N niin kuin nationalismi

Michael Wolgemutin näkemys kuolemantanssista vuodelta 1493. Kuva: Wikimedia Commons.

 

Teksti: JORMA MÄNTYLÄ
Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski on kirjoittanut kiinnostavan kirjan nationalismista Euroopassa. Hämmästyttävän uutta hän ei ole aiheesta löytänyt, mutta tarkentaa laajoin matkakertomuksin nationalismin ilmenemistä. Kansallisuusaate on elinvoimainen ideologia, jolla on myös myönteistä annettavaa.

Aittokosken kirja perustuu 61 haastatteluun ja matkaan eri puolilla Eurooppaa. Onpa mukaan osunut myös Li Andersson, lähinnä todistelemaan nationalismin ongelmallisuutta vasemmistolle. Laajuudestaan huolimatta teos on journalistinen pamfletti, ei tutkimus.

Kuinka usein onkaan kuultu lause: ”Hyi, inhottavaa nationalismia, ollaan moderneja eurooppalaisia.” Se on myös Aittokosken työnantajan Helsingin Sanomien linja. Lehti julistautui Suomen EU-jäsenyyden kannattajaksi 1994 ja sittemmin se tuki Suomen liittämistä yhteisvaluutta euroon. Hesarin kolumnisti Kari Huhta on Suomen näkyvimpiä Nato-toimittajia. Lehden viesti on ollut, että pitää unohtaa impivaaralainen nationalismi ja kuulua läntiseen arvoyhteisöön. Hesari on tukenut Suomen viemistä Euroopan liittovaltioon ja niinpä lehti on nostellut näkyvästi esiin sitä tukevia poliitikkoja. Kansallismieliset ja Kekkoslaiset lehti leimaa vanhanaikaisiksi ja ahdasmielisiksi.

HS-journalismin perusasettamuksen oletin löytyvän myös Aittokosken kirjasta, mutta tarkastelunäkökulma onkin monipuolisempi. Aittokoski on aidosti asettanut kysymyksen nationalismin elinvoimaisuudesta ja tarkastelee ilmiötä eri puolilta. Kansallisuusaate ei ole kaiken pahan lähde. Se on pelastanut alistuksesta ja miehityksestä monia maita, kuten Irlannin, Kreikan, Suomen ja Viron.

Vaarallinen on sen sijaan äärioikeiston pyrkimys kaapata nationalismi maahanmuuttovastaisen ja rasistisen politiikan tueksi. Aittokoski on käynyt kymmenissä äärioikeistolaisten puolueitten kokouksissa seuraamassa miten ne lietsovat maahanmuuttovastaisuutta Ranskassa, Italiassa, Kreikassa, Saksassa, Ruotsissa… Helpoimmin maahanmuuttovastaisen rasismin lietsominen näyttää onnistuvan Itä-Euroopan maissa, kuten Puolassa ja Unkarissa. Viron Ekre-puolue on Suomen sisun sisarjärjestö. Se sai viime vaaleissa 8,1 prosentin kannatuksen sekä seitsemän paikkaa Viron parlamenttiin, riikikoguun tunnuksella ”musta ei tänne sovi, tuossa on ovi.” Suomeen tuli vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana 32000 maahanmuuttajaa, Viroon 45. Se riitti yritykseen polttaa maan ainoa vastaanottokeskus. Ekren kansanedustaja Jaak Madison on julkisesti ihaillut Benito Mussolinia. Se on Aittokoskelle kuoleman tanssia.

Heikki Aittokoski: Kuolemantanssi. Askeleita nationalismin Euroopassa. 412 s., 34 €. Porvoo: HS Kirjat 2016.

Parasta ovat Aittokosken satiiriset kuvaukset, miten äärioikeisto eri maissa kaappaa isänmaallisuuden maahanmuuttovastaisuuden välineeksi ja leimaa vihervasemmiston epäisänmaalliseksi islamin hyysääjäksi. Retoriikka on hyvin samanlainen ympäri Eurooppaa. Kevään kuntavaalien aikaan Suomen iltapäivälehtien yleisönosastoissa oli paljon palautetta, jossa sanottiin että kirjoittaja voisi muuten äänestää vasemmistoliittoa, mutta kun se kannattaa maahanmuuttoa. Vaalitilaisuuksissa kuulin tämän myös henkilökohtaisesti.

Useimmissa Euroopan maissa äärioikeisto on päässyt parlamenttiin ja muutamissa maissa hallitusvaltaan. Aittokoski ei ymmärrä, miksi äärioikeistolainen julistus saa laajaa tukea. Hän kirjoittaa työttömyydestä vain pari kertaa ohimennen. Kun euroalueella on lähes 20 miljoonaa työtöntä, on aivan selvää, että laaja maahanmuutto herättää vastustusta. Samasta syystä Donald Trump valittiin presidentiksi. Ruostevyöhykkeen tehtaat on siirretty Meksikoon ja Koreaan, ja työläiset on potkaistu kortistoon.

Äärioikeiston nousu johtuu työllisyyden työntämisestä sivuun hallitsevasta talouspolitiikasta. Yritysten liikevoitto on nostettu ykkösasiaksi. Vapaakaupan hyöty jakautuu epätasaisesti. Yhdysvalloissa demokraatit ja Euroopassa demarit sekä maltillinen oikeisto ovat yhdessä tukeneet työllisyyttä väheksyvää talouspolitiikkaa. Eurokriitikot ovat yli 20 vuotta varoittaneet, että työllisyys ei kuulu Maastrichtin EMU-kriteereihin. Seurauksena on ollut pään nyökyttelyä, ja demarien kannatuksen lasku.

Imperialismin käsite Aittokosken kirjassa on vaillinainen. Osa Euroopan maista on entisiä siirtomaaisäntiä, jotka 1950-luvulle asti hallitsivat valtavia ja itseään moninkertaisesti suurempia alusmaita. Osa taas on entisiä siirtomaita, jotka olivat satoja vuosia alistettuja ja miehitettyjä, kuten Kreikka, Suomi, Irlanti ja Puola. HS-journalismin perinteen mukaisesti Aittokoski hehkuttaa Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta, mutta jättää mainitsematta vuoden 1916 Sykes-Picot-sopimuksen, jolla Ranska ja Englanti jakoivat Lähi-idän. Nykyistä pakolaiskriisiä ei voi ymmärtää tuntematta tätä sopimusta. Julmimman sodan näyttämö Syyria jäi Lähi-idän jaossa Ranskan etupiiriin, ja sitä taakkaa Ranska kantaa edelleen.

Heikki Aittokoski myöntää nationalismin elinvoimaisuuden. Eurooppa on täynnä tuhatvuotisia kansallisvaltioita. Niiden yhdistäminen Euroopan liittovaltioksi on enemmän kuin vaikeaa. Sitä paitsi Euroopan liittovaltio ei merkitse ”inhottavan” kansallisuusaatteen loppua, vaan uuden kansallisvaltion luomista. Jäsenmaiden kansalaisten pitäisi oppia rakastamaan uutta isänmaataan, samaistua siihen ja olla valmiita taistelemaan sen puolesta. Nationalistiset tunteet olisi siis projisoitava eli kohdistettava vanhasta isänmaasta uuteen liittovaltioon.

Helpommin sanottu kuin tehty. Aittokoski kuittaa Eric Hobsbawmin Nationalismi-teoksen maininnalla. Hobsbawmin mukaan Euroopan unioni ei täytä kansallisvaltion kriteerejä. Eurofederalistit ovat kuin jehovan todistajat. Kun heille sanoo ilmeisen tosiasian, sillä ei ole vaikutusta, vaan he jatkavat paratiisinsa rakentamista.

Uskon Euroopan liittovaltioon silloin, kun Suomen, Ruotsin ja Ranskan jääkiekkojoukkueet on yhdistetty EU:n jääkiekkojoukkueeksi, joka taistelee MM-kisoissa Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Venäjää vastaan. Tämä ei ole todennäköinen tulevaisuudenkuva. Ken epäilee, voi lukea iltapäivälehtien yleisöpalautetta viime viikonlopun jääkiekko-ottelusta Ranska-Suomi 5–1.


Lisää aiheesta Vasen Kaistassa

Macron, Marine ja Marianne (6.5.2017)
Radikaalioikeistolla jo viidenneksen kannatus (17.2.2017)

Lisää aiheesta muualla verkossa

Suorat viivat kartalla vetivät Lähi-idän mutkalle. (Heikki Heiskasen artikkeli Ylen verkkosivulla 1.11.2015)

Jaak Madisonin verkkosivut (viroksi) 

*

 

 

Leave a Reply