Artikkeli: Uutiset 2013–2018

26.1.2016 klo 08:37

Matkailusta työtä Tampereelle

Tampere kuva Antti Yrjönen 900 X 600
Lisää näkyvyyttä Tampereelle maailmalla, lisää matkailijoita ja työtä.

 

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA, kuva: ANTTI YRJÖNEN
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä näkee matkailussa mahdollisuuden lisätä työpaikkoja Tampereella. Kaupungilla on kaikki edellytykset kasvaa matkailukaupunkina. Historia, kulttuuri, urheilu, tiede ja Tammerkosken rannat tehtaineen tarjoavat näkemistä ja kokemista turisteille niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Erityisesti ulkomaalaisia turisteja kaupunki voisi houkutella nykyistä enemmän. Valtuustoryhmä ehdottaakin valtuustoaloitteessaan yhteistyön kehittämistä matkailubloggarien  kanssa.

– Yksi nykyaikaan hyvin sopiva keino on houkutella kaupunkiin bloggaaajia. Kutsua kaupunkiin Euroopasta ja muualta maailmasta henkilöitä, jotka tutustuisivat Tampereeseen eri näkökulmista ja kirjoittaisivat näkemästään ja kokemastaan blogeissaan. Kaupunki kustantaisi bloggaajien majoituksen viikoksi, perusteli Ulla-Leena Alppi aloitetta kaupunginvaltuuston tammikuun kokouksessa.

– Tampereella on pitkään jatkunut vaikea työttömyys. Työttömyysaste on 18 prosenttia, joten on tärkeää miettiä monenlaisia keinoja työllisyyden parantamiseksi. Yksi varteenotettava keino parantaa erityisesti palvelualojen ja -yritysten työllisyyttä on Tampere-matkailun edistäminen, todetaan vasemmistoliiton valtuustoaloitteessa.

–  Meillä on siis kaikki edellytykset laajentaa suomalaisten ja erityisesti muiden maiden kansalaisten kiinnostusta valita matkakohteekseen Tampere. Kiinnostusta voidaan lisätä erilaisin tavoin. Siinä ovat tärkeitä hyvät liikenneyhteydet, mutta myös se miten paljon kaupunkiamme maailmalla tunnetaan ja millainen näkyvyys ja imago sillä on. Täällä voi myös nauttia monipuolisista kongressi- ravintola- ja kahvilapalveluista, perustellaan aloitteessa Tampereen mahdollisuuksia matkailukaupunkina.

 

 Lisää aiheesta muualla verkossa

Aloite Tampereen kaupungin verkkosivulla (PDF-tiedosto)

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *