Artikkeli: Uutiset 2013–2018

18.2.2016 klo 19:05

Sote-uudistusta valmisteltava eettisesti kestävällä tavalla

Yhdenvertaiset_palvelut_900x500_kuka
Pirkanmaan vasemmiston piirihallitus tahtoo yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille.

 

Toimittaja: CAI MELAKOSKI, kuva: JUKKA KINOS
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta valmistelevilla poliitikoilla ja virkamiehillä on oltava riittävät tiedot ja taidot päätösten tekemiseen, vaatii Pirkanmaan vasemmistoliitto kannanotossaan.

On myös tärkeää arvioida, onko päätöksenteko on eettisesti kestävää eikä päätöksen tekijöillä ole päätöksiin vaikuttavia sidoksia,  toteaa järjestön puheenjohtaja Sinikka Torkkola.

– Juridisen jääviyden tarkasteleminen ei aina näytäkään riittävän. Esimerkiksi Nokian kaupunginhallituksen puheenjohtajan osallistuminen päätökseen hoivapalveluiden yksityistämisestä näyttäytyy epäeettisenä, sillä kaupunginhallituksen puheenjohtaja toimii hoivaliiketoiminnan palvelupäällikkönä yksityisessä yrityksessä, Torkkola arvostelee.

Pirkanmaan vasemmisto korostaa kannanotossaan sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkemysten huomioon ottamista:

‒ Valmistelujen ensisijainen lähtökohta tulee olla kansalaisten mahdollisuus saada sosiaali- ja terveyspalveluita yhdenvertaisesti. Yksilön asuinpaikka,  sosiaalinen tai taloudellinen asema eivät saa ratkaista, millaista hoitoa tai hoivaa hän saa, kannanotto vaatii.

Piirihallituksen mielestä sosiaali- ja terveysuudistuksen julkilausutut tavoitteet vaikuttavat hyviltä, lupaahan uudistus kansalaisille parempia palveluja ja kunnille pienempiä kustannuksia.

Piirihallitus kuitenkin pelkää, että lupaukset paremmasta saattavat jauhautua hallituksen sisäisissä kiistoissa.   
‒ Sote-uudistus ei automaattisesti paranna kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita eikä laske kuntien kustannuksia. Uhkana onkin, että uudistus avaa sosiaali- ja terveyspalvelut kansainvälisen terveysliiketoiminnan kilpakentäksi ja imaisee veroeurot ylikansallisten suuryritysten voitoiksi, kannanotossa varoitetaan.

Pirkanmaan vasemmistoliiton piirihallitus otti kantaa sote-uudistukseen Nokialla torstaina pitämässään kokouksessa.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *