Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

27.10.2015 klo 08:39

Onkiniemen kulttuuritehtaan tulevaisuus yhä avoin

Onkiniemen tehdasalue Paasikiven tieltä tarkasteltuna. Kuvan oikeassa reunassa häämöttää huvipuiston Koiramäki.
Onkiniemen tehdasalue Paasikiven tieltä tarkasteltuna. Kuvan oikeassa reunassa häämöttää Särkänniemen huvipuiston Koiramäki.

 

Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI

Suomen Trikoon vanha tehdasrakennus  vaimenevan syksyn ruskassa näyttää rapistuvalta ja hyvin eiliseltä. Ympäristö on hoitamatonta, kuin unohdettua. Joistakin ikkunoista loistaa valo, ihmisiä tulee ja menee harvakseltaan. Siellä täällä on nähtävissä eri toiminnoista kertovia kylttejä. Muutamia autoja seisoo paikoitusalueella. Ohikulkija ihmettelee, mikä mahtaa olla alueen tulevaisuus.

Tehdaskiinteistö on ihanteellisella paikalla lähellä Näsijärven rantaa eikä edes kaukana keskustasta. Rantatunneli on valmistumassa ja koko Onkiniemen aluetta mukaan lukien Särkänniemi odottaa uusi uljas tulevaisuus. Alueen yleissuunnitelmasta esiteltiin kaksi eri vaihtoehtoa viime tiistaina Särkänniemen planetaariossa

 

Vasemmalla alueen opastaulu Keskellä Onkiniemen Kulttuuritehtaan sisäänkäynti Oikealla: Katolla kasvaa puita, remonttia kiirehditään
Vasemmalla alueen opastaulu – Keskellä Onkiniemen Kulttuuritehdas -yhdistyksen sisäänkäynti – Kuva oikealla: Katolla kasvaa puita, remonttia pitäisi tehdä ennenkuin on myöhäistä.

 

Yleisötilaisuudessa oli runsaasti kiinnostunutta yleisöä. Edellisen kerran suunnitelmaa esiteltiin kaupunkilaisille loppuvuodesta 2014. Tilaisuudesta tehtiin raportti, joka on luettavissa kaupungin sivuilla, linkki löytyy tämän jutun lopusta.

 

Särkänniemen alueesta kaksi suunnitelmavaihtoehtoa

Yleissuunnitelma ohjaa Särkänniemen, Mustanlahden, Kortelahden ja Onkiniemen kaavoitusta ja liikennejärjestelyjä. Keskeisessä roolissa on tietysti Särkänniemi, josta ollaan rakentamassa ympärivuotista matkailukohdetta. Myös vesiliikennettä ja satama-aluetta ollaan uudistamassa.

Sara Hildénin taidemuseo, joka merkittävä taidemuseo eurooppalaisestikin tarkasteltuna, ei oikein viihdy huvipuiston takapihalla. Museon tilat ovat vanhanaikaiset ja ahtaat.

Onkiniemi, entinen Suomen Trikoon tehdasrakennus ja voimala, on tällä hetkellä kaavoitettu teollisuusalueeksi. Kiinteistön omistaa Tampereen kaupunki ja siitä huolehtii tilakeskus. Virkamiesten mielestä mitään kehittämispäätöksiä ei voi tehdä ennen kuin kiinteistön käyttötarkoitus on kaavoitettu uudelleen kulttuurikäyttöön sopivaksi.

 

 Onkiniemi Särkänniemen yleissuunnitelman kahdessa luonnoksessa
Onkiniemi Särkänniemen yleissuunnitelman kahdessa luonnoksessa

 

Särkänniemen yleisuunnitelmasta  on tehty kaksi vaihtoehtoista luonnosta. Vaihtoehto yksi toisi Onkiniemen voimalarakennukseen asuntoja, vaihtoehto kaksi kulttuuritilan. Tehdasrakennukseen olisi molemmissa vaihtoehdoissa tulossa sisähuvipuisto, taiteilijaresidenssit ja kulttuurityötiloja. Kakkosvaihtehto poikkeaa ykkösestä siten, että alueelle kaavoitettaisiin uusiin rakennuksiin enemmän asuntoja kuin ykkösessä, lisäksi toimisto- ja liiketilaa.

 

Voimalan tulevaisuus: kulttuuritila vai asuntoja?
Voimalarakennuksen tulevaisuus: kulttuuritehdas vai asuntoja?

 

Vanhan tehdaskiinteistön kunnostus tulee vaatimaan runsaasti varoja. Toiveikas ajattelija esitti, että asuntotuotannosta voitaisiin ohjata tuloja tulevan kulttuurikiinteistön kunnostukseen.

Liikennejärjestelyt ovat olennainen osa alueen kehityksen kannalta. Särkänniemi nähdään nykyisellään vaikeasti saavutettavana rautatien ja vilkasliikenteisen Rantatien takana olevaksi alueeksi. Liikenteen ohjaaminen tunneliin edellyttää suunnittelijoiden mielestä nopeita suunnitelmia nykyisen liikenneväylän kaventamisesta ja liikenteen hidastamisesta.

Läänintaiteilija Vesa Varrela näkisi Onkiniemen tulevaisuuden Helsingin Kaapelitehtaan tapaisena kulttuurikeskuksena ja kulttuurin tuottajana.

Illan aikana ei puolella sivulauseella ääneen mainittu Särkänniemen unelmia saada tehdaskiinteistö ympärivuotiseen huvipuistokäyttöön. Ilmeisesti asia oli niin itsestään selvä, ettei sitä tarvinnut mainita. Särkänniemen johtaja Miika Seppälä esitteli parkkipaikkoja huvipuiston luonnollisena levittäytymisalueena.

Illan osallistujalle yllätyksenä tuli, että sisähuvipuiston suunniteltu paikka onkin Onkiniemen tehdaskiinteistössä. Ei ihme, että Sara Hildénin säätiö tuntee tulevansa huvipuiston saartamaksi.

 

Vain puuaita erottaa tehdasalueen huvipuistosta, puiden takana Koiramäen kattojen silhuetit.
Vain puuaita erottaa tehdasalueen huvipuistosta, puiden takana Koiramäen kattojen siluetit. Yksi vaihtoehto helpottaa kulkua Sara Hildénin taidemuseoon on, että kulkuyhteys rakennetaan Onkiniemestä.

 

Onkiniemen toivotaan säilyvän ja kehittyvän kulttuurintekijöiden käytössä

Tämänhetkinen este Onkiniemen tehdasalueen uudenlaiselle käyttöönotolle on kaavoitus. Halvoista työtiloista on huutava puute. Valtuutettu Varpu Jutila on teki toukokuussa valtuustokyselyn Onkiniemen tehdaskiiteistöjen kulttuurikäytöstä saamatta selkeää vastausta. Kaupunki on ollut erittäin nihkeä antamaan Onkiniemestä vuokratiloja edes tapahtumien järjestämispaikoiksi.

Yleisö oli kiinnostunut tehdaskiinteistön tulevaisuudesta. Kiireisimpänä asiana nähtiin katon kunnostus, jotta rakennus säilyttäisi arvonsa eikä rapistuisi käyttökelvottomaksi. Myös Sara Hildénin ja taidetehtaan yhteistyön tulevaisuus nähtiin mahdollisuutena. Museon tilat ajanmukaistettaisiin ja välttämättömien lisätilojen tarve saataisiin Onkiniemen tehdaskiinteistöstä. Etäisyys ei ole pitkä ja hyvällä suunnittelulla kokonaisuudesta saataisiin yhtenäinen taidealue patsaspuistoineen, näyttelytiloineen ja taiteilijoiden atelijeineen. Myös pienet verstaat, nyrkkipajat ja taiteen oppimispaikat kuuluvat asiaan. Lasten kulttuurikeskuksen sijoittamista alueelle on myös suunniteltu.

Särkänniemen alueen yleissuunnitelman luonnosvaihtoehdot ja niihin liittyvät aineistot ovat nähtävänä 6.11.2015 saakka Tampereen kaupungin Palvelupiste Frenckellissä.

Aineistoihin voi tutustua myös kaupungin verkkosivuilla tämän linkin takana.

 

Asiasta lisää muualla verkossa:

Raportti Särkänniemen yleissuunnitelman yleisötilaisuudesta 10.12.2014
Varpu Jutila: Onkiniemen tehdaskiinteistöjen kulttuurikäytöstä ja omaehtoisen kulttuurin edellytyksistä Tampereella (Varpujutila.fi 25.5.2015)
Jari Niemelä: Onkiniemen Trikoo puhutti valtuustoa: koska remontti saadaan alkuun? (Jariniemela.fi 25.5.2015)
Onkiniemi elää -yhteisön Facebook -sivu

Aiheesta aikaisemmin Vasen Kaistassa:

Valtuustokysymys: onko omaehtoiselle kulttuurille tilaa (26.5.2015)
Hirvitalo, Kurpitsatalo, Rajaportin sauna… (1.10.2014) 

 


Onkiniemi_lahiymparistokartta_900x591
*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *