MARKO HEIKKILÄ
Eräs asia mitä erityisesti kaipaan nuoruudestani, on kioskikirjallisuus. Muistan vieläkin ne hämyisät alkuyön hetket, kun Jerry Cotton vei minut New Yorkin rikollisten täyttämiin, tupakansavuisiin kapakoihin. Nick Carter puolestaan taisteli kylmän sodan aikana amerikkalaisten arvojen puolesta kynsin ja hampain. Remo puolestaan oli amerikkalainen, pohjoiskorealaisen sinanju-nimisen taistelutaidon osaaja. Hän oli yksityisetsivä, joka selvisi vaarallisista tilanteista, toisinaan hieman yliluonnollisillakin taistelutaidoillaan.
Kioskikirjallisuudesta sydäntäni lähinnä on Jerry Cotton. Tämä kuvitteellinen hahmo on FBI:n erikoisagentti, joka työssään taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta, mädäntynyttä alamaailmaa vastaan. Jerry Cotton oli nuoruudessani helpoin divareista saatavilla oleva lehti ja sen vuoksi se myös minulle suosituimmaksi lehdeksi muodostui. Cottonin tavaramerkkeinä olivat Four Roses -niminen bourbonviski sekä punainen Jaguar-urheiluauto. Kuten miehiseen maailmaan kuului Cottonin työkavereina toimivat Phil Decker sekä ”rautakeuhko” Neville, joka jo ikäloppuna dekkarina tuo kokemusta tälle dynaamiselle agenttikaksikolle.
Jerry Cotton oli hyvin suosittu 70-luvun Suomessa ja se oli tuohon aikaan kolmanneksi suosituin kioskikirjallisuuden lukemisto. Ainoastaan Nyyrikki ja Aku Ankka olivat suositumpia. Jerry Cottonilla oli suosionsa hetket, mutta tänään kioskikirjallisuus on hiipumassa ja tilalle on tullut voimakkaasti suosiotaan lisännyt tieteis- ja fantasiakirjallisuus. Tämä muutos kioskikirjallisuuden suosiossa johtuu siitä, että arvot ja asenteet Suomessa ovat muuttuneet voimakkaasti sitten nuoruuteni.
Kioskikirjallisuus oli hyvin sukupuolittunutta ja sukupuolirooleja ylläpitävää. Tämä kirjallisuuden laji on voimakkaasti miehille suunnattua. Sen maailma on väkivaltainen, yksioikoinen ja hyvin mustavalkoinen. Asiat ratkaistaan nyrkein ja asein, eikä sen enempää diplomatiaa kuin neuvottelutaitojakaan tarvitse opetella tai käyttää.
Naisille suunnattu Hertta-sarja tarjosi naisiin vetoavaa jännitystä ja romantiikkaa. Samoin Lääkäri-sarja vei naislukijat sairaaloissa työskentelevien lääkäreiden ja sairaanhoitajien välisiin romanttisiin suhteisiin. Ei siten lainkaan ihmeellistä, että kioskikirjallisuuden suosio on tänä päivänä vaatimatonta, koska jo vuosikymmeniä yhteiskunnallinen ajattelu on ollut sukupuolirooleja purkavaa ja tasa-arvoon pyrkivää. Yhteiskunnallisesti ja tasa-arvon kannalta tämä on mitä parhain asia, mutta samalla se on ollut kioskikirjallisuuden tappio.
Huolimatta kioskikirjallisuuden sukupuolirooleja vahvistavasta ja mustavalkoisesta asenteesta, olen herätellyt henkiin tätä harrastustani. Keski-iän ja vanhenemisen myötä alkaa nuoruuden auvoisa aika muistua mieleen ja nostalgiset muistelot heräävä tietoisuuteeni niin keskusteluissa kuin omissa ajatuksissakin. Jostakin syystä erityisesti kioskikirjallisuus ja sarjakuvat edustavat elämäni nostalgian kokemisen tarvetta.
Ehkä olen tulossa jo vanhaksi, mutta kioskikirjallisuus elää uutta tulemistaan kirjahyllyssäni. Viihteen tarve näyttää vanhemmiten kasvavan, koska oma elämä alkaa olla jo kovin tuttua ja yllätyksetöntä. Kierrän toisinaan divareita ja etsin niistä näitä oman aikakautensa viihdekirjallisuuden klassikoita. Vaikka kirjallisilta ansioiltaan ne ovatkin täyttä roskaa, ei niiden viihdearvoa ole syytä väheksyä. Yhä uudelleen pääsen Max Salosen baariin juomaan Jerryn kanssa viskiä ja taistelemaan rikollisuutta vastaan.
Kirjoittaja on kangasalalainen politiikan harrastaja
|||
Etusivun aihekuva:
*