Artikkeli: Toimittajalta 2013–2018

10.12.2015 klo 08:31

Paikallinen sopiminen johtaa työehtojen huonontumiseen

RAUNO KESSELI   
Paikallinen sopiminen on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää silloin, kun sopijaosapuolet ovat tasavertaisia kumppaneita. Työelämässä näin ei ole.

Työnantaja on aina se, joka sanoo viimeisen sanan. Kuka määrittelee sen, milloin yritys on niin kriitisessä tilanteessa, että on pakko paikallisesti sopia esimerkiksi palkkojen alentamisesta tai työajan pidentämisestä? Kukapa muu kuin työnantaja.

Harvassa ovat ne työpaikat, joissa työntekijöillä on mahdollisuus ja osaamistakaan tulkita tilinpäätöslukuja tai osavuosikatsauksia niin, että niistä selviäsi yrityksen todellinen taloudellinen tilanne.

Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, että yritysten osakkeiden omistajat ovat usein jopa ulkomaisia eläkevakuutusyhtiöitä tai muita sellaisia, jotka vaativat yrityksiltä yhä suurempia osaketuottoja.

Ne ovat kasvottomia tahoja, jotka eivät ole tekemässä paikallisia sopimuksia.

Pidän ehdottoman tärkeänä, ettei Suomessa mennä sellaiseen paikallisten sopimusten maailmaan, missä ammattiliitoilla ei ole mahdollisuutta antaa lausuntoa paikallisesta sopimuksesta ennen kuin työntekijät sen hyväksyvät.

Toinen vaade on, että työntekijäpuolen koulutusta yritystalouteen on selvästi lisättävä.

Kolmas vaade on, että luottamusmiesten asemaa on vahvistettava, jotta heillä on rohkeutta edustaa työntekijöitä paikallisissa neuvotteluissa.

Lopuksi pohdittavaksi: Miten turvataan lakko-oikeus tilanteessa, jossa paikallinen sopimus on täysin kohtuuton työntekijöille ja työnantaja aikoo silti panna sen toimeen?

Vai onko niin, että kun liitot ovat tehneet työnantajien kanssa työehtosopimukset, niin työrauhavelvoite on voimassa eivätkä silloin lakot tule kysymykseen, vaikka paikallinen sopimus olisi, kuten todettua, täysin kohtuuton työntekijöille.

Jos tämä asia etenee EK:n esittämällä tavalla, ovat työntekijät samassa asemassa kuin 1900-luvun alussa. Toivottavasti ay-liike on yhtenäisenä rintamana torjumassa tätä esitystä.

|||
Etusivun kuva: Kirjoittaja, etualalla toinen vasemmalta, esitti kunnantyöntekijöiden tervehdyksen solidaarisuusmielenosoituksessa liike-alan työntekijöille vuosi sitten. (Kuva: Cai Melakoski) Kuvaan liittyvä uutinen Vasen Kaistassa: Jo riittää mielivalta – työväki yhteisrintamassa (20.12.2014)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *