.

Nykyinen ilmastopolitiikka on Raskin mielestä pielessä. Hiilen polttoa ja atomituotantoa suosivaan energiapolitiikkaan tulee saada muutos. Nämä vanhat tavat tuottaa energiaa ovat ympäristölle vahingollisia ja uusia työpaikkoja voidaan luoda huomattava määrä lisää, jos panostamme uusiutuvaan energiaan.

‒ Haluan ajaa sellaista politiikkaa, jolla saamme Suomesta energiatehokkuuden ja uusiutuvat energiantuotannon edelläkävijän. Meidän tulee edistää kestävää ja hajautettua energiantuotantoa. Maalämpöön, aurinko-  ja tuulienergiaan meidän tulee panostaa huomattavasti enemmän. Suomesta pitää saada myös hiilineutraali maa vuoteen 2050 mennessä, sanoo Rask.

Metalliliiton nuorten aloitteesta käynnistynyt Operaatio vakiduuni nollasopimusten kieltämiseksi on Virva-Mari Raskille niin tärkeä, että hän matkustaa Helsinkiin asti sitä edistämään. Kuvassa hän on yhdessä Palefacen kanssa Narinkkatorilla tukemassa operaatiota. (Kuva: Matti Uutela.)
Metalliliiton nuorten aloitteesta käynnistynyt Operaatio vakiduuni nollasopimusten kieltämiseksi on Virva-Mari Raskille niin tärkeä, että hän matkustaa Helsinkiin asti sitä edistämään. Kuvassa hän on yhdessä Palefacen kanssa Narinkkatorilla tukemassa operaatiota. (Kuva: Matti Uutela.)

 

Vuosia jatkunut oikeistovetoinen politiikka on yrittänyt murentaa maamme ammattiyhdistysliikkeiden toimintaa. Oikeistopolitiikassa ay-liikkeiden valtaa pyritään jatkuvasti heikentämään ja yhtenä oikeiston tavoitteena onkin saada itselleen edullisemmat neuvotteluasetelmat työelämää koskeviin sopimusneuvotteluihin.

‒ Me emme suostu työehtojen polkemiseen ja haluamme kieltää nollasopimusten tekemisen. Osa-aikaista työtä saa teettää vain hyvin perustelluista syistä ja pätkätyöläisille ja osa-aikaisille työntekijöille tulee maksaa olosuhdelisää. Samoin työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi on saatava lisää mahdollisuuksia, toteaa Rask.

Virva-Mari Rask on osaava ja monitaitoinen työelämän asiantuntija. Jos kansanedustajan paikka avautuu, Rask tuo Arkadianmäelle ihmisläheisempää ja heikomman puolella olevaa politiikkaa. Hän on pätevä vastavoima valkokaulus porvaripolitiikkaa vastaan. Vasemmiston arvoihin tukeutuvana Virva-Mari Rask on sinunkin etujasi eduskunnassa ajava ehdokas. Virva-Mari Raskia voit äänestää numerolla 152.

 

Ehdokasprofiili kansanedustajain vaalissa 2015

 

Ehdokas numero 152 Virva-Mari Rask
Ehdokas numero 152 Virva-Mari Rask

Nimi ja ikä: Virva-Mari Rask, 36 v.

 

Asuinpaikka: Tampere

 

Ammatti: Koneenasentaja

 

Luottamustehtäviä: Tampereen kaupungin varavaltuutettu, Lielahden koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja, Metalli seiskan toimikunnan jäsen.

 

Vaaliteemat lyhyesti: Arjen tuntija, reilumman yhteiskunnan asialla.

 

 


Kotisivut: www.virvamarirask.net

Kommentteja: 2

  1. Kunhan elvytyksessä ei tarkoitete, että Virolaiset tulevat tänne tekemään teitä, kuten on tapahtunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *