Teksti: LIISA AHOLA, kuvat MERJA ERONEN
Metsänpohjan peittävät heleän vihreät, herttamaiset ja kolmilehtiset kasvit ohuena pitsimäisenä mattona. Vaaleanvihreää pitsiä nousevat tähdittämään hennot valkoiset kukat. Synkeä kuusimetsä hohtaa kevään valoa. Ketunleipä kukkii.
Ketunleipä, myös käenkaalina tunnettu, on yleinen aina Kainuuseen saakka. Kasvi on viidestä kymmeneen senttiä korkea ja hentorakenteinen. Se kukkii touko–kesäkuun vaihteessa kevään etenemisestä riippuen. Kansanlääkinnässä kasvia on käytetty keripukin, C-vitamiinin puutoksen hoitoon. Lehdet sisältävät C-vitamiinin lisäksi myös oksaalihappoa, joten kasvin runsas käyttö ei ole suotavaa. Toki vaikutusta voi neutraloida juomalla maitoa. Oksaalihappo edistää virtsakivien muodostusta, mutta sitä samaa happoa on raparperissa runsaasti. Kohtuudella nautittuna ketunleipä on aivan turvallinen viher- ja vitamiinilähde alkukesällä.
Lapset popsivat ketunleipiä ihan sellaisenaan, mutta kyllä niitä kerätäkin kannattaa. Kuten kaikkia muitakin villivihanneksia nokkosta lukuun ottamatta, ketunleipää voi silputa tuoreena levitteiden joukkoon, lisätä leipätaikinaan, keittoihin ja muhennoksiin. (Nokkonen pitää ryöpätä.) Ketunleipää voi pakastaa ja käyttää talvella, kuivattaa ja käyttää viherjauheena. Kasvi on monivuotinen, joten samasta yksilöstä ei ole hyvä riipiä montaa lehteä. Haluammehan kerätä niitä ensi keväänäkin.
Innostus villivihanneksiin on tällä hetkellä suorastaan muoti-ilmiö. Kannustan siihen kaikkia lämpimästi. Saamme luonnosta suuria aineettomia ja maksuttomia vaikutuksia. Jotkut lääkärit Japanissa kirjoittavat potilailleen metsäkylpyjä lääkemääräyksenä. Oleskelu metsässä alentaa verenpainetta, vähentää stressiä, parantaa masennusta ja lisää vastustuskykyä.
Hortoilu on villivihannesten keruusta käytetty sana. Se on johdettu latinan hortus sanasta, joka tarkoittaa kasvia. Minulle hortoilu sana on lapsuudestani lähtien merkinnyt päämäärätöntä vaeltelua tai vetelehtimistä jossakin paikassa. Sen tähden ajatusteni on vaikea sopeutua ajattelemaan villivihannesten metsäsätystä hortoiluna.
Kaupunkiseudulla on hieman vaikea löytää sopivia keräämispaikkoja. Etäisyys isoon tiehen pitäisi olla ainakin sata metriä eikä pikku tieltäkään saisi sinne pölyn lentää. Ja koirien ulkoilutusreittien pitäisi olla ainakin pissan kantaman päässä. Iloinen asia hortoilussa on, että se kuuluu jokamiehenoikeuksiin samalla tavalla kuin marjastuskin.
Netti on tulvillaan tietoja erilaisista kursseista. Paras tapa oppia on mennä luontoon ja opetella tunnistamaan kasvit. Meillä on vain vähän tappavan myrkyllisiä kasveja, mutta niitäkin löytyy. Opettelin sienestämään myrkkysieniopas kädessäni. Jos sieni muistutti vähänkään myrkyllistä lajia, jätin sen metsään. Omalla kohdallani keino on toiminut. Sitä voi soveltaa myös hortoilun opettelussa.
Villivihannekset villitsevät
Villiinny sinäkin villivihanneksista! Ne ovat ilmaisia ja terveellisiä! Tamperelainen kasvattaja, asukasaktiivi ja vapaaehtoistyöläinen Liisa Ahola neuvoo miten villivihannessato korjataan, säilötään ja valmistetaan herkuiksi.
Sarjassa ilmestynyt:
Ketunleipä, käenkaali, revonrieska (19.5.2016)
Voikukat – villiyrttien aatelistoa (13.5.2016)
Villivihannekset villitsevät: Mesiangervo (9.7.2015)
Villivihannekset villitsevät: Maitohorsma (26.6.2015)
Villivihannekset villitsevät: Nokkonen (18.6.2015)
*