ULLA-LEENA ALPPI
Kun yli kaksikymmentä vuotta sitten perustin Helsingissä neljän ystävän kanssa naisten lukupiirin, en tiennyt mitään mahdollisista muista lukupiireistä. Myöhemmin olen niin kirjamessuilla kuin muissakin kirjallisuustapahtumissa kuullut, että viimeisen kymmenen vuoden aikana lukupiirejä on syntynyt kuin sieniä sateella. Niitä on perustettu työpaikoille, ammattiryhmien sisälle, kirjastoihin, opiskelijaporukoihin, ystävien kesken, ja tietysti kansalais- ja työväenopistoihin. Itsekin vedin Porvoon kansalaisopistossa kirjallisuuspiiriä usean vuoden.
Osa lukupiireistä on kaikille avoimia, osa suljettuja ystäväporukoiden kesken syntyneitä. Valtaosa avoimistakin lukupiireistä on naisten kansoittamia, tai ainakin naisvoittoisia, mutta löytyy myös poikien lukupiirejä. Miesten lukupiireistä en ole kuullut, mutta ihme olisi ellei niitäkin löytyisi.
Lukupiirien toimintatavat vaihtelevat. Useimmissa kaikki jäsenet lukevat saman, yhdessä päätetyn kirjan, josta kukin kertoo oman kokemuksensa. Juuri tässä on lukupiirin ihanuus; oman kokemuksen lisäksi saa monta kokemusta ja näkökulmaa. Omassa lukupiirissäni teemme välillä niin, että kukin vuorollaan valitsee kirjan. Tämäkin on kiinnostava tapa; saattaa ”joutua” lukemaan kirjan, jota ei koskaan olisi tullut mieleenkään avata. Avartavaa.
Lukupiirit ovat antaneet itselleen persoonallisia nimiä. Lukipiirit-sivustolta löytyvät muiden muassa Kultturellit Ellit, Noin seitsemän kääpiötä, Epilogi, Kirjavirtaa Pappilassa, Kirjahaahkat, Kirjakulttuurikylpylä, Hellahuone, Väinöjen vaimot, Sivullinen, Fredrikan keittiö, Pulinakirjasto, Kirjamajakka.
Kuten jokainen sanoista kiinnostunut tietää, on nimien keksiminen hauskaa ja osa prosessia, jossa lukupiirin identiteettiä luodaan. Me halusimme oman lukupiirimme nimeen viittauksen naisten omaan tilaan, omaan huoneeseen Virginia Woolfia mukaillen ja toiseksi viittauksen johonkin vasemmistolaiseen naiskirjailijaan ja vaikuttajaan. Avuksemme tuli Hella Wuolijoki, ja niinpä päädyimme nimeen Hellahuone. Sitä paitsi kokoonnumme useimmiten hellahuoneen kaltaisessa kodissa.
Minua on kiinnostanut kysymys lukevatko naiset myös lukupiireissä, kuten niiden ulkopuolella, enemmän miesten kuin naisten kirjoittamia teoksia. Hellahuoneessa päätimme parikymmentä vuotta sitten, että keskitymme naisten kirjoittamaan kaunokirjallisuuteen, mutta valintamme tuskin on kovin tavallinen. Muutamia poikkeuksia mekin olemme tehneet, mutta edelleen pääosassa ovat naisten kirjoittamat kirjat, jotka yhä jäävät vähemmälle huomiolle lukemisen valtavirrassa.
Joitakin vuosia sitten lukupiirien yhteistapaamisessa Tampereella kirjailija Anja Snellman hauskuutti satapäistä osallistujajoukkoa kertomalla omista vierailuistaan lukupiireissä. Kerran hän oli vieraillut ravintolassa kokoontuvassa naisten kirjallisuuspiirissä. Viiniä oli juotu ja kipakat keskustelut olivat päätyneet tappelun nujakkaan. Kirjailijan kannalta ravintoloita, kirjastoja ja muita julkisia tiloja mielenkiintoisempia kokoontumispaikkoja ovat kuulemma yksityiskodit. Niissä kun voi havainnoida kirjahyllyjen sisällön ohella ihmisten arkea ja elämäntyyliä. Huippukiinnostavia paikkoja ovat Anja Snellmanin mukaan keittiöt ja vessat.
Lukupiirejä syntyy nyt paljon myös vanhojen ihmisten keskuuteen. (En suostu tässä käyttämään virallistunutta, mielestäni keinotekoista termiä ikäihminen, koska vanha ja vanhus on oikein hyvä sana). Tämä on todella hieno juttu ajatellen vaikkapa vanhainkoteja ja erilaisia palvelutaloja. Sen lisäksi, että kirjojen lukeminen ja niistä keskusteleminen on mielenkiintoista, lukupiirit voivat poistaa yksinäisyyttä, ylläpitää muistia, tuoda uudenlaista sisältöä arkeen. Kirjaston palveluja käyttäen kaikki on jopa maksutonta.
Lapsille lukupiirit ovat oiva tapa tutustuttaa sanojen maailmaan. Ehkä koulujen äidinkielen opettajat ovatkin jo liikkeellä. Anja Snellman kertoi, että heillä on pidetty lukupiiriä myös kotona perheen kesken. Jääkaapin oveen ilmestyi lappuja kirjaehdotuksista ja niistä valittiin.
Lukupiirit ovat eräänlaisia nuotiokokemuksia, enkä sen vuoksi olekaan innostunut netissä kokoontuvista kirjapiireistä. Uskon toki, että monille juuri ne ovat mainio, aikatauluttamaton tapa syventyä ja kommunikoida kirjojen maailmassa. Hyvä niin, mutta itse tarvitsen ihmisten läsnäoloa, kasvokkain jakamista, yhteistä katseen tarkentamista.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu
Lisää aiheesta muualla verkossa
III
Etusivun kuva: Ulla-Leena Alppi