Artikkeli: Lukijoilta 2013–2018

16.4.2017 klo 11:14

Raikkaita tuulia Merja Kyllöselle

Merja Kyllönen Tapaamassa tamperelaisia Tammelantorilla maaliskuussa 2016. Kirjoittaja Seppo Koskima on selin kuvan taustalla. Kuva: Päivi Tyni.

 

SEPPO KOSKIMA
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen toteaa Aamulehden 19.3.2017 haastattelussa:  “Sotilasliittojen ja sotilaallisen varustelun lisäämisen sijasta tarvitsemme nyt kipeästi rauhan liittoa ja rauhan varustelua.”

Totta, miljoona ihmiset ihmettelevätkin, miten perusjärkevätkin ihmiset ovat hiljaa varustelukierteestä. Vaikka varustelun sisäisen logiikankin mukaan varustelukierre johtaa lopulta sotaan.

Viisaat vaativat kyllä vapautta milloin mistäkin valita, mutta vapaudesta, oikeudesta rauhaan vaietaan. Vapautua varustelukierteestä olisi kestävää vapautta turvaata omaa tulevaisuutta. Eikä tehdä vekseliä tuleville, vaarantaa tulevaisuutta.

Raikkaita tuulia rauhan asianajajalle Merja Kyllöselle. Rohkeutta, rakkautta rauhan rakentamisessa, jossa yhdistyvät ihmisyys ja ymmärrys nykyajan pedosta, varustelukierteestä. Mielestäni varustelupetoa on katseltava myös moraaliselta kannalta. On nähtävä varustelukierteen järjettömyys. Varustelukierre on myös sivistyskysymys, sillä se tappaa ihmisyyttä kantavan ihmisen.

 

Presidenttiehdokas Merja Kyllönen: ”Kyllikin rauhan ja rakkauden rattaille mahtuu aina. (AL 19.3.2017)

 

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *