SINIKKA TORKKOLA
Vasemmistoliiton kannatus mataa alle kahdeksan prosentin. Pieniä pyrähdyksiä ylöspäin on toki ollut nähtävissä, mutta mistään käänteestä alati alenevassa kannatuksessa tuskin kannattaa puhua. Sipilän renkkahallituksen surkea politiikka sataa kannatusta toisiin laareihin. Punavihreä vasemmisto, joka haluaa olla vihreitä vihreämpi ja demareita punaisempi, ei käytännössä herätä riittävästi kansalaisten luottamusta.
Vaikka kansalaisten arvot ovat tutkimusten mukaan lähellä vasemmiston arvoja, vasemmiston poliittiset toimet eivät näytä vakuuttavan. Teoriassa kansalaiset luottavat vasemmistoon, mutta käytännön valintatilanteessa he valitsevat mielestään todennäköisemmin toteutuvan vaihtoehdon. Valinta, joka ei täysin vastaa ihannetta, on kuitenkin riittävän lähellä ja on ennen muuta ihannetta mahdollisempi.
Vasemmiston poliittinen uskottavuus on koetteilla. Yksien vasemmistoaktiivien mielessä siintää jo ensi kesän puoluekokous ja puheenjohtajan valinta. Toiset katsovat puolueen sisään ja uskovat puolueen sääntöjen, käytäntöjen ja jopa nimen olevan avain kannatuksen nousuun. Kolmannet manaavat näkymättömyyttä ja vääränlaista julkisuutta ja pitävät alhaista kannatusta vasemmistoa syrjivän median syynä.
Ani harva kysyy, mitä itse voisin tehdä. Ovatko tapani tehdä politiikkaa sellaisia, että ne vievät eteenpäin punavihreitä tavoitteita ja rakentavat luottamusta vasemmiston kykyyn tehdä päätöksiä. Se, että tekee omasta mielestään parhaansa, ei tässä tilanteessa riitä. Vasemmistoliitossa tarvitaan kollektiivista arviota nykytilanteesta. Arviointi ei tarkoita syyllisten tahi sankareiden etsintää eikä suurta prosessia. Arvioinnista pitäisi rakentaa käytäntö, jossa kaikkea toimintaa katsotaan suhteessa tavoitteisiin eikä mitään tehdä vain siksi, että niin on aina tehty tai että se vaikuttaa oikealta tavalta. Kaikki toiminta pitäisi aloittaa kysymyksellä, miksi me tämän teemme ja mitä me tällä tavoittelemme.
Keskustelu uudesta puoluejohdosta ja ennen muuta puheenjohtajasta pitäisikin aloittaa pohdinnalla, millaista puheenjohtajaa vasemmistoliitto tarvitsee. Mihin ongelmaan ajattelemme tämän tai tuon puheenjohtajan olevan vastaus? Ovatko odotuksemme realistisia vai odotammeko oikean puheenjohtajan valinnan ratkaisevan kaikki ongelmat. Sellaisetkin, jotka eivät ole puheenjohtajan vallassa.
Keskittyminen puheenjohtajan vaaliin jättää helposti varjoon puoluekokouksen muut päätösasiat ja valinnat. Puoluekokouksessa valitaan koko puolueen johto, varapuheenjohtajat, puoluehallitus ja -valtuusto sekä puoluesihteeri. Edellisen kerran puoluesihteeriä valittaessa valituksi tuli ehdokas, joka ilmoittautui ehdolle vasta viime metreillä. Hän ei osallistunut piirijärjestöjen puoluesihteeritentteihin, minkä vuoksi puoluekokousedustajien mahdollisuudet arvioida hänen pätevyyttään puoluesihteerin tehtävään jäivät ohuiksi.
Vaikka puoluesihteeri ei enää ole entisaikojen satraappi, on hänellä erittäin merkittävä rooli puolueen politiikassa ja toiminnan järjestämisessä. Hänen kyvyistään riippuu se, käytetäänkö puolueen vähäiset henkilöstövoimavarat parhaalla mahdollisella tavalla.
Toivottavasti puoluesihteerin valinta ei jää kokonaan puheenjohtajan valinnan varjoon ja ehdokkaiksi ilmoittautuu useita päteviä naisia ja miehiä kaikkialta Suomesta, niin ettei kokousedustajien tarvitse valita mustaa hevosta sokkona.
Vasemmistolla on ensi vuonna paljon tehtävää. Perusporvarihallitusta ei tule päästää helpolla. Punavihreän politiikan eteenpäin vieminen vaatii taitoa, sitkeyttä ja kykyä valita tehtävät oikein. Me kyllä pystymme siihen, jos niin yhdessä päätämme. Punavihreämmän Suomen rakentaminen jatkuu. Hyvää ja tarmokasta uutta vuotta.
Kirjoittaja on Vasen Kaistan päätoimittaja ja Pirkanmaan vasemmiston puheenjohtaja
|||
Etusivun kuva: Sinikka Torkkola Joukkovoima-yhteisön Alas porvarihallitus -mielenosoituksessa Tampereen Keskustorilla 9.9.2015. Kuvaaja: Cai Melakoski
*