RONJA NEUVONEN
Varsinkin päivähoidosta käydyssä keskustelussa lapsiksi kutsuttu ryhmä näyttäytyy usein pulmana, joka täytyy saada pois työtä tekevien kansalaisten tieltä mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Asiantuntijoita ja sellaisena itseään pitäviä on paljon, mutta aikuisia kaikki – lähes jokainen kannanotto, mielipidekirjoitus tai lainsäätäjän näkökulma vetoaa ”lapsen parhaaseen”, mutta itse lapselta ei kysytä.
Ajatellaan, että eihän lapsi voi vielä ymmärtää, mikä hänelle olisi paras tapa elää. Tai jos tietääkin, se on aivan väärin, sillä eivät hyvin kasvatetut aikuiset – jollaisia lapsista juuri halutaan – elä sillä tavalla.
Lasten vaikuttamismahdollisuuksia rajoitetaan iän perusteella säännönmukaisesti. Milloin lapsille ollaan antavinaan ääni, se tapahtuu eri ehdoilla kuin aikuisten kohdalla. Esimerkiksi koulun oppilaskuntiin valitaan jokaiselta luokalta yksi tai kaksi yksilöä edustamaan omaa ikäluokkaansa. Tällöin oletusarvona on, että jokainen samanikäinen lapsi ajattelee samalla tavalla, toisin kuin aikuisilla, joilla edustajat valitaan arvojen ja mielipiteiden perusteella.
Tutkimusten mukaan myös lapsella on, iästä riippumatta, yksilöllisiä arvoja ja mielipiteitä. Jokaisella lapsella on yksilölliset kokemukset ja elinympäristö, joten on myös loogista, että hänen suhtautumisensa maailmaan perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Niin kuin aikuisenkin, on lapsen kuitenkin vaikea uskoa itseensä, jos yhteiskunta suhtautuu niihin arvottomina tai niin, että hänen kuuluisi olla osana massaa yhtä mieltä koko ikäluokkansa kanssa.
Aikuisten maailma kiistelee siitä, mikä on lapsen paras. Se unohtaa, että lapset ovat monikko, siinä missä aikuisetkin, ja yhden hyvä voi olla toiselle sopimaton. Jotkut tarvitsevat kotihoitoa pitkään, toiset taas päiväkodin virikkeitä. Jotkut lukevat mielellään ja toiset viihtyvät pallokentällä. Yhdet haaveilevat lääkärin työstä kehitysmaassa, toinen haluaa hankkia monta lasta ja ponin.
Lapsi ei ole keskeneräinen projekti matkalla kohti tuotteliasta aikuista. Jo syntyessään hän on täysin valmis ihminen, jonka tarkoitus, niin kuin jokaisen ikäluokan, on kasvaa ja kehittyä läpi elämän.
Lapsi on siinä kehityksen vaiheessa, jossa ihminen on avoimimmillaan uusille asioille ja ideoille. Lapsella on hyvät valmiudet sopeutua lähes kaikkeen, mitä elämällä on antaa, koska liian monien aikuisten tavoin hän ei ole vielä kangistunut kaavoihin tai jumittunut samoihin vanhoihin, mahdollisesti haitallisiin tapoihin toimia ja elää. Ehkä meillä kaikilla olisi jotakin opittavaa jokaiselta ainutlaatuiselta, itseisarvoiselta lapselta, jos hänelle vain annettaisiin mahdollisuus tuoda itseään ja ajatuksiaan esille.
Kirjoittaja on tamperelainen vasemmistonuori ja opiskelija.
III
Etusivun kuva Cai Melakoski