Artikkeli: Uutiset 2013–2018

10.6.2016 klo 20:39

Vasemmistoliiton kokous käyntiin kostein silmin

Paavo Arhinmäki luovuttaa paikkansa Li Anderssonille luottamuksella, mutta se ei estänyt kyynelten tuloa silmäkulmaan jäähyväispuheen aikana.
Paavo Arhinmäki luovuttaa paikkansa Li Anderssonille luottamuksella, mutta se ei estänyt kyynelten tuloa silmäkulmaan jäähyväispuheen aikana.

 

Teksti ja kuva: TIINA HEIKKILÄ
Vasemmistoliiton väistyvä puheenjohtaja Paavo Arhinmäki siirtyy pian riviedustajaksi. Seitsemän vuotta vasemmistoliittoa johtaneen Arhinmäen jäähyväispuheessa oli tunnetta, kun hän muisteli historiaansa puolueessa.

Arhinmäki korosti, että pehmeiden arvojen puolustaminen on vasemmiston politiikan kovaa ydintä. Hän kritisoi hallituksen kyynistä maahanmuuttopolitiikkaa, joka hajottaa perheitä. Arhinmäki haluaa vasemmiston jatkossakin seisovan lujana vastavoimana yhteiskunnan arvojen kovenemiselle, jota nykyinen hallitus edustaa.

Kun Arhinmäki tuli 20 vuotta sitten mukaan 1990-luvulla, Vasemmistoliiton nuorisokannatus oli parin prosentin luokkaa. Nuorisokannatus on nyt ollut nousussa pitkään. Arhinmäki huomautti myös, ettei Vasemmistoliitto saa muuttua liian nuorisolaiseksi. Puolueen pitää muistaa pitää myös hänen kaltaisensa keski-ikäiset, lapsiperheelliset, työssäkäyvät ihmiset.

Arhinmäki halusi kunnioittaa puheessaan nyrkkeilijä Muhammad Alia, joka uskalsi vastustaa rotusortoa 1960-luvulla. Ali menetti maailmanmestarin tittelinsä kieltäydyttyään Vietnamin sotaan lähtemisestä.

Kyyneleet tulivat silmäkulmaan puhujapöntössä, Arhinmäki sanoi. Eturivissä tilannetta havainnoinut Li Andersson huomasi muidenkin silmien kostuneen.

‒ Oli se koskettavaa, tuleva puheenjohtaja myöntää.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *