Artikkeli: Uutiset 2013–2018

11.6.2016 klo 13:28

Ahponen ja Jaakkola halusivat lyhentää puoluekokouskautta

Tatu Ahponen puhui lyhyemmän puoluekokousvälin puolesta.
Tatu Ahponen Tampereelta puhui lyhyemmän puoluekokousvälin puolesta.

 

Teksti ja kuva: TIINA HEIKKILÄ
Pirkanmaan puoluekokousedustajat
Tatu Ahponen ja Henrik Jaakkola vaativat puheenvuoroissaan kaksivuotista puoluekautta. Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään nykyisiin kolmen vuoden välein.

‒ Puoluekokouskausi nykyisellään ei tue vaalityötämme, eikä mahdollista meille täyttä näkyvyyttä, esimerkiksi vuoden 2019 vaaleissa. Lyhempi kausi, yhdistettynä kokouskäytäntöjen sujuvoittamisen kanssa, mahdollistaisi kaksipäiväiset kokoukset eikä siten nostaisi kustannuksia kohtuuttomasti. Voittajia molemmissa aloitteissa ovat jäsenet sekä puolue, joka saa käyttöönsä aktiivisen sekä motivoituneen jäsenistön. Puoluedemokratian lisäämisessä ei ole kyse rahasta, vaan tahdosta, puhui Jaakkola.

‒ Hyvät toverit, Olen usein miettinyt stereotyyppejä puolueestamme. Yksi niistä on se, että olemme jääräpäitä, jotka eivät halua koskaan myöntää olevansa mahdollisesti väärässä. En sano, että olemme olleet väärässä, enkä sano, että tulemme tässä kokouksessa olemaan, mutta haluan olla nöyrä. Entä jos teemme? Entä jos tajuamme kokouksen jälkeen, että nyt on tullut tehtyä jotain, minkä haluaisimme ottaa takaisin? Haluammeko tehdä sen kahden vai kolmen vuoden päästä?

‒ Tästä on kyse aloitteessa, jossa halutaan kahden vuoden puoluekokouskautta. Elämme yhä kiihtyvää vaaliaikaa. Eduskuntavaalit, kuntavaalit, eurovaalit, presidentinvaalit ja nyt vielä maakuntavaalit – meidän on oltava jatkuvasti varpaillamme, jatkuvasti päivittämässä ohjelmiamme, jatkuvasti hereillä, Ahponen muistutti.

Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään kuitenkin jatkossakin joka kolmas vuosi.

Äänet menivät lähes tasan. 141:n kannatti puoluekokouksen pitämistä joka toinen vuosi, ja 140 kokousedustajaa kannatti nykyistä kolmen vuoden kokousväliä. Muutokseen olisi tarvittu kolme neljäsosaa 300 kokousedustajasta.

Myös ehdotettu johtopaikkojen rotaatio kaatui äänestyksessä.

Lue myös:

Vasemmistoliiton kokous käyntiin kostein silmin (10.6.2016)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *