Teksti: LIISA AHOLA
Tänä keväänä valmistui 73 000 ammattilaista valmiina palvelemaan Suomea. Toivottavasti he kaikki löytävät tässä maassa oman paikkansa pystyäkseen rakentamaan omaa ja koko kansakunnan tulevaisuutta.
Yksi valmistuneista on Rea (nimi muutettu). Hän sai painaa päähänsä merkonomin lakin monien muiden tredulaisten kanssa. Onnittelemme häntä ja kaikkia muita vastavalmistuneita.
Rea on syntynyt Suomessa, mutta Suomen kansalaisuuden hän sai vasta 18 vuotiaana. Hänen mielestään se oli hassua, sillä hän oli asunut Suomessa koko ikänsä, puhui suomea ja oli käynyt suomalaisen koulun, päässyt ripillekin niin kuin muutkin suomalaiset nuoret.
Tämä kansalaisuuden puute johtui siitä, että hänen äitinsä ei ole läpäissyt kansalaisuuteen vaadittavaa kielikoetta ja muita huoltajia perheessä ei ole.
‒ Kielikoe on vaativa, eikä minun hermoni kestä opettaa äidille niitä kaikkia taivutusmuotoja, mitkä pitäisi osata, kertoo Rea.
‒ Kotona meillä puhutaan oraa, englantia ja suomea sekaisin. Se varmaan kuulostaa siansaksalta. Äiti pitää huolen, että tunnen myös hänen kotimaansa kulttuurin ja tavat. Äiti on kotoisin Nigeriasta ja asunut Suomessa jo 24 vuotta. Ensin äidin veli tuli Suomeen ja kertoi tämän maan olevan turvallinen ja rauhallinen. Sen tähden äitikin sitten tuli tänne.
‒ Ensin hän asui vastaanottokeskuksessa ja siellä minäkin olin ensin, mutta en itse muista siitä mitään.
‒ Rasismiin olen törmännyt joskus 2000-luvun alussa. Silloin kaupassa saatettiin huutaa: “Kato, tuolla menee neekeri”. Sitten oli monta vuotta ihan rauhallista. Sain kulkea kaduilla ja joka puolella niin, ettei kukaan kiinnittänyt mitään huomiota ihonväriini.
‒ Sitten yllättäen ilmapiiri muuttui täysin. Se liittyi viime syksyn pakolaistulvaan. Joka puolella maailmassa voi olla pahoja ihmisiä, vaikka Alaskassa. Joskus minulle huudellaan tai tulee kaduilla vihaisia katseita. Saan jopa kaikenlaista postia sähköiseen postilaatikkooni. Miten joku viitsii? Eivätkö ihmiset tajua, että maapallolla on yli 7 miljardia kaikenväristä ihmistä, ihmettelee Rea.
‒ Lapsuudessani oli myös kiusaamista, mutta se oli semmoista, että yhtenä päivänä oltiin kavereita ja toisena päivänä heiteltiin kiviä. Se taas johtui siitä, että niillä lapsilla oli huonot kotiolot, eikä niitä oltu opetettu, kuinka pitää käyttäytyä, muistelee Rea.
‒ Suomalaiset ovat erilaisia kuin afrikkalaiset. Ihmiset täällä ovat sulkeutuneita ja haluavat tuntea kunnolla, ennen kuin uskaltavat tulla kylään tai juhliin. Afrikkalaiset haluavat pitää hauskaa ja olla iloisia isolla porukalla. Kyllä he töitäkin tekevät ja ovat hyvin ahkeria.
‒ Minun äitinikin on ollut hyvin ahkera. Hänellä on neljä lasta, hän käy töissä ja lähettää sukulaisilleen Nigeriaan rahaa. Siellä on huono toimeentulo ja paljon ongelmia.
‒ Äiti lähtee pian käymään Nigeriassa. Olisin halunnut mennä poikaystäväni kanssa sinne mukaan, mutta äiti sanoi, että joutuisimme palkkaamaan sotilaita vartioimaan poikaystävääni. Valkoihoisille ihmisille Nigeria voi olla vaarallinen maa, Rea miettii.
Realla on selkeät tavoitteet. Merkonomin tutkinto oli vain välivaihe, vaikka se onkin tuonut mielenkiintoisen ja vakituisen työn.
‒ Aloitan syksyllä lukion ja kirjoitan parin vuoden kuluttua oikein monta ällää. Tietenkin jatkan työntekoa siinä ohessa. Minulla on takana jo vuoden työkokemus opiskelujeni ohessa. Jo ensimmäinen opiskeluaikainen työharjoittelujakso toi minulle kesätyöpaikan.
‒ Olen kiinnostunut maailmasta ja tulevaisuudesta. Ehkä oikeustiede tai valtio-oppi olisivat kiinnostavimmat opiskelualat. Haluan tietää, kuinka tämä maailma toimii ja haluan vaikuttaa siihen, Rea sanoo päättäväisesti.
|||
Etusivun kuva:
*