Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

13.6.2017 klo 15:50

Ihmisarvo ei ole sama asia kaikille puolueille

MILKA HANHELA
Maanantai 13.6. oli niin minulle kuin monelle muullekin politiikan superpäivä. Sen lisäksi, että istuin ensimmäistä kertaa Tampereen kaupunginvaltuuston penkkiin, sain jännittää hallituskriisin käänteitä ja spekuloida sillä, miten Jussi Halla-ahon valintaa seurannut myrsky vaikuttaa sote-uudistukseen.

Kiinnostavinta päivässä oli kuitenkin ehkä puolueiden arvojen nouseminen poliittisen keskustelun kuumaksi perunaksi. Kokoomuksen ja keskustan tehdessä äänekkäästi pesäeroa perussuomalaisten uuden puoluejohdon rasismiin, jäi eräs toinen arvokysymys vähemmälle huomiolle: se, miten puolueet suhtautuvat köyhyyteen. Kun Halla-aho linjapuheessaan sanoi, että julkinen talous on nollasummapeliä, ja köyhät nimenomaan ovat vastakkain, eivät kokoomus ja keskusta olisi voineet äänekkäämmin vaieta myöntymisensä merkiksi.

Näillä sanoilla Jussi Halla-aho julisti ääneen sen, mitä oikeistossa kehdataan yleensä lähinnä mutista: että varallisuuden epätasainen jakautuminen ei ole heidän mielestään ongelma, eivätkä tilannetta tasoittavat tulonsiirrot kuviteltavissa oleva vaihtoehto. Verotuksen progressiota tulojakauman yläpäästä ei haluta kiristää, vaikka se mahdollistaisi köyhien vastakkainasettelun lopettamisen, ihmisarvoisen elintason ja paremmat palvelut sekä kaikille turvallisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan.

Ja kuinka reagoivat perussuomalaisten kansanedustajat Halla-ahon ulostuloon? Tätä kirjoittaessani 20 heistä on muodostanut oman ryhmänsä, mutta eivät suinkaan vastustaakseen köyhiä kurittavia linjauksia, vaan tukeakseen niitä. Hallituksen leikkauspolitiikka ja maahanmuuttopolitiikka jatkuvat siis yhtä ihmisvihamielisinä kuin ennenkin, ja mikäli sote-uudistus vielä etenee nykyisellä kurssillaan, ovat vähäosaiset Suomessa pian entistä ahtaammalla.

Hallituskriisi, joka alkoi ihmisarvon nimissä, on päättymässä tavalla, joka vain heikentää Suomessa asuvien mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään. Jos joku vielä kuvittelee perussuomalaisten puolustavan heikoimpia tässä maassa, on hänen nyt viimeistään aika korjata käsityksiään. Ihmisarvo ei ole sama asia kaikille puolueille. Vasemmistossa se kuuluu paitsi ulkomaalaisille, myös kaikkein köyhimmille.

Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuutettu (sit.vas)

|||

Etusivun kuva: Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä. Kuva: Janika Kunnari.

 

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *