Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

19.2.2016 klo 09:47

Olen kiitollinen Tampereelle kirjastosta

Tampereen pääkirjasto Metso.
Tampereen pääkirjasto Metso.

 

Maalaistytöstä kirjastonkäyttäjäksi

Teksti ja kuvat: LIISA AHOLA  Synnyin syrjäiselle maaseudulle, josta nykyisin sanottaisiin keskelle ei mitään. Siellä oli kaunis luonto ympärillä. Vaativaiset vanhemmat olivat päättäneet, että heidän tyttärensä eivät luuhaa kylillä. Nuoren utelias mieli keksii ahtaassakin tilassa väylänsä. Löysin sisareni kanssa kyläkirjaston.

Muutettuani Tampereelle pääkirjasto toimi komeassa rakennuksessa Keskustorin liepeillä. Se oli entiseen verrattuna (muutama kirjakaappi kansakoulun peräseinällä) niin arvovaltainen, ettei sinne heti rohjennut mennä. Tieni vei kuitenkin Messukylän sivukirjaston käyttäjäksi (työväentalon yläkerrassa) ja sinne taapersi myös esikoinen kanssani.

Kirjastosta opiskelijaperheen henkireikä

Perhe kasvoi ja tilanteet muuttuivat, mutta kirjastonkäyttö säilyi. Käydessäni iltaoppikoulua pääkirjaston lukusalissa oli rauhallinen paikka syventyä matematiikan haasteisiin ja fysiikan kaavoihin. Meitä oli  pieni porukka, jotka toinen toistamme tukien kahlasimme lukion loppuun.

Yliopistossa opiskeluni vaihe piti minua lähinnä yliopiston kirjaston käyttäjänä. Viihde- ja harrastuskirjallisuuden käyttöni jäi vähäiseksi, ajoittain olemattomaksi. Jälkikasvuni kanssa sentään kävin kirjastossa ja yritin ohjata heidä kirjastonkäytön pariin. Lisäksi luin heille paljon ääneen. Halusin avata lapsilleni maailmoja, joihin ei opiskelevalla äidillä ollut muuten varaa. Kävimme myös ilmaisissa kulttuuritapahtumissa ja nukketeatteriesityksissä. Kirjat ja kirjaston palvelut kuitenkin olivat meidän elämämme juttu: Kirjoja sai lainata ilmaiseksi kirjastosta.

Tiedon valtatiellä

Pääkirjasto Metso on ollut kauan aikaa minun kirjastoni olenpa asunut missä hyvänsä. Sinne on ollut hyvät kulkuyhteydet ja sieltä saa parhaan palvelun. Olen ollut usein tietopalvelun asiakkaana. Monasti haluamani kirjat ovat varastossa tai etsin johonkin aiheeseen liittyvää lukemista. Ammattitaitoiset kirjastonhoitajat, (vai mitä nimitystä heistä pitäisi käyttääkään), osaavat etsiä ja suositella.

Jos jokin asia alkaa askarruttaa mieltäni eikä kaiherrus hellitä, on ryhdyttävä lukemaan. Mielenkiinnon kohteet voivat vaihdella maan ja taivaan välillä ja löytyy kirjoja, joista voi vastauksia etsiä. Toistaiseksi olen lakannut ihmettelemästä, miksi saksalainen älymystö oli niin hampaaton Hitlerin suhteen, mitä tapahtui vankileireille joutuneille punavangeille ja miten Ilmestyskirjaan pitäisi suhtautua selitysteosten valossa. Nämä esimerkit ovat vain vihjeinä, millä tavalla voi mieltänsä avartaa. Jokainen voi suunnitella oman lukuohjelmansa mieltymystensä mukaan: kirjastossa on kirjoja. Tietopalvelun henkilökunta hakee ja neuvoo.

Kuvauspäivänä Metsossa sattui olemaan käytettyjen kirjojen poistomyynti. Sieltä löytyi omaan kassiin kolme kirjaa ja asiakkaiden kierrätyskärrystä pari teosta.
Kuvauspäivänä Metsossa sattui olemaan käytettyjen kirjojen poistomyynti. Sieltä löytyi omaan kassiin kolme kirjaa ja asiakkaiden kierrätyskärrystä pari teosta.

Metso on monipuolinen keidas

Kirjaston lastenosasto on erityisen maininnan arvoinen. Siellä on leikkipaikka, mahdollisuus kuunnella äänitteitä, katsella kirjoja ja suunnitella, mitä kotiin kannattaa lainata. Lisäksi lastenosastolla on pelihuone, joka näyttää olevan erityisesti noin kymmenvuotiaiden poikien suosiossa. Huoneessa on useita koneita ja kaverin kanssa voi yhdessä suunnitella peliä. Myös muuhun muin pelaamistarkoitukseen lastenosastolta löytyy tietokoneita.

Lastenosasto on rakennettu lapsille.
Lastenosasto on rakennettu lapsille.

Kiitoskirjasto_sakkituolit_500x375_Liisa_Ahola

Metsossa on monia mahdollisuuksia viettää mukavasti aikaa. Siellä on päivän sanomalehtien lukua varten oma olohuoneensa, musiikkiosasto musiikin kuuntelua ja lainaamista varten ja kahvila. Kahvilasta löytyy myös pari pöytää, jossa voi syödä omia eväitään.

Metsossa on erikokoisia luentosaleja, joissa järjestetään mielenkiintoisia tilaisuuksia. Lisäksi kahvilakerroksessa on usein esillä taidenäyttelyitä. Hiljaistakin työskentelyä varten kirjastosta löytyy lukusali. Se on erityisesti ylioppilaskirjoituksien alla suorastaan ruuhkainen.

Kirjastossa on myös varattavia tietokoneita. Toisia voi varata vartiksi, toisia tunniksi. Siellä voi netitön ja tietokoneeton ihminen päästä digitaalisen tiedon valtatielle. Kirjasto siis edistää ihmisten tasa-arvoisuutta hyvällä tavalla. Se voisi kuitenkin palvella vielä paremmin laajentamalla aukioloaikoja viikonloppuina.

|||

Edellinen Olen kiitollinen Tampereelle -juttu:

Olen kiitollinen Tampereelle (Vasen Kaista 9.2.2016)

*

 

Kommentteja: 1

  1. Tampereen kirjastolaitos pelaa loistavasti.

    Hervannan kirjasto raapi minulle esiin tällaisen Suomessa huolellisesti vaietun ja piiloteun fennougristiikan perusteoksen, jota on massa tasan kaksi (2) julkista kappaletta.

    Sitten parin muu porukan, Kansan Äänen toimutuksen ja TYY:n, mm. ATK help deskin asiantuntemuksella ja laitteilla tehtiin WORD-versio, johon yhdistin uusimman balttilaisenja venäläisen tutkimuksen tulokset.

    Saatiin maailmanluokan tiedettä 9 eurolla – molempiin suuntiin… Työttömänaikaahan siinä kyllä paloi kuukausia. Toivottavsti lakkapalamasta valtion rahaa enempää täysin perspektiivittömään hukkatutkimukseen tuollakaan alalla, ja panna sekin kunnontieteen. (Sitä ei kuitenkaan 9 eurolla synny kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa).

    http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/12/suomalaisten-ja-germaanisten-kielten-varhaisimmista-lainakosketuksista-ajalaskun-alun-aikaan

    http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/12/suomalaisten-ja-germaanisten-kielten-varhaisimmista-lainakosketuksista-ajalaskun-alun-aikaan-2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *