ULLA-LEENA ALPPI
Neljäsluokkalaisten vaikuttamispäivät Tampereen monitoimitalolla on jo vakiinnuttanut paikkansa tärkeänä tapahtumana, jossa lapset voivat tutustua kaupungin erilaisiin toimintoihin ja päätöksentekijöihin. Tänä vuonna he muun muassa suunnittelivat koulun pihaa, tutustuivat ratikkareittiin, ”kävivät” kirjastossa. Yhdellä rastilla he keskustelivat kaupunginvaltuutettujen kanssa.
Koen vaikuttamispäivän kahdensuuntaisena tapahtumana. Neljäsluokkalaiset saavat tietoa kotikaupungistaan ja sen päätöksenteosta ja itse olen valtuutettuna saanut lasten näkemyksiä niin heidän omasta koulustaan kuin yleisemminkin Tampereesta. Olen kirjannut muistiin lasten näkemyksiä ja raportoinut niistä tapahtuman järjestäneelle nuorisotoimistolle sekä lasten ja nuorten palveluiden lautakunnalle. Pidän todella tärkeänä sitä, etteivät lasten esittämät mielipiteet ja näkemykset pysähdy Monitoimitaloon valtuutetun rastille, vaan että ne tavoittavat laajemmin vaikuttajia. Lasten on tärkeää saada kokemus, että heidän näkemyksillään on merkitystä. Sitähän vaikuttamispäivällä tavoitellaan, lasten kiinnostuksen herättämistä yhteisiin asioihin.
Tänä vuonna Monitoimitalolla vilisti lapsia ennätysmäärä, neljänä eri vaikuttamispäivänä kaikkiaan tuhatsata lasta. Omaan päivääni osui 291 lasta, joista tapasin noin puolet vihreiden ja kokoomuksen varavaltuutettujen tavatessa toiset puolet. Tapasin neljäsluokkalaisia Etelä-Hervannan, Nekalan, Takahuhdin, Kaukajärven, Olkahisten ja Lamminpään kouluilta.
Lapset tulevat valtuutetun rastille neljän–viiden hengen ryhmissä, joten taukoja ei viiden tunnin ”työpäivässä” ehdi olla. Jotkut lapset kertovat vuolaasti omasta koulustaan, joiltakin vastauksia pitää kysellä aktiivisemmin. Neljäsluokkalaiset vastasivat ensin kirjallisesti esitettyihin kysymyksiin kaupunginvaltuuston valintatavasta, valtuustokauden pituudesta ja tehtävistä. Yllättävän hyvin nämä asiat tiedettiin, vaikka muutamassa paperissa valtuuston valintatavasta oli ruksattu vaihtoehto ”arpomalla” ja samoin muutaman mielestä valtuutetut valitaan eduskuntavaaleissa.
Keskustelut rönsyilivät luokkaretkistä kiipeilytelineisiin, mutta kahta asiaa kysyin jokaiselta ryhmältä.
Ensimmäinen kysymys kuului kiusataanko koulussa ja jos kiusataan, puuttuvatko aikuiset siihen. Ilahduttavaa oli kuulla niin monilta, että kiusaamista ei ole, tai jos onkin niin siihen puututaan. Kyselin erikseen hiljaisiksi jääviltä lapsilta kiusaamisesta ja muutama heistä nyökkäsi vastaukseksi. Joissakin lapsiryhmissä siitä puhuttiin avoimesti. Kun kuulin, etteivät opettajat puutu kiusaamiseen, kysyin osaavatko lapset sanoa miksi näin on. ”Ei ne enää välitä”, kuului vastaus. Nämä vastaukset tulivat kaikki saman koulun oppilailta ja tähän pitää tietysti reagoida.
Toiseksi kysyin kaikilta lapsilta, että jos he saisivat itse päättää, niin haluaisivatko opiskella koulussa kirjoista vai tabletilta. Suurempi osa lapsista, ehkä 70- 80 prosenttia, pamautti oitis vastauksenaan, että kirjoista, ehdottomasti! ”Tablettien tuijottamisesta tulee päänsärkyä, ja akut loppuu aina” sanoivat lapset. ”Ne on kivoja kotona peleissä, mutta ei koulussa”. Vastaukset eivät enää yllättäneet, koska sain samanlaisia vastauksia viime vuonna samaa asiaa kysyessäni. Ainoa pieni yllätys oli ehkä se, ettei vastauksissa tyttöjen ja poikien välillä ollut mainittavaa eroa.
Mitäpä muuta lapset halusivat valtuutetulle kertoa. Esimerkiksi seuraavia asioita:
– Tampereella on nyt liikaa remontteja.
– Me halutaan koulun pihalle kiipeilytelineitä! Ja hämähäkkikeinu! Ne on annettu vaan päikyille, vaikka meillekin luvattiin. (Samassa pihassa on päiväkoti). Lapset on kyllä ihania, mutta pihalla on ahdasta.
– Kaikki koulun rahat menee turhiin pöytiin käytävillä.
– Oma ope on sairaslomalla, sijainen ei ole kiva.
– Ruoka sais olla parempaa. Vaan uunimakkara on hyvää. Lihakeitossa ei oo lihaa. On pinaattiletutkin hyviä.
– Ratikka on liian kallis, mutta muutoin hyvä.
– Mieluummin Nysse kun ratikka!
– Eläimiä on tärkeää pelastaa!
– Luontoa ei sais roskata.
– Ryhdyn ehkä sinne kaupunginvaltuustoon.
– Mä en ehkä ryhtyis kaupunginvaltuutetuks, koska mustahan vois tulla joku Soini.
– Lisää leikkipuistoja Tampereelle.
– Kivointa Tampereella on TAYS ja Särkänniemi.
Olen samaa mieltä: lapset ovat ihania. Heidän vilpittömyytensä ja avoimuutensa jaksaa ihastuttaa ja liikuttaa. Lapset ovat tietenkin erilaisia ja monenlaisia persoonia, mutta senkin voi hyvin nähdä jo alle kymmenen minuutin kohtaamisissa miten erilaisista kodeista lapset tulevat. Huono-osaisuus näkyy riipaisevasti. En kyselekään lasten harrastuksista, niihin ei köyhien perheiden lapsilla useinkaan ole mahdollisuutta.
Heitä kaikkia haluaisi auttaa ja tukea. Omalta osaltani teen parhaani – seuraavan kerran juuri alkaneissa pormestariohjelmaneuvotteluissa. Lapsiperheköyhyyden torjuminen on saatava osaksi köyhyysohjelmaa.
Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu.
III
Etusivun kuva: Veera Kiretti
*